Väinän Filmi ja Roland af Hällström saivat sekä kannustusta että kritiikkiä haastavasta ensiyrityksestään. "Auni Nuolivaaran palkintoromaanin Paimen, piika ja emäntä sekä sen jatkon valkokankaalle saattaminen ei kuulu niihin kaikkein helpoimpiin tehtäviin, mitä uusi elokuvayhtymä voi ottaa suorittaakseen", aloitti L-s (Ilta-Sanomat 24.10.1938). "Mutta, se toisaalta tunnustettakoon, ylipäätään on jutusta selviydytty kunnialla. Vaikein, kirjan henki, vuosisadan vaihteen maaseutuihminen, hämäläisen työn, työtahdin ja elämisen ilmapiiri on kankaalle siirretty aitona. [- -] Suurin ansio kuvauksen vivahdusrikkaudesta sekä tapahtumasarjan kiinteästä kehittelystä [- -] koituu tietysti ohjaajalle, Roland af Hällströmille, jonka ote koko ajan vaikuttaa oikealta ja silmä valppaalta. Mutta myös käsikirjoituksen laatijat [- -] näyttävät suurin piirtein käsittäneen ainakin, mitä valkokangas vaatii ja mihin esim. tekstissä on pyrittävä. Mistä johtuen vuorosanat enimmältään ovatkin luontevampia kuin suomalaisessa filmissä yleensä."

"Paimen, piika ja emäntä on puhdasta kansankuvausta ja vaatii onnistuakseen huolellisen miljööesityksen", katsoi S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 24.10.1938). "Roland af Hällström on tämän ottanut varteen, ja niinpä Paimen, piika ja emäntä -elokuvan tapahtumat on sijoitettu erittäin sopivaan ympäristöön, Oriveden viljaville seuduille, joka vanhoine talonpoikaistaloineen ja kauniine maisemineen antaa elokuvalle aitoutta. Myöskin puvuissa ja tapakuvauksissa ohjaaja on päässyt sangen lähelle romaanien henkeä ja vuosisadan vaihteen talonpoikaiselämää. Elokuvan varsinainen juoni [- -] on saatu tiiviiksi ja ohjaaja on valanut siihen tiettyä jännitystä, joskin elokuvan varsinainen teho on rauhallisessa talonpoikaiselämän kuvauksessa."

"Käsikirjoituksen laatijat [- -] ovat rajoittuneet käsittelemään vain romaanien tärkeimpiä kohtauksia ja jättäneet pois sivuepisodit", eritteli A. U. (Helsingin Sanomat 24.10.1938). "Juoni etenee silti kiinteästi ja aukottomasti kohti loppuratkaisua. Myös ohjaaja [- -] on saanut työhönsä kiinteän filmimiehen otteen, joka yleensä ei ole päässyt herpaantumaan. Mutta sittenkin! Syytä lienee sekä käsikirjoituksessa että ohjauksessa, sillä filmin toiminta on kokonaisuudessaan liian tasaista, siinä ei ole elokuvalle välttämättömiä nousuja ja laskuja, ei elävöittävää tempollista vaihtelua, ja siksipä katsoja joutuukin ennenpitkää vaaraan ikävystyä. [- -] Huvittaviksi tarkoitetuissa sivuosissa on turvauduttu miltei yksinomaan vain burleskiin komiikkaan, joten ne eivät onnistuneesti sulaudu filmin muuhun toimintaan ja kokonaishenkeen."

Myös H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 25.10.1938) piti käsikirjoitusta "hidastempoisena" ja ajatteli, että ohjaajakaan "ei ole nähtävästi voinut tapausten laahaavaa kulkua kiihdyttää". "Romaanin etnografinen puoli vanhoine työmuotoineen on elokuvassa jokseenkin täydellisesti sivuutettu", hän jatkoi. "Sen mukana siitä myöskin on kadonnut sen mehu, joka Auni Nuolivaaran romaanilla on, sillä tapahtumillaan ja toiminnallaanhan tämä teos ei ole erikoisesti häikäissyt. Mutta tapahtumienkin linja tuntuu elokuvassa huomattavasti suoristuneen."

"Roland af Hällström hade fått ett gott grepp kring en del scener", myönsi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 24.10.1938), joka piti käsikirjoitusta ja vuoropuhelua heikkoina. "Men i övrigt var filmen så famlande till sina konstnärliga intentioner, så valhänt och osäker till sitt utförande att man nog inte enbart kan gratulera Roland af Hällström till debuten, utan helst tills vidare skriver ett frågetecken efter hans namn, som dock hoppas få stryka ut vid nästa sammanträffande."

Näyttelijäarviot vaihtelivat, mutta paljolti oltiin L-s:n linjalla: "Osasuoritukset jäivät mielestämme yleensä kohtalaisiksi [- -] mutta parasta on, että niissä sangen useassa ilmenee tervettä omaperäisyyttä, ne näyttävät tarkoin tehdyiltä eikä suurempia kommelluksia satu. Martta Kontulan tehtävä Katrina on vaikea, mutta hän selviytyy siitä, Kaarlo Kytö on jykevänä talonpoikana parempi kuin ennen ja useissa osissa on tottunutta näyttelijävoimaa, joka saa pienestäkin tehtävästä irti paljon."

"Varteenotettava kyky", kiitti S. S. Martta Kontulaa, jolla "on ollut suoritettavanaan varsinainen elokuvatulikokeensa, josta hän selviytyy kiitettävällä tavalla. [- -] Kaarlo Kydön Santeri jää pakosta enemmän tai vähemmän päähenkilön säestäjäksi, mutta näyttelijä esittää osansa sangen sympaattisesti ja saa siitä irti sen, minkä voi saada."

Vuoden 1990 tv-esityksen aikaan elokuvasta löydettiin enää lähinnä "tiettyä kulttuurihistoriallista arvoa", sillä "elokuvallisesti tätä teosta onkin varsin vaikea pitää minään muuna kuin kuriositeettina, sen verran kömpelö tekele se on" (Harri Närhi, Uusi Suomi 7.8.1990). "Elokuvana Paimen, piika ja emäntä on jokseenkin piinallinen", koki myös Tarmo Poussu (Katso 32/1990), "vaikka sen tarinassa onkin kiinnostavaa kaikupohjaa suomalaisen sääty-yhteiskunnan ja naisen turvattoman aseman kuvauksena. Hällströmin näyttelijäohjaus on tavattoman kömpelöä ja hänen kerrontansa käsittämättömän hidasta ja raskassoutuista. Replikointi on kehnoa ja äänitys aivan kamala."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.