Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 25.3.1956): "Canthin teos on novelli, joka on voimakkaasti aikaansa sidottu kuvaus eikä lyhyydessään anna tarpeeksi ainesta täysipitkää elokuvaa varten. Käsikirjoituksen tekijä on onnistuneesti avartanut novellin tiiviin kerronnan, mutta ei ole tehnyt siitä tapojen kuvausta [- -], vaan dramaattisen kertomuksen, jonka kehyksen muodostaa oikeudenkäynti Ville Toikkaa vastaan."

Juha Nevalaisen (Ilta-Sanomat 26.3.1956) mielestä tarinan tapahtumat ja luonnekuvat jäivät epämääräisiksi ja jopa käsittämättömiksikin. Hän kuitenkin jatkoi: "Elokuvaan on sellaisenaan siirretty Minna Canthin vakaumuksellinen taistelijamieli ja polttava ohjelmallisuus." Nevalainen piti teosta "kärsimyksen, tuskan ja vääryyden dokumenttina". B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 26.3.1956) puolestaan näki elokuvassa enemmän vaimon kehityksen kuvausta kuin sosiaalista syytöstä. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 25.3.1956) kirjoitti: "Ohjauksessa ei silti ole käyty enemmälti kärjistykseen, vaan asiat on esitetty pikemminkin pehmentäen tai eräiden keveämpien kohtausten osuutta laventaen [- -]."

"Mänskorna hålls på armslängds avstånd från betraktaren och det är bara de yttre konturerna i triangel- och samhällsdramat som dras upp. De konturerna är alltför banala för att, endast så här avtydna, väcka intresse och vi har alltför många starka filmer i genren [- -] i minnet, för att nöja oss med en så försiktig behandling av ett explosivt stoff", kirjoitti G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 27.3.1956).

Ajankuvaus nousi yhdeksi kritiikin pääaiheeksi. "Canthin tuotannossa ei juuri voi irrottautua määrätystä ajankohdasta ja paikallisuudesta, ennenkaikkea hänen sosiaaliset aiheensa eivät ole yleisinhimillisiä, vaan ajandokumentteja", selvitti M. S. (Maija Savutie, Vapaa Sana 25.3.1956). Martti Savon (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 25.3.1956) mukaan aikakauden kuvauksessa oli af Hällströmille tarjoutunut useita mahdollisuuksia pikkudetaljien esittelyyn. "Koska pääpaino kohdistuu kuitenkin ihmiskohtaloihin, jää ajankuvaus kokonaisuudessaan kuitenkin vaille tarpeellista huomiota", Savo mainitsi.

"1800-luvun pikkukaupunkilaismiljöön kaikinpuolinen onnistuminen menee suurelta osin Lauri Elon erinomaisen lavastuksen tilille - rakennettiinhan Fennadan studioon hänen opastuksellaan kokonainen talvinen katu [- -]" huomautti Leo Nordberg (Uusi Suomi 25.3.1956). Mutta esimerkiksi Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 6.4.1956) totesi kulissien saavan aikaan ahdistavan vaikutuksen. Myös M. S. päätyi samantapaiseen arvioon: "[- -] useimmat pikkukaupungin ahtaista, rapakkoisista puolipimeistä näkymistä tuovat mieleen kulissirakennelmat tai kuin etäältä katsellen kuvakokoelman."

Näyttelijöistä kiiteltiin ennen kaikkea Matti Oravistoa. Nevalainen piti hänen suoritustaan uskottavana ja hartaana. Sen sijaan Eila Peitsaloa luonnehti esimerkiksi Kivitie liian herraskaiseksi, ja M. S. puolestaan, ilmeiltään liian sielukkaasti uneksivaksi. Elvi Saarnion osan mainitsi Leo Nordberg (Uusi Suomi 25.3.1956) yhdeksi tämän uran parhaimmaksi. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 25.3.1956) katsoi hyväksi ratkaisuksi, ettei Fritz-Hugo Backmania "ole tehty miksikään patruunan irvikuvaksi, vaan on annettu itse aistillisuuden kasvoissa puhua tehokasta kieltään".

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.