Elokuva-alan yrittäjä ja järjestömies, Kinosto-yhtymän perustaja

Väinö Mäkelä oli merkittävä suomalainen elokuvateatteriyrittäjä ja järjestötoimintamies vuodesta 1920 aina kuolemaansa 1965 saakka.


Hollolassa 1890 syntynyt Väinö Mäkelä hakeutui kansakoulun käytyään 1905 kirjanpainajan oppiin ja sai viittä vuotta myöhemmin latojan ammattipätevyyden. Latojana hän toimi seuraavat yhdeksän vuotta. Avioliiton Mäkelä solmi vuonna 1913 Anna Lindforsin kanssa; tämän isän Elina-sisar oli naimisissa Hjalmar V. Pohjanheimon kanssa, joka omisti useita elokuvateattereita eri puolilla maata. Pohjanheimon pitkällisen suostuttelun jälkeen Mäkelä syksyllä 1920 osti häneltä porilaisen, huonosti kannattaneen Fennia-teatterin, ja vaihtoi näin ammattiaan.

Elokuva-alalle Mäkelä siirtyi siis puolittain vastentahtoisesti, mutta kotiutui nopeasti uuteen ammattiinsa teatterinomistajana. Vuoden kuluttua hänen hallussaan olivat jonkin aikaa jo kaikki kolme Porin elokuvateatteria. Syksyllä 1926 hän avasi teatterin myös Raumalla, nyt kilpailijanaan kummassakin kaupungissa liikemies Gustaf Pettersson (sittemmin Petso). Kireä kilpailu lähensi miehiä toisiinsa, ja niinpä maaliskuussa 1928 päätettiin perustaa yhteinen yritys, Oy Kinosto, johon kolmanneksi osakkaaksi saatiin Kotkassa ja Tampereella elokuvateatteritoimintaa harjoittava Huugo Viljanen. Lupaavasti alkanut yhteistoiminta päättyi kuitenkin nopeasti erimielisyyksiin. Petso ostettiin yhtiöstä ulos syksyllä 1931, ja Viljanen luopui yhteistyöstä keväällä 1935. Vuonna 1934 Väinö Mäkelä toimi oman yritystoimintansa ohella myös kuusi kuukautta palkattuna toimitusjohtajana pankin valvontaan joutuneessa Suomi-Filmi Oy:ssä.

Perheyhtiöksi muuttunutta Oy Kinostoa Mäkelä kehitti pääjohtajana yhteistyössä poikiensa kanssa: Veikko Mäkelä (1914-1977) astui toimintaan mukaan prokuristina 1935, dipl.ins. Mauno Mäkelä (1916-1987) 1941, ekonomi Ilmo Mäkelä (1924-2005) vuonna 1947 ja valtiot.maist. Tuukka Mäkelä (1927-2005) vuonna 1954.

Väinö Mäkelän johdolla elokuvateatteriliikettä laajennettiin useihin kaupunkeihin. Hänen kuolemaansa saakka yhtiön pääkonttori sijaitsi Tampereella, missä hän itse asui vuodesta 1932 alkaen. Kinosto-yhtymään liitettiin vuosien varrella myös useita elokuvatuotanto- ja elokuvien maahantuontiyhtiöitä, joissa Mäkelä oli aluksi ollut mukana vähemmistöosakkaana. Vuonna 1965 yhtymän pääkonttori siirrettiin Helsinkiin.

Väinö Mäkelä kuului sekä 1923 perustetun elokuva-alan keskusjärjestön Suomen Biografiliiton - sittemmin Suomen Filmikamari - että 1938 perustetun Suomen Elokuvateatterinomistajain Liiton perustajiin. Edellisen puheenjohtajana hän toimi 1942-46 ja jälkimmäisen 1942-51. Filmikamarin hallituksessa Väinö Mäkelä istui kaikkiaan 33 vuotta ja elokuvateatterinomistajien liiton hallituksessa yhtäjaksoisesti 27 vuotta. Suomen elokuva-alan kultaisen ansiomerkin hän sai 1951 niitä ensimmäisen kerran jaettaessa.

Mäkelän johtamistyyli oli lähinnä patriarkaalinen ja oman yritteliäisyyden merkitystä korostava. Kaikessa työssä hänellä oli käytännön tukena vaimonsa Anna. Perheriidat vaimon ja poikien kanssa eivät olleet harvinaisia, mutta ulospäin pidettiin aina tiukasti yhtä. Väinö Mäkelän lapsenlapsista ovat elokuva-alalla työskennelleet mm. ekonomi Jukka Mäkelä (s. 1952), kauppat.maist. Jussi (Juha) Mäkelä (s. 1956) ja taiteen kand. Taru Mäkelä (s. 1959).


Kari Uusitalo
24.1.2013



Kirjallisuutta ja lähteitä

Mitä Missä Milloin Elokuvakirja, s. 526. Helsinki: Otava 1972.

"Väinö Mäkelä (kuollut)". Kinolehti 2/1965, s. 4.

Kari Uusitalo: ”Mäkelä, Väinö”. Teoksessa Suomen kansallisbiografia 6. Helsinki: SKS 2005.

Kari Uusitalo: Torpanpojasta kinokuninkaaksi. Väinö Mäkelän mittava elämänkaari. Helsinki: Kinosto-yhtymä 1970.