SF:n Agapetus-hupailu sai tasaverroin kiitosta ja kritiikkiä. "Elokuvatuotantomme kulkee eteenpäin", otsikoi T-ri (Vilho Toivari, Suomen Sosialidemokraatti 28.9.1936). "Elokuva on siis huvinäytelmä ja näin valmiina nähtynä täytyy tunnustaa se aivan ensiluokkaiseksi. Valmistustyö on suoritettu vakavasti harkiten, eri osat on jaettu päteviin käsiin ja kun vielä ohjaaja on ollut tarkkaavainen, ei sillekään taholle ole jäänyt moitteen sijaa. Suppeassa muodossa lausuttuna on tunnustettava Kaikenlaisia vieraita olevan ennen kaikkea hauskan ja samalla herttaisen kauniin saavutuksen, joka kulkee oikeaan suuntaan."

"Juonihan tässä elokuvassa ei ole liialla nerokkuudella eikä edes ylenpalttisella huumorillakaan pilattu", pohjusti A. Ä. (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 28.9.1936). "Suomen Filmiteollisuuden asiastaan innostuneet elokuvamiehet ovat kuitenkin pystyneet tämän hataran käsikirjoituksen pohjalta luomaan onnistuneen elokuvan. Erikoisen ilonaiheen mielestäni antavat hyvin suoritettu valokuvaus ja ohjauksessa havaittava pyrkimys päästä irti tavanomaisuuksista ja tuoda vähän uutta suomalaisen elokuvan ohjaukseen. Onpa usein turvauduttu n.s. 'trikkeihin', jotka ovat onnistuneet hyvin. Lähikuvia, jotka elävöittävät elokuvaa, on otettu runsaasti."

Uuden Suomen -a (28.9.1936) koki, että "Agapetuksen hupainen farssi [- -] on filmihahmossaan vielä hauskempi kuin puhenäyttämöllä, sillä sen kekseliään juonen eri vaiheet voidaan filmissä esittää havainnollisemmin [- -] samalla kun filmiä varten sepitetyt juonentäydennykset ja aivan uudet kohtaukset ovat kauttaaltaan onnistuneita ja huvittavia. [- -] Ensimmäisillä kohtauksilla on liian verkkaisa tempo, mutta sitten juoni lähtee vauhdikkaaseen kulkuun ja sitä seuraa huvitettuna loppuun saakka."

"På plussidan", luetteli H. S. (Hufvudstadsbladet 28.9.1936), "ha vi gott humör, god fart, en i vissa fall något jordbunden men oförarglig humor och några förträffliga typteckningar, på minussidan ha vi framför allt skådespelarnas ojämnhet och en ofta synnerligen valhänt regi."

Ankarampaa linjaa veti L-i (Ilta-Sanomat 28.9.1936): "Elokuva ei kerta kaikkiaan ole mitään teatteria ja sen vuoksi elokuvaohjaajien on luovuttava kokonaan näyttämötekniikasta!", hän jyrisi. "Filmin tulee olla ilmava, koska sen kerran ei tarvitse rajoittua näyttämön suppeisiin tiloihin ja sen vuoksi on myös käytettävä lähikuvausta vain siinä määrin kuin sieluntilojen ilmennys tai hauskat detaljit sitä vaativat. Filmi ei saa olla valokuvattua kuollutta tekstiä! Agapetuksen näytelmä [- -] ei kylläkään ole mikään kiitollinen elokuva-aihe, sillä sen huumori perustuu melkein yksinomaan pikku-kuherteluun, joka on elokuvan mittapuille aivan liian suppea. Kekseliäs ohjaaja olisi ehkä voinut hedelmöittää juonta joillakin itsenäisesti tekaistuilla sivuaiheilla. Nyt sen sijaan jäi filmistä yleisvaikutelma, että se on juoneltaan yksitoikkoinen, ohjaukseltaan mielikuvitukseton ja osasuorituksiltaan hyvin keskinkertainen."

"Puhtaasti teknillisessä katsannossa elokuva kieltämättä on hyvä", myönsi O. R-ri (Ajan Suunta 29.9.1936) ja arvosteli: "Elokuvan käsikirjoitus ei ole voinut peittää alkuperäisen huvinäytelmän puutteellisuuksia, vaan ne ovat pikemminkin vain selvemmin tulleet näkyviin. Tämä johtuu nähdäkseni jo yksin siitä, että elokuvan ja puhenäyttämön ympäristökuvaukselliset puitteet ovat niin erilaiset [- -]. Elokuvan 'havainnollisuus' ei mielestäni ainakaan tässä tapauksessa ole tuonut Agapetuksen tilannekomiikkaa edulliseen valoon [- -] Yleensäkin ohjaaja olisi voinut vielä enemmän vapauttaa tapahtumat alkuperäisen huvinäytelmän puhenäyttämön-omaisen ahtaista puitteista."

Näyttelijäkaartista nostettiin lähinnä Jorma Nortimo ja Aku Korhonen kiitoksen arvoisiksi. Sen sijaan tähtipari Ester Toivonen & Toivo Palomurto ei säästynyt kritiikiltä. "Ester Toivonen, vaikkakin esiintyen paremmin edukseen kuin Onnenpotkussa", kirjoitti A. Ä., "ei saa yleisöä vieläkään oikein vakuutetuksi asemastaan 'suurena' elokuvanäyttelijättärenä. Toivo Palomurto aiheuttaa pettymyksen epäonnistuneilla kasvonilmeillään, joita runsaat lähikuvat korostavat."

"Molemmilla on, niinkuin tiedetään, ulkonäkö puolellaan, mutta sensijaan amatöörimäinen kankeus vastuksenaan", tiivisti H. (Aamulehti 1.10.1936). Myös L-i katsoi, etteivät "Ester Toivosen kauniit kasvot riitä luomaan hänestä elokuvasankaritarta" ja että häneltä "puuttuvat edelleenkin näyttelijän edellytykset". "Hän ei ole luonut mitään omaa tyyppiä. Samaa on sanottava Toivo Palomurrosta, jota vastaan ohjaaja sitä paitsi oli rikkonut ottamalla liikaa lähikuvia. Hra Palomurron ilmeily on vielä liian köyhää antaakseen siihen aihetta."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.