Tervetuloa aamukahville oli näyttelijä Eddie Stenbergin (1919-2000) ensimmäinen elokuva. Stenberg valmistui diplomiekonomiksi 1943, kävi Helsingin Svenska Teaternin oppilaskoulun 1944-46, työskenteli ohjaajana mm. Svenska Teaternissa ja radiossa sekä 1950 apulaisohjaajana Toivo Särkän elokuvissa Tanssi yli hautojen ja Katarina kaunis leski. SF:n tuotannon laajentuessa voimakkaasti 1950-luvun alussa Stenberg oli ensimmäinen vuosien 1952-54 uusista ohjaajista: häntä seurasivat Thure Bahne ja Matti Oravisto samana vuonna, Armand Lohikoski 1953 ja Aarne Laine sekä William Markus 1954.

Stenbergin ohjaajanura alkoi oikeastaan syksyllä 1951 elokuvalla Se alkoi sateessa. Työ jäi kuitenkin talvella 1952 kesken, kun Stenberg ryhtyi oman ideansa pohjalta toteuttamaan komediaa Tervetuloa aamukahville. Kolmannessa käsikirjoitustyössään Juha Nevalainen pyrki tavoittamaan uudenlaista kertomatapaa, jota hän oli kokeillut myös elokuvassa Silmät hämärässä. Lähtökohtana vaikuttivat Yleisradion suositut sunnuntaiset Tervetuloa aamukahville lähetykset, joiden juontajana oli Niilo Tarvajärvi ja vakioesiintyjinä Harry Bergström pianon sekä Kipparikvartetti mikrofonin ääressä. Elokuvassa nähdään sekä maestro itse että Kipparikvartetti alkuperäisessä kokoonpanossaan Auvo Nuotio, Olavi Virta, Teijo Joutsela ja Kauko Käyhkö. Juontajaa esittää Tarvajärven asemesta Radioteatterin tuttu ääni Kauko Kokkonen.

Käsikirjoituksessa on kaksi erilaista lopetusehdotusta. Ehdotus, jota ei toteutettu, päättyy siten että työtoverien pilailun sijasta oikea Pyhä Pietari ottaa jälleen yhteyttä. Repliikeissä on paljon satiirisia ajankohtaisia viittauksia.

Tervetuloa aamukahville kuvattiin helmi - toukokuussa 1952. Osa pimeällä talvisella maantiellä tapahtuvasta jaksosta jouduttiin uusimaan; kuvissa näkyy kesken kohtauksen vuorotellen valkoista pakkaslunta korkeina kinoksina, vuorotellen loskaa. Ulkokuvien sääolosuhteet eivät muutenkaan pidä juonen kanssa yhtä.

Stenberg aloitti ohjaajanuransa hyvin itsevarmasti, "suomalaisen elokuvan uudistajana". Ura jäi kuitenkin lyhyeksi eikä saavutuksiltaan vastannut odotuksia: Tervetuloa aamukahville elokuvaa seurasi enää Rantasalmen sulttaani (1953). Se alkoi sateessa -elokuvan ohjasi kesällä 1953 loppuun Thure Bahne.

Elokuvan yleisömenestys oli yhtiön siihenastisen historian kehnoimpia - vain Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (1949) sekä yhteispohjoismainen Neljä rakkautta (1951) olivat jääneet vielä heikommiksi. Tervetuloa aamukahville määrättiin kotimaisen elokuvan senaikaiseen korkeimpaan veroluokkaan. Päätös jäi voimaan huolimatta Särkän valituksesta, jossa hän kirjoitti:

"Valmistaessamme elokuvan Tervetuloa aamukahville eli tottako toinenkin puoli on pyrkimyksenämme ollut valmistaa älykäs ja hauska farssikomedia, joka juonen ja aiheensa käsittelyn puolesta poikkeaisi tavanomaisesta tyylistä. Elokuvan käsikirjoitus on uskottu päteviin käsiin, sen näyttelijävoimat ovat maamme tunnetuimpia, lavastuksiin ja aitoon paikallisväritykseen on uskottu paljon huolta ja varoja. Elokuvan tapahtumat liikkuvat osaksi taivaassa ja vaikkakin aihe tältä osalta on arkaluontoinen, olemme pyrkineet noudattamaan kaikkea mahdollista pieteettiä. Ei voitane väittää, että elokuvassamme olisi mitään sellaista, joka loukkaisi kenenkään uskonnollisia tunteita. Elokuvassamme ei ole mitään siveellisesti tai eetillisesti ala-arvoista, joka aiheuttaisi sen asettamisen korkeimpaan eli 25 %:n veroluokkaan. Eikä elokuvan juoni perustu mihinkään elokuva-arvostelijoille nykyisin hysteerisiä vihanpurkauksia aiheuttavaan iskelmäsävellykseenkään."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.