Valkoinen peura koettiin jo ensi-illassaan poikkeuksellisena kotimaisena elokuvana, mutta mitään varauksetonta kiitosta se ei saanut. "Vastapainoksi kuudessa teatterissa riemuvoittoaan jatkaville sotilasfarsseille [- -] Mirjami Kuosmanen ja Erik Blomberg ovat saaneet aikaan filmin, joka laadultaan kipuaa kansainvälisille kärkitiloille", määritteli I. K. (Uusi Suomi 27.7.1952) elokuvan paikan tuolloisessa tarjonnassa. "Valkoinen peura on suomalaisen elokuvan uskomaton tuote, tekijöilleen kunniakas saavutus", ylisti Akar (Aarno Karhilo, Ylioppilaslehti 1.8.1952). "Se on astumassa sille tielle, jota filmin tulee kulkea ja jota useat elokuvat ovat jo kauan sitten edenneet filmihistorian merkittävimpiin tuloksiin. Puhtaan kuvan ja musiikin tie. Saakoon seuraajia".

"Äntligen en inhemsk film som inbjuder till diskussion och till filmisk analys", tervehti J. A. E. (Jerker A. Eriksson, Nya Pressen 30.7.1952) ja jatkoi: "Den vita renen uppvisar personligt ämnesgrepp, en ställvis betvingande form och säker känsla för de dramatiska situationernas idé. Fastän den präglas av flera förvirrande element - främst i temats kongruens - höjer den sig skyhögt över de vanliga inhemska produkterna: den har resning, personlighet."

Käsikirjoituksessa ja ohjauksessa nähtiin heikkouksia, jotka J. A. E. määritti: "I behandlingen av storyn har manusförfattarna Blomberg och Kuosmanen gjort några misstag. Idén är inte enhetligt utvecklad: här finns några olyckliga stilbrott vilka ytterligare accentueras genom regin. Närmast avser jag blandning av realism och ämnesnära overklighet som gör att några sekvenser skär sig och lämnar gapande hål i enhetsbilden." P. Ta-vi:n (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 27.7.1952) mukaan "henkilöohjauksen puute tuntuu filmin suurimpana heikkoutena". "Myös olisi toivonut psykologista pohjaa valkoisen peuran paljon mahdollisuuksia sisältävälle aiheelle alussa kehiteltävän runsaammin esimerkein ja voimakkaammin. "

Kuvaus sai yksimielistä tunnustusta: "Yhtä taiturimaisesti kuin joku Figueroa kuvaa Meksikon maisemia, yhtä taiturimaisesti Erik Blomberg hallitsee kamerallaan lumipeitteistä Lapinmaisemaa", kirjoitti E. T-la (Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 27.7.1952). "Kysyä täytyy, onko tässä maassa tehty kauniskuvaisempaa filmiä kuin Valkoinen peura! Koko kypsä ja valmis valokuvaaja Erik Blomberg tarjoutuu siinä nähtäväksemme. Uskaltaa sanoa, että eräillä kuvajaksoilla ja yksityisillä kuvilla on pysyvää arvoa [- -].

Kuvauksen rinnalla musiikki koettiin elokuvan ratkaisevaksi voimaksi. Martti Savon (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 27.7.1952) mukaan elokuvan "puutteellisuudet korvaa huomattavassa määrin Einar Englundin valloittava ja rohkea musiikki, joka Tii Niemelän laulamasta proloogista aina loppumetreille saakka saa elokuvaan juuri sitä tarunomaista tunnelmaa, joka ei päässyt täysin oikeuksiinsa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa". "Musiikissa heijastuu Lapin maiseman ja kansan sielu, se on runollisen kaunista, herkästi ja notkeasti kertomuksen etenemistä edistävää", kuvaili Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 16/1952).

"Einar Englunds beledsagande musik [- -] ofta berättar sagan mer målande, också med mer finstämda nyanser som filmen gör", arvioi G. B. (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 27.7.1952). "Utan Englunds härliga musik hade man säkert inte varit så fängslad av filmen, som man till sist ändå är [- -]". "Se lienee täysitakeisinta filmimusiikkia, mitä tässä maassa on sävelletty", kiitti myös E. T-la. "Valokuvauksellisesti ja musiikillisesti ainoastaan harvat ulkomaiset elokuvat kykenevät vetämään vertoja Valkoiselle peuralle."

Mirjami Kuosmanen sai huomiota elokuvan "kolmantena voimatekijänä", kuten Valma Kivitie totesi, ja huudahti: "Onkohan Mirjami Kuosmanen koskaan kohonnut osassaan sellaiseen antaumukseen ja voimaan kuin tässä noita- Piritassaan. Hänen voimakas fysiikkansa ja temperamenttinsa saavat ponnistautua äärimmilleen tällaista väkevää noitanaista ilmentäessään. Merkillisen intensiivisesti Mirjami osaansa eläytyy." "Elokuva on tehty ennen kaikkea Mirjami Kuosmasta varten", päätteli I. K., "ja hän näyttelee noidan osan herkästi ollen sekä kissamaisen viehättävä että noitamaisen hurja. Hänen ilmeikkäät kasvonsa mainitsin jo äsken; filmiä katsellessa huomaa myös, miten paljon voi sanoa pelkillä käsien liikkeillä."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.