Herra Sotaministeri
Herra sotaministeri (rinnakkaisnimi)
Herr Krigsminister (ruotsinkielinen nimi)
Mr. Minister of War (englanninkielinen käännösnimi)
Monsieur le Ministre de la guerre (ranskankielinen käännösnimi)
Herr Kriegsminister (saksankielinen käännösnimi)
Herr Krigsministern (ruotsinkielinen työnimi)
Finna-arvio
Herra Sotaministeri
Aarne Tarkaksen ohjaama ja yhdessä kuvaaja Pentti Unhon kanssa käsikirjoittama Herra Sotaministeri (1957) on satiiri, jossa arka ja hajamielinen vertailuviraston virkailija Kalle Järvinen (Pentti Siimes) ajautuu tahtomattaan sotaministeriksi. Apua uudessa tehtävässään hän saa valtiovarainministeri Karpion (Arvo Lehesmaa) tyttäreltä Marialta (Heidi Krohn). Ongelmat viranhoidossa vievät Järvisen sotaoikeuteen ja hän eroaa ministerin tehtävistä aloittaakseen uuden elämän naapurinsa Leenan (Elina Salo) kanssa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||
S |
||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Pertti Palo, Leo Sarri, Walle Siivonen ,
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Pertti Palo, Leo Sarri, Walle SiivonenHae aiheista |
||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Pertti Palo, Leo Sarri, Walle Siivonen
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Pertti Palo, Leo Sarri, Walle SiivonenHae aiheistaKreditoimattomat
|
||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||
Kevät ja alkukesä 1957 |
||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||
"Jo kauan on tämän maan elokuvissakävijöiden keskuudessa odotettu jonkun kekseliään filmimiehen käyttävän hyväkseen kaikessa vakavuudessaankin kerrassaan herkullisia satiiris-koomisia aineksia tulvillaan olevaa sisäpoliittista tilannettamme. Kun se nyt vihdoinkin tapahtuu, muodostuu pettymys suureksi nähdessämme, miten loistava idea on kelvottomalla käsittelyllä perin pohjin pilattu", pahoitteli Leo Nordberg (Uusi Suomi 11.8.1957). Monen muun kriitikon tavoin hän piti Herra Sotaministerin puutteena sitä, että ohjaaja-käsikirjoittaja Tarkas oli tuijottanut "liiaksi Chaplinin Diktaattoriin": "[- -] hieman kotoisammalla miljööllä varustetussa kertomuksessa monet hallitusvitsit ja aktuellit letkaukset olisivat osuneet kohteeseensa melkoisesti hedelmällisemmin tuloksin." Herra Sotaministerin ideassa olisi ollut Martti Savon (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 11.8.1957) mukaan aineksia "farssia, satiiria tai vaikkapa vakavaa elokuvaa varten", mutta: "[- -] nyt on kaikki jätetty puolivalmiiksi, muokkaamatta, tehty hätiköidysti - aiheen kehittely, repliikit, erilliset kohtaukset, näyttelijöiden suoritukset - kaikki. Jonkinlainen yrittämisen haluttomuus tuntuu joka kohdassa." "Elokuvan on muokkauduttava kokonaisuudeksi niin paljon kuin mahdollista yksissä käsissä", painotti Olavi Henriksson (Maakansa 11.8.1957). Hänen mielestään juuri Aarne Tarkaksen ja Pentti Unhon yhteistyö käsikirjoituksessa, ohjauksessa ja kuvauksessa aiheutti sen, että Herra Sotaministeristä syntyi edes "tyydyttävän saumaton kokonaisuus". "Parhainta on alkupuoli aina siihen asti, jolloin Kalle Järvinen tajuaa olevansa suuri herra ja sotaministeri, sen jälkeen ovat tekstintekijät langenneet fantasiaan, mutta hyvin he ovat silti selvinneet loppuun asti. Ja kuten sanottu - sen, minkä teksti uupuu, sen voittaa kokonaisuus." Samansuuntaisen arvion elokuvasta antoi myös nimimerkki T. H. (Savo 15.9.1957): "Niin kauan kuin Herra Sotaministeri on kerrottu kuvin ja niukoin vuorosanoin, se on vauhdikas ja hauska. Lopussa vauhti heikkenee ja hulluttelu käy latteammaksi." B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 12.8.1957) oli toista mieltä: "[- -] Tarkas utformning av materialet är skral - han saknar förmåga att tänka i bilder, att berätta en händelse filmiskt levande. Hans bildspråk saknar den fantasi som skulle frigöra satiren." "Pahin tyylirikko tapahtuu filmin lopussa kerronnan saadessa jopa dramaattisia lisäpiirteitä, ja sekasotkun kruunaa viimein päähenkilön merkillisessä oikeudenkäynnissä pitämä kvasi-isänmaallinen tunnustuspuhe [- -]", kirjoitti Leo Nordberg. Useimmat kriitikot kuitenkin pitivät Pentti Siimeksen roolisuorituksesta. Näin sitä arvioi Heikki Eteläpää (Ilta-Sanomat 13.8.1957): "Hajanaisista aineksista Siimes rakentaa luonnekuvan, joka tosiolevaisella ja liioittelemattomalla pohjalla liikkuen pysyy koossa niin pitkälle kuin teksti sallii. Tälle huomattavalle näyttelijätyölle olisi kaikin mokomin toivonut vähän ehyempiä kehyksiä." - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||
Kun Aarne Tarkaksen ohjattavaksi annetun Fennada-Filmin ensimmäisen värielokuvan (Kulkurin masurkka, 1958) aloittaminen viivästyi ja yhtiön kesäisen sotilasfarssin (Vääpelin kauhu, 1957) sai ohjattavakseen Esko Töyri, olisi Tarkas jäänyt kesäkuukausiksi ilman ohjaustyötä. Niinpä hän keväällä 1957 tarjoutui tekemään - ja sai tehdä - Suomen Filmiteollisuudelle kaksi elokuvaa omista aiheistaan: Vihdoinkin hääyö... ja Herra Sotaministeri. Edelliset seitsemän elokuvaansa Tarkas oli ohjannut Fennada-Filmille, jonka palvelukseen hän palasi syksyllä 1957 vielä kolmen elokuvan ajaksi. Näiden SF-elokuvien ensi-iltajärjestys oli toinen kuin tuotantojärjestys - ensin kuvattu Vihdoinkin hääyö... sai ensi-iltansa kaksi kuukautta myöhemmin kuin Herra Sotaministeri. Herra Sotaministeri perustui Tarkaksen omaan alkuperäisaiheeseen, jonka hän muokkasi käsikirjoitukseksi yhdessä elokuvan kuvaajan Pentti Unhon kanssa. Hymy-lehdessä 12/1973 Tarkas kertoo tämän elokuvan tuotantopäätöksestä seuraavaa: "Olin juuri saanut valmiiksi elokuvani Vihdoinkin hääyö. Se oli kepeä komedia. Sen valmistuttua olin jättänyt Maisterille uuden käsikirjoituksen, poliittisen satiirin, jonka nimi oli Herra sotaministeri. Jälkimmäinen oli edellistä huomattavasti vaikeampi ja kalliimpi työ. Maisteri oli melko tavalla vastahankaan koko elokuvan valmistamisesta. Hän väitti sen olevan kallis ja vaikea tehdä. Minä puolestani puhuin parhaani mukaan, koska kysymys oli leivästäni. Väitin filmiä kohtuullisen hintaiseksi ja helpoksi tehdä. Lopulta sainkin työvoiton. Tehtiin sopimus käsikirjoituksesta. Maisterilla ei ollut kuitenkaan sillä kertaa aikaa sopia ohjauksesta. Hän käski minut seuraavana päivänä puhumaan siitä puolesta asiaa. Seuraavana päivänä menin Maisterin luo. Hänen vierellään aina istuva susikoira mulkaisi minua yhtä vihaisesti kuin isäntänsäkin. Sitten Maisteri totesi, ettei ollut mitään syytä neuvotella ohjauspalkkiosta. Hän oli päättänyt, että palkkio olisi sama kuin edellisestä filmistä. Puhkesin voivotteluihin. Sanoin, että nyt oli kyseessä suuri ja vaikeatöinen elokuva. Tähän Maisteri tuhahti ja sanoi edellisenä päivänä puhuneensa käsikirjoituksen kirjoittajan kanssa ja tämä oli sanonut juttua helpoksi ja halvaksi. Olin hetken mykkä. Sitten päätin, että taistelua on jatkettava. Menin Maisterin luoja taputin häntä olkapäälle sanoen: - Mitä me kylmät filmi-ihmiset välitetään noista kirjailijoista, nehän puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Tiedämmehän me paremmin, miten nämä asiat ovat. Maisteri oli hetken vaiti. Sitten hän alkoi nauraa. Riita meni puoliksi, tilanne oli selvitetty ja elokuvan tekeminen saattoi alkaa." Perimätieto kertoo, että Herra Sotaministerin loppua muutettiin elokuvatarkastamon vaatimuksesta - muuten sille olisi sälytetty 30 %:n vero. Tarkastamon asiapapereista ei tästä löydy merkintää. Alkuperäinen versio päättyi siten, että maassa oli taas hallituspula ja jälleen tarvittiin uutta sotaministeriä. Sellaiseksi löytyi tällä kertaa neuvotteluhuoneeseen sattumalta tullut putkimies, jota esitti Masa Niemi. Kohtauksesta on olemassa yksi valokuva. Varmemmaksi vakuudeksi on alkutekstien loppuun sijoitettu huomautus: "Tämän elokuvan tapahtumat ja henkilöt ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Jos niillä kuitenkin sattuisi olemaan jokin yhtäläisyys todellisuuteen, niin se on vain kiusallinen sattuma." Elokuvatarkastamon hyväksymä versio oli aluksi lapsilta kielletty, mutta muuttui uusintatarkastuksessa sallituksi sen jälkeen, kun elokuvasta oli leikattu "pari ryypiskelykohtausta, jotka nuorison kannalta ikäviä". Herra Sotaministerin yleisömenestys varsinkin Helsingissä jäi selvästi vuoden keskitason alapuolelle. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||
Huomautuksia: Teemoja taustamusiikissa viihdeorkesteriesityksinä: Einzug der Gladiatoren / Gladiaattorien tulo, säv. Julius Fucik, La Marseillaise / Marseljeesi, säv. Claude-Joseph Rouget de Lisle, Tango, säv. Harry Bergström. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kieli | ||||||||||||||
suomi |