Pimeänpirtin hävitys
Förödelse (ruotsinkielinen nimi)
The Destruction of Pimeäpirtti (englanninkielinen nimi)
L'Anéantissement de Pimeäpirtti (ranskankielinen nimi)
Die Zerstörung der Dunkelhütte (saksankielinen käännösnimi)
Hanni (työnimi)
Hanni Pimeänpirtin hävitys (työnimi)
Finna-arvio
Pimeänpirtin hävitys
Ilmari Unhon ohjaama melodraama Pimeänpirtin hävitys (1947) perustuu Maila Talvion samannimiseen romaaniin. 1800-luvun maaseudulle ja pikkukaupunkiin sijoittuvan tarinan synkkä kohtalo toteutuu vääjäämättä, kun Kankaanpään kartanon paha patruuna Otto von Holten (Tauno Palo) viettelee vuoroin Pimeänpirtin torpan Leniä ja hänen tytärtään Hannia (Irma Seikkula kaksoisroolissa). Syntien taakka muodostuu mahdottomaksi kantaa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
5.10.1946 - 21.2.1947 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Hämmentynyt ja ristiriitainen vastaanotto kohtasi Suomi-Filmin kunnianhimoista Talvio-elokuvaa. Alkuteos ja sen sovitus saivat paljon huomiota, käsikirjoitustyön vaikeutta korostettiin. "Maila Talvio saavutti tällä värikkäällä ja voimakaskerronnaisella teoksellaan ensimmäisen taiteellisen menestyksensä", muistutti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 9.3.1947). "Käsikirjoituksen laatijalla Toini Aaltosella on ollut sikäli vaikea tehtävä, että laajan romaanin aineisto on ollut puristettava elokuvan puitteisiin. Hän on keskittynyt aivan oikein romaanin ytimeen, Leenin ja Hannin, äidin ja tyttären tarinoihin ja jättänyt muun syrjemmälle. Tuloksena on johdonmukaisesti etenevä ja kieltämättä filmaattinen kertomus kahden onnettoman ihmisen tragediasta." Vasemman laidan työväenlehdissä palautettiin mieliin Maila Talvion varhaisuran yhteiskunnalliset pyrkimykset: "Romaaninsa Pimeänpirtin hävitys kirjoitti Maila Talvio vuosisadan vaihteessa, jolloin hän ei vielä ollut ajautunut vuonna 1910 heräävän suvaitsemattomuuden ja kansalliskiihkon pariin. Silloin oli Maila Talvio vielä yhteiskunnallinen julistaja ja moralisti, joka kärsi köyhyyden tuomasta kurjuudesta ja saarnasi voimakkaasti rikkaiden itsekkyyttä ja julmuutta vastaan. Romaaneillaan ja suurlakon aikaisilla puheillaan hän koetti lievittää vastakohtia ja erikoisesti silloin ajankohtainen torpparikysymys kiinnosti häntä." (I. U. eli Irina Uvalmo, Työkansan Sanomat 11.3.1947) "Maila Talvion romaanissa on paljon naiivisti romantisoivaa ja samalla irvokasta ainesta, joka sellaisenaan tuntuu aivan liian paisutellulta elokuvatarinaksi", katsoi Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 9.3.1947). "Mutta Toini Aaltonen on muokannut sen varsin keskitetyksi ja eheäksi filmiskenarioksi, jossa on mahdollisimman paljon alkuperäistä tunnesisältöä ja juonenkulkua." Elokuvan loppukohtauksessa kirjoittaja tuli tosin ajatelleeksi "vanhaa totuutta, että ylevästä naurettavaan on vain kukonaskel" ja että "tällä vaarallisella kukonaskeleen mittaamalla rajamaalla liikutaan jatkuvasti Pimeänpirtin hävityksessä, ja kuvauksen räikeys käy paljon kouraantuntuvammaksi valkokankaalla kuin kirjassa". "Vakavan ja harkitun taiteellisen pyrkimyksen tulos elokuva epäilemättä on", myönsi J-a N-nen (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 8.3.1947). "Siitä nähdään monia, paljonpuhuvia kuvia. Muutamaa kohtausta lukuunottamatta on vauhti herpaantumaton ja tapausten kulku on tehoisasti ja kiintoisasti hallittua. Mutta samalla kun tämä ansiopuoli todetaan, on sanottava, että elokuvan luomistyössä on kuitenkin jotakin hermostuttavan epätasaista. Suuri, arkaluontoinen ja väkevästi julistuksenomainen aihe olisi sitä filmiasuun muutettaessa vaatinut ehdottomasti miedontamista. Ei siksi, etteikö väkevyys elokuvassakin ole paikallaan, vaan siksi, että se, mikä ei näy romaanissa, näkyy sitäkin selvemmin valkokankaalla. Monien muuten erinomaisten kohtausten aito henki kärsii aivan piinallisuuteen saakka eräänlaisesta kaavamaisesta asetelmallisuudesta ja epäterveestä tapausten korostamisesta." Monien muiden lailla J-a N-nen kuitenkin näki käsikirjoittajan "onnistuneen kiitettävän hyvin" ja sälytti heikkoudet ohjauksen niskoille. "Syynä siihen", arveli puolestaan P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 9.3.1947), "ettei Suomi-Filmin tavanmukaisella teknillisellä valmeudella toteuttama filmitarina elä siinä määrin kuin luulisi olevan mahdollisuuksia, lienee ennen kaikkea niin suuri arvonanto romaanintekijää kohtaan, ettei ole uskallettu muuntaa romaania todella filmitarinaksi. Toini Aaltosella käsikirjoituksen muovaajana ei liene ollut paljonkaan mahdollisuuksia varsinaisiin filmillisen luoviin muutoksiin, mutta hänen ansiotaan on mm. repliikkien luonteva fllmiasu." Käsikirjoitus sai kiitosta myös toimittaja Toini Aaltosen omassa lehdessä: "Käsikirjoitus tekee kauniilla tavalla oikeutta juuri sille ainehistolle, joka on parasta ja uskottavinta Maila Talvion romaanissa, filmissä on vältetty pahimmat psykologiset epäselvyydet, vaikkakin eräin kohdin vielä huomattavammilla typistyksillä olisi kenties voinut yhäkin enemmän auttaa asiaa. - Käsikirjoituksen ansiota kuitenkin lienee, että Maila Talvion persoonallinen tyyli on suorastaan pieteetillä säilytetty elokuvassa sen antaessa sille oman positiivisen erikoissävynsä." (R-K. K., Suomen Sosialidemokraatti 22.3.1947). "Voimassaan ja draamallisessa tehokkuudessaan onkin elokuva varsin mittavaa luokkaa", tunnusti V. P. (Maakansa 12.3.1947). "Sensijaan filmin psykologisesta johdonmukaisuudesta ei voi sanoa samaa. Siinä suhteessa on jo alkuperäinen romaanikin puutteellinen ja romantisoiduille paisutuksille myöten antava, ja luonnollisesti on kuvan vieläkin tukalampi kuin kynän kätkeä sielullisia epäjohdonmukaisuuksia." Hans Kutter (Nya Pressen 10.3.1947) oli jyrkempi: "Överhuvudtaget skreks och gestades det för mycket i filmen, man var sentimental och råbarkad utan några nyanser av mänsklighet mellan känslopolerna [- -]. Det enda goda i Förödelse var fotograferingen. I synnerhet jaktfärden hade en äkta stämning av insjöidyll och interiörerna från småstadshotellet var ofta måleriskt och friskt komponerade." Näyttelijäsuorituksista löytyi hyvääkin, vaikka P. Ta-vi pitikin elokuvan suurimpana heikkoutena "eräänlaista outoa yksipuolisuutta etenkin henkilökuvissa": "Ei juuri kukaan henkilöistä kasva todelliseksi, eläväksi ihmiseksi, vaan ylimalkaan ovat lähes kaikki herraskaiset pahuuden, epäoikeudenmukaisuuden ja syntien ilmentymiä ja vain köyhissä ihmisissä on jotain hyvääkin." "Ennen muuta on elokuva kuitenkin Irma Seikkulan", katsoi O. V-hl. "Hän osoittaa nyt lahjakkuutensa ja kykynsä vakuuttavammin kuin koskaan aikaisemmin. Teatterilavalla hänen näyttelemisensä ei aina kanna partaan yli, mutta kamera vangitsee hänen herkkyytensä, henkevyytensä ja aidon tunteensa. Irma Seikkulaa katsellessa tulee mieleen filmin suurin näyttelijätär Elisabeth Bergner, jolle Irma Seikkulan sisäinen eläytyminen ja keinojen niukka, tehokas käyttö on sukua." "Hyvin suurena näyttelijävoittona", piti myös Ra. H. Seikkulan suoritusta ja ihaili, "miten hyvin Tauno Palo pärjää tuona mahdottomana viettelijälurjuksena": "Hän saa kartanonherraansa jotain inhimillistäkin". O. V-hl puolestaan pani merkille, että "Tauno Palo ei ole aikaisemmin milloinkaan ollut elokuvassa siinä määrin eroottista tunnetta ja tunnotonta viettelijää uhkuva kuin nyt nuorena paroonina, vaikka tämä romaanihenkilö onkin tarkoituksellisesti liioiteltu". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Elokuva Maila Talvion vuonna 1901 ilmestyneestä romaanista Pimeänpirtin hävitys kuului Suomi-Filmin tuotantosuunnitelmiin jo 1930-luvun lopulla. Ohjaajana oli alunperin määrä olla Risto Orkon, joka 1933 oli ollut toisena ohjaajana Talvion romaaniin perustuvassa elokuvassa Ne 45000 ja 1937 ohjannut elokuvan Ja alla oli Tulinen järvi Maila Talvion alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta. Sotavuodet kuitenkin siirsivät kalliiksi ja suuritöiseksi arvioidun projektin toteuttamista, ja kun siihen vihdoin vuonna 1946 käytiin käsiksi, oli Orko siirtynyt Suomi-Filmin tuotantopäällikön ja pääohjaajan paikalta yhtiön toimitusjohtajaksi. Ohjaustyön sai tehtäväkseen Ilmari Unho. Ensimmäisen kuvauskäsikirjoituksen laati vuonna 1938 Ilmari Unho ja toisen luonnoksen 1940-luvun alussa Turo Kartto. Unhon ohjaustyön pohjana oli kuitenkin Toini Aaltosen käsikirjoitus, jota ohjaaja itse muokkasi työn kuluessa useaan otteeseen. Puolustusvoimien palveluksessa työskennellyt V. Vankkoja -niminen henkilö tarjosi Suomi-Filmille myös omaa 18-sivuista Pimeäpirtti-aiheluonnostaan. Hänen taustaansa ei ole kyetty selvittämään. Irma Seikkulalla, jota jo alun alkaen ajateltiin pääosaan, on suuri kaksoisrooli Pimeänpirtin Leninä ja hänen Hanni-tyttärenään. Kuvissa, joissa kumpikin esiintyy yhtäaikaa, on käytetty sijaisnäyttelijää korvaamaan toista roolia. Vuodekohtaus, jossa molemmat näkyvät samassa puolilähikuvassa, on kuitenkin tehty kaksoisvalotustrikillä. Otto von Holtenin rooliin suunniteltiin vuonna 1943 Joel Rinnettä. Pimeänpirtin hävityksessä oli Mauri Jaakkolalla ensimmäinen suurehko rooli. Märta Laurent oli esiintynyt aikaisemmin Martha Jaatisen nimellä Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939). Lavastusluonnokset elokuvaan, erityisesti sen kartanojaksoihin, laati Roy eli Tapio Vilpponen. Lopulliset lavastukset rakensi luonnosten pohjalta Ville Hänninen. Gundel Henriksonin sukunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Henriksson ja Urho Westmanin sukunimi virheellisesti Vestman. Vielä loppuvaiheessa Suomi-Filmi tulevaa elokuvaansa nimellä Hanni. Elokuvatarkastamo poisti elokuvan lopusta kymmenen metriä jaksosta, missä vaari surmaa Hannin puukolla. Samalla jäivät vaarin repliikeistä pois sanat "Kas niin, pikku Hanni... älä pelkää... Nyt pääset rauhaan. Ole nyt hiljaa... onneton lapseni... hiljaa... aivan hiljaa." Suuritöisen elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien jonkin verran vuoden 1947 keskitasoa parempi. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off, alkutekstit), 2' 35". 2. Virsi 256 ("Nyt rakkahamme hautaamme — —", 1. säkeistö) Säv. trad. saksal., san. Michael Weisse, suom. san. tuntematon Es. "Pimeänpirtin lapset", laulu (off ja 100 %�), 0' 30". 3. "Miranda" Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen 1) Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off), kahdessa osassa, yht. 5' 55". 2) Es. Arvi Tuomi, taffelipiano (playback, taffelipiano, tunnistamaton soittaja), 1' 15". 4. Supa klockan över tolv / Juomme aamunkoittohon Säv. ja san. Carl Michael Bellman Es. Sasu Haapanen, Paavo Jännes, Tauno Palo, Kalle Rouni ja Reino Valkama, laulu (100 �%), 0' 25". 5. Så lunga vi så småningom / Niin pannaan hölkäks hiljalleen Säv. ja san. Carl Michael Bellman 1) Es. Sasu Haapanen, Paavo Jännes, Tauno Palo, Kalle Rouni, Unto Salminen ja Reino Valkama, laulu (100 %�), 0' 25". 2) Es. Reino Valkama, lallattelu (100 %�), 0' 20". 6. Myrsky kuunnelmasta Punainen neilikka (1943) Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off), yht. 4' 40". Nauhoitus: Radion sinfoniaorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1975. 7. Isoisän galoppi Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off), 2' 50". 8. Rakkauskohtaus kuunnelmasta Punainen neilikka (1943) Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off), 0' 30". Nauhoitus: Radion sinfoniaorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1975. 9. Öinen kohtaus kuunnelmasta Punainen neilikka (1943) Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Tampereen Kaupunginorkesteri, joht. Tauno Pylkkänen (off), 1' 55". Nauhoitus: Radion sinfoniaorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1975. Huomautuksia: Alkumusiikin teema on elokuvan toistuva pääteema. Virsi 256: vuoden 1886 virsikirjassa vastaava virsi on 398 ("Tään ruumiin maahan hautaamme — —"). Elokuvan tapahtuma-ajankohdasta poiketen virsi lauletaan vuoden 1938 virsikirjan sanoilla. - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |