SF:n "syvästi vaikuttava filmidraama" sai valtaosin tunnustusta kunnianhimoisesta aiheenvalinnastaan kuten myös toteutuksestaan. "SF ja filmin ohjaaja Jorma Nortimo ovat uskaltautuneet vaativaan tehtävään", kirjoitti U. A-la (Maakansa 28.9.1938), "ryhtyessään siirtämään filminauhalle Toivo Pekkasen 'Sisarukset' draamaa, joka arkaluontoisen aiheensa perusteella vaatii sekä esittäjiltä että ohjaajalta varmaa taiteellista vaistoa. Sitä suuremman mielihyvän tuottaa toteamus, että yritys on onnistunut vieläpä kaikki odotukset ylittäen. Filmin nähtyään voi etsiä vertauskohtia parhaista tämänsuuntaisista ranskalaisista elokuvista [- -]."

"Jorma Nortimo [- -] on muutamia pieniä teatraalisuushairahduksia lukuunottamatta, joista nyt ei kannata puhua, osannut erittäin taitavasti ja tosifilmaattisella näkemyksellä ottaa talteen Toivo Pekkasen näytelmän pääaiheen", kiitti H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 27.9.1938). [- -] " On ollut onnellista, että Jorma Nortimo, joka näin oikeassa hengessä on luonut käsikirjoituksen, on saanut hoitaakseen myöskin ohjauksen. Hän on siis tälläkin tärkeällä paikalla saanut toteuttaa näkemystään. Ja niin on tästä kaksoistyöstä syntynyt suomalainen elokuva, filmidraama, joka ulkonaiset effektit sivuuttamalla valtaa katsojan selkeästi esille vedetyillä ja tiiviisti hallituilla psykologisilla arvoillaan."

"Tervehdimme iloiten hänen ensiesiintymistään filmiohjaajana, sillä se on enemmän kuin lupaava", koki myös EoK (Ajan Suunta 26.9.1938). "Nortimolla on hyvä psykologinen silmä, mikä varsinkin Syyllisiäkö? kaltaisessa psykologisessa - tekisipä mieli sanoa psykoanalyyttisessä - elokuvassa on korvaamaton ominaisuus. Lisäksi hän rohkeasti on keskittynyt pääjuonen kehittämiseen kuvaten sivutapahtumia ja -henkilöitä vain väläyksittäin, melkeinpä ranskalaisen elokuvan tapaan. Niinpä tuloksena onkin ehyt elokuvakokonaisuus, joka pitkin matkaa kiinnittää katsojan huomion, saa hänet elämään mukana."

"Ei tosin tunnelman intensiivisyys kaiken aikaa jaksa säilyä aivan eheänä", ajatteli puolestaan Erkki Kivijärvi (Helsingin Sanomat 26.9.1938), "mutta sen paikoittainen heikentyminen johtuu etupäässä siitä, ettei scenariossa aina ole osattu (tai maltettu) kyllin filmaattisesti käsitellä puhutulle sanalle kirjoitettua alkutekstiä, vaikka Jorma Nortimon tekstimuodostelma suurin piirtein ansaitseekin kiitoksen. [- -] Nortimon ohjaukselle on leimallinen sama uskollisuus alkutekstin elämän tunnoille, joka on havaittavissa scenariossakin."

"Ohjaajana Jorma Nortimo on onnistunut jonkin verran paremmin kuin käsikirjoituksen laatijana", puntaroi S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 27.9.1938), jonka mukaan "liiallinen uskollisuus alkutekstille on saanut aikaan sen, että teatterin ja filmin välinen ero on jäänyt liian kapeaksi". "Ohjauksessa kiintyy huomio siihen tasaisuuteen, jolla työ on suoritettu. Mutta ohjauksellinen tiiviys ei kuitenkaan riistä pohjaa toteamukselta, että ohjaajalta olisi odottanut hienotunteisempaa, syvällisempää ja taiteellisempaa suhtautumista dramaattiseen ja arkaan aiheeseen."

"Sinänsä kiitoksenarvoinen seikka on, että SF-yhtiö on uskaltanut vakavan yhteiskunnallisen problematiikan alalle", tunnusti -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 29.9.1938) ja arvosteli: "Jorma Nortimo ei ole onnistunut saamaan tiivistä koko illan draamaa Pekkasen näytelmän ydinaineksista sellaisinaan, vaan on lomaan sovitettu yhtä ja toista liitosta ja täytettä". Ohjaajana Nortimolla on kirjoittajan mukaan "lupaavat otteet, mutta puhenäyttämöllisen tekotavan hän saisi paremmin unhoittaa".

Kriittinen oli myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 26.9.1938), joka piti alkupuolta "pitkäveteisenä" ja jatkoi, että "eivätkä sitten myöhemmin hyvätkään kohtaukset kykene herättämään sitä mielenkiintoa, mihin juonen dramaattisuus hyvinkin antaisi aihetta. Vika piilee ilmeisesti enemmän käsikirjoituksessa kuin ohjauksessa, jossa paikoin on varsin onnistuneita välähdyksiä."

Näyttelijäarvioiden suunta kiteytyi U. A-la:n pohdinnassa: "Esiintyjät ovat kaikki tunnettuja teatterin palkeilta ja jonkun verran teatterimaista on heissä tässäkin, esimerkiksi korostetun artikuloiva' ääntämistapa, samoin ehkä liian näkyvä' ilmehtiminen. Eino Kaipainen ja Kaisu Leppänen ovat onnistuneet parhaiten filmin vaatimusten täyttäjänä."

Vuoden 1981 "ennennäkemättömänä" tv-esityksenä Syyllisiäkö? koettiin myönteisenä yllätyksenä. "Se osoittaa, että suomalaisen elokuvan historia ei ole vielä loppuun tutkittu ja kirjoitettu", huomautti Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 16.9.1981) ja Antti Lindqvist (Kansan Uutiset 16.9.1981) piti elokuvaa sen heikkouksista huolimatta "sisällöllisesti antoisana kolmiodraamana, jonka elävästi hyödynnetty miljöö ja kerrontaan luistavasti upotetut vertauskuvat kertovat myönteistä kieltään turhaan unohdetun Nortimon elokuvallisesta lahjakkuudesta."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.