Elokuvatuottaja, elokuvaohjaaja, elokuvaneuvos

T. J. (Toivo) Särkkä oli Suomen suurimman elokuvavalmistamon, Oy Suomen Filmiteollisuuden pääjohtaja ja yksinvaltias kolmen vuosikymmenen ajan. Hän ohjasi 49 elokuvaa ja sai ensimmäisenä Suomessa elokuvaneuvoksen arvonimen 1967.


Toivo Jalmari Särkkä (vuoteen 1906 Toivo Hjalmar Silén) oli pehtorin ja varttesmannin poika, joka kirjoitti 1911 Helsingissä laudatur-ylioppilaaksi ja valmistui 1914 arvosanalla clarissumus filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan venäjän kieli. Pro gradu -tutkielman aiheena oli Palautuvat tyypit Ostrovskijn aikaisemmissa näytelmissä. Maisteriksi Särkkä promovoitiin vuonna 1919.

Kandidaattitutkinnon jälkeen Särkkä työskenteli mm. rautatiehallituksessa kielenkääntäjänä 1914-18 sekä esimiestehtävissä 1919-23 Wilho Giers Oy:ssä ja Oy Ceres Ab:ssä. Toimittuaan kymmenen vuotta pankinjohtajana Särkästä tuli vuonna 1933 Kotimainen Työ ry:n (nykyisen Suomalaisen Työn Liiton) toimitusjohtaja seuraavien viiden vuoden ajaksi.

Yhteinen vapaa-ajan harrastus, keilailu, tutustutti Särkän Suomi-Filmi Oy:n johtajaan Erkki Karuun, ja kun Karu vuonna 1933 jätti Suomi-Filmin ja perusti uuden yhtiön, Oy Suomen Filmiteollisuuden, Särkästä tuli kesällä 1934 uuden yhtiön osakas ja hallituksen jäsen. Karun odottamaton kuolema joulukuussa 1935 avasi Särkälle yllättäen tien yhtiön toimitusjohtajaksi ja Karun jälkeen myös pääohjaajaksi. Vuosina 1936-62 Särkkä ohjasi kaikkiaan 49 elokuvaa, niistä ensimmäiset yksitoista yhdessä Yrjö Norran (1904-1988) kanssa. Yhtiön toimitusjohtajana ja tuotannon johtajana hän oli T. J. Särkkä, käsikirjoittajana ja ohjaajana Toivo Särkkä.

Ohjaajana Toivo Särkälle olivat läheisiä epookkielokuvat sekä melodramaattinen romantiikka. Parhaimmillaan ne yhdistyivät samoissa elokuvissa, kuten 1,5 miljoonaa katselijaa elokuvateattereihin keränneessä Kulkurin valssissa (1941). Lajissaan onnistuneita olivat myös Guy de Maupassantin romaanin suomalaistettu filmatisointi Naiskohtaloita (1947), Serpin näytelmään pohjautunut Katupeilin takana (1949) ja Mika Waltarin käsikirjoitukseen perustunut Tanssi yli hautojen (1950).

Tuottajana T. J. Särkkä vaistosi herkästi suuren yleisön kulloisetkin toiveet. Hän tuotti ensimmäiset rillumarei-elokuvat 1950-luvun taitteessa, aloitti 1953 Pekka ja Pätkä -elokuvien sarjan ja tuotti 1955 Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän elokuvan, 2,8 miljoonaa maksanutta katsojaa elokuvateattereihin keränneen Tuntemattoman sotilaan.

Pitkien elokuvien tuotantoyhtiönä Suomen Filmiteollisuudella oli johtoasema vuodesta 1938 käytännöllisesti katsoen yhtämittaisesti neljännesvuosisadan ajan. Suhdanteiden heikentyminen lopetti SF:n toiminnan vapaaehtoiseen konkurssiin vuoden 1965 lopussa. Konkurssi raukesi, kun pesänselvityksessä varat osoittautuivat yli 120 000 markkaa suuremmiksi, mutta toimintaa ei aloitettu enää uudelleen.

Henkilökohtaisen Jussi-patsaan Särkkä sai kaikkiaan neljästi, kaksi kerta ohjaajana ja kaksi kertaa tuottajana. Lisäksi Särkän tuottama Mikko Niskasen esikoisohjaus Pojat (1962) sai valtion elokuvapalkinnon.

Tuotantoalan keskusjärjestön, Suomen Filmivalmistajien Liiton, puheenjohtajana Särkkä toimi liiton perustamisesta vuonna 1945 vuoteen 1965 saakka. Liiton kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 1967 ja kunniapuheenjohtajaksi 1970. Ensimmäisenä Suomessa Särkälle myönnettiin 1967 elokuvaneuvoksen arvonimi. Suomen elokuva-alan kultaisen ansiomerkin hän sai jo vuonna 1951.

T. J. Särkkä oli hyvin värikäs persoona, joka kätki hyväsydämisyytensä äänekkääseen ja karskiin esiintymiseen. Välit Suomi-Filmin pääjohtajaan Risto Orkoon olivat ensi tapaamisesta lähtien antagonistiset. Tuottajina heillä oli erilainen maku, Särkällä selvästi kansanomaisempi kuin hienostuneempia aiheita mielellään harrastavalla Orkolla. Herkästi tulistuva Särkkä joutui myös helposti sanaharkkaan elokuvakriitikoiden kanssa, samoin ohjaajien ja näyttelijöiden kanssa heidän palkkioista neuvoteltaessa. Tiukan paikan tullen Särkkä kyllä jousti, mutta katsoi että tuottajana hänellä toki oli oikeus nauttia tinkimisestä.

Keilailun lisäksi Särkän harrastuksiin kuului kenneltoiminta, ja hänen Marjaniemen kennelissään kasvatetut saksanpaimenkoiransa esiintyivät myös monissa elokuvissa.


Kari Uusitalo
7.11.2013
Päivitetty 9.4.2015



Kirjallisuutta ja lähteitä

Kari Uusitalo: T.J. Särkkä Legenda jo eläessään. Helsinki: WSOY 1975.

Kari Uusitalo: "Särkkä, Toivo Jalmari". Teoksessa Suomen kansallisbiografia 9. Helsinki: SKS 2007, 543-545.

Suomen kansallisfilmografia 1-7. Helsinki: Edita ym. 1989-1998.

Kalevi Koukkusen haastattelu 30.3.2015.