Jäger-Filmin historiallinen elokuva koettiin tutuksi aiheeksi, jonka toteutuksesta arvosteluissa esiintyi hyvinkin erilaisia näkemyksiä. "Kun jokin näytelmä on suurelle yleisölle teatterista käsin niinkin tunnettu kuin Elinan surma, ei luonnollisestikaan voida välttyä vertauksien teosta ja eriävistä mielipiteistä siitä, miten tämä kansanballadi olisi ollut filmille sovellettava", ilmaisi S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 5.9.1938) pohdintojen yleislinjan.

Omana arvionaan S-ö katsoi Elinan surman "puhtaasti filmaattisessa suhteessa saavutukseksi, joka antaa uskoa ja luottamusta suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen". "Se ei kylläkään ole virheetön elokuva", hän jatkoi, "mutta kun suurimpana syynä siinä paikka paikoin esiintyvään avuttomuuteen on varmaankin ollut käyttövarojen puute, on tulosta meikäläisiin oloihin katsoen pidettävä aivan yllättävän hyvänä. Elinan surma on ohjaajan, näyttelijöitten, valokuvaajain ja äänittäjän onnellisesti suoritetun yhteistyön summa. Vaativimman osuuden on suorittanut taiteilija Kalle Kaarna. Lukuunottamatta varsinaista ohjaajantehtäväänsä hän on laatinut lavastussuunnitelman ja suorittanut varmaan paljon aikaa ja vaivoja vaatineita tutkimuksia keskiaikaisten olojen, tapojen ja katsomusten selville saamiseksi. Taustojen ja pukujen historiallisuus vaikuttaa ainakin maallikon silmissä aidolta. Ohjaajana Kalle Kaarna osoittautuu pikemminkin tunnelmasepoksi kuin kokonaisuutta 'rautaisin käsin' toteuttavaksi käskijäksi."

Ajan Suunnan -rkk- (4.9.1938) näki Elinan surman Kalle Kaarnan "pitkän elokuvauran loistavimpana saavutuksena": "Hän on käsitellyt aihetta suurella hartaudella, tekisi mieli sanoa pieteetillä. Elokuvaa katsellessaan tunteekin suorastaan elävänsä historiaa. Ohjaajan kiinteä ote ei missään kohdin hellitä ja niinpä vyöryvätkin tapahtumat esiin tasaisina. Paikoitellen kohoaa elokuva kerrassaan monumentaaliseen tehoon."

Niin ikään S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 4.9.1938) piti elokuvaa "kauniina ja kannustavana voittona" Kaarnan ohjaajauralle: "Hän on käynyt tehtäväänsä käsiksi rohkein ottein ja onnistunut tulkitsemaan filmin tarjoamalla, näytelmään verrattuna laajalla liikkuma-alalla juonen dramaattisen kehityksen ehyenä ja herpautumattomana. Eräät kohtaukset [- -] huipentuvat dramaattisuudessaan suorastaan järkyttäviksi. Ohjaajalle lankeaa kiitos myös elokuvan monien joukkokohtausten onnistumisesta."

Ankaraakaan kritiikkiä ei puuttunut. "Elokuva Elinan surma on ikävä, paljon ikävämpi kuin se näytelmä, josta se on tehty", koki H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 4.9.1938). "Samat kohtaukset, jotka näytelmässä herättävät mielenkiintoa, vaikuttavat tässä pitkäveteisiltä. Filmi ei näet siedä sellaista toiminnan viivyttelyä kuin näytelmä, jolla on toki kolmen seinän sisus käytettävänään, kun taas elokuva saa tyytyä yhteen nurkkaukseen tai pelkkään kapeaan taustaan."

"Egentligen var det en infilmad teaterföreställning man fick vara med om", ajatteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 4.9.1938), "där intrycket av dammig teaterrealism ytterligare förstärktes av den grådaskigt torra ton, som genomgående präglade bilderna. [- -] Icke en konstnärlig omtolkning i film av den grymma och sköna balladen [- -] skimrande i medeltida clairobscur, hälft sägen hälft verklighet, och framför allt inte ett poesimättat och fantasifullt filmverk. Ty just fantasi och artistiskt sinne är det föreställningen saknar."

"Mutta vaikka onkin nojauduttu näytelmään, ballaadin sisin henki kai silti on se, jota olisi tavoiteltava", arveli -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 5.9.1938). "Tähän arkaistiseen, romanttisesti hehkuvaan sävyyn eivät käsikirjoituksen tekijä ja ohjaaja kuitenkaan ole riittävän ehjästi päässeet, ja tämä on nähdäksemme johtunut ratkaisevasti siitä, että niin Heinämiehellä kuin Kalle Kaarnallakin on työssään ollut liiaksi puhenäyttämöllinen näkemys. Kuvaus on lajinomaisesti puhenäyttämön tyyliä, kohtauksittain edistyvää draamantekoa, joka tapahtuessaan tapahtuu enemmän katsojien silmäin edessä kuin draamahenkilöiden vaistoissa tai sydämessä. Filmitaiteen omia ja omanlaatuisia keinoja - lähikuvausta, vertauskuvaa ja muunnelmia - on käytetty liian vähän."

Näyttelijäsuoritukset nähtiin tasaisina, vaikka monet -rkk-:n lailla nostivatkin Ella Erosen muiden yläpuolelle: "Santeri Karilon miehekäs Klaus Kurki ja Hilkka Helinä hentona Elinana vastasivat hyvin sitä kuvaa, mikä näistä tarunomaisista henkilöistä on piirtynyt yleiseen tietoisuuteen. Jos suoritukset halutaan ryhmittää jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, kuulunee ensimmäinen sija Ella Eroselle. Hänen Kirsti Fleminginsä kohosi paikoitellen tasolle, jollaista ainakin kotimaisissa elokuvissa on nähty kovin harvoin, jos koskaan. Toinen miehinen pääosa [- -] on Kalevi Mykkäsen käsissä ja hän suoriutuukin siitä erinomaisesti."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.