Nyrki Tapiovaaran toinen ohjaustyö kohtasi ristiriitaisen ja yleensäkin varsin varauksellisen kritiikin. "Jännitysfilmi ja ohjaajan voitto", otsikoi A. S-o (Aira Sinervo, Suomen Sosialidemokraatti 7.9.1938) ja perusteli: "Oli suorastaan mestarityötä se, millä ohjaaja Nyrki Tapiovaara [- -] oli luonut uudelleen vanhan Helsingin pimeine ja ahtaine katuineen, huoneistoineen [- -] ihmisineen, jotka tyypiltään olivat kuin leikatut irti vanhojen perhealbumien kellastuneista valokuvakokoelmista. Tällaisessa kaikessa on ohjaaja tehnyt niin huoliteltua laatutyötä, että elokuva nousee huomattavasti yli tavallisen kotimaisen elokuvatason [- -]. Se oli seikkailufilmi, joka ei pyrkinyt niinkään paljon heijastelemaan erästä ajankohtaa kuin korostamaan juonen kehitystä, mutta sellaisena oli se parasta mitä meillä toistaiseksi on tällä alalla luotu."

"Filmens konstnärliga tillgång är dess förra halvdel", katsoi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 5.9.1938), "även om det gärna skall erkännas att den senare antagligen väl motsvarar en viss publiks fordringar på en spännande kväll. Och alltigenom väl och skickligt är filmen fotograferad av Blomberg och Gunnari. Nästan varje bild var ett raffinerat litet konstverk [- -] med ett rikt spel av ljus och skugga över ytorna. Nyrki Tapiovaaras regi kan inte endast räkna sig de stiltrogna interiörerna till förtjänst, han hade även lyckats mana fram en sällsynt livfull och saftig bakgrund med ett vimmel av originella och på kornet tagna typer."

Kuvaus sai yleistä kiitosta, mutta sen "ranskalaisvaikutteita" ei nähty yksinomaan myönteisessä valossa. "Suomen filmitaide on taidetta, jota kannattaa etupäässä oma kansamme ja sen maalaisväestö", muistutti A. S-o. "Jos filmi rupeaa tyylillisesti menemään siihen, että sitä on vaikeata tajuta ja seurata, niin ei voi ennustaa sen tulevaisuudelle hyvää. Lisäksi ei ole syytä uskoa, että tuollainen dekadentti valokuvaustyylittely, joka ehkä on aitoa ranskalaisessa filmissä, olisi aidon suomalaisen hengen mukaista."

"Kamera katsoo maailmaa milloin ylhäältä, milloin alhaalta käsin, toisinaan taas vinokulmasta ja aivan tavallisesta perusasennostaankin", kuvaili S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 6.9.1938). "Näin on saatu syntymään varsin erikoinen ja vaihteleva kuvasarja, joka olisi täyden kiitoksen arvoinen, ellei valon ja varjon avulla järjestetyssä tehostuksessa olisi monin paikoin menty liiallisuuteen [- -]. Myönteisenä piirteenä panee merkille myös Matti Kurjensaaren vuorosanojen luistavuuden sekä George de Godzinskyn säveltämän musiikin riittoisuuden tapahtumien säestäjänä, minkä onnistumiseen osaltaan myötävaikuttaa Lauri Pulkkilan yleensä moitteettomasti suorittama äänitys."

"Aktivistitoimintaa kuvaileva aihepiiri on käsikirjoituksessa jäänyt vaille sitä välttämätöntä johtolankaa", koki E. H. (Eino Ilmari Hukkinen, Helsingin Sanomat 6.9.1938), "jota ilman tällainen seikkailunomainenkin, jännitysmomenteista rikas kertomus jää kokonaisuutena melko hajanaiseksi. Tapahtumain johdonmukainen kehittely näyttää näinollen käyneen ohjaajalle (Nyrki Tapiovaara) ylivoimaiseksi. Sensijaan panee ohjauksessa merkille lukuisia yksityisiä onnistuneita kohtauksia, joissa ilmenee vauhtia, dramaattista tehoa ja filmaattista vaistoa."

"Elokuvan käsikirjoituksesta on ilmeisesti puuttunut sitova punainen lanka, kiinteä juoni, joka olisi pitänyt esityksen koossa", arveli myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 5.9.1938). "Ohjaaja Nyrki Tapiovaara on tyytynyt esittämään vain eräänlaisen hajanaisen kuvaelmasarjan, jonka eräät kohdat kieltämättä ovat verrattain hyviä, mutta kokonaisvaikutus jää auttamatta miinuspuolelle. Perusaiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta Varastettu kuolema tahallisine tehontavoitteluineen jää vain hapuilevaksi kokeiluksi."

"Päämääränä käsikirjoitusta laadittaessa ei ilmeisestikään ole ollut hyvä ja kokonainen elokuva, vaan pelkästään sensatio, joka herättäisi huomiota ja josta puhuttaisiin", ajatteli puolestaan nimimerkki T. (Ajan Suunta 6.9.1938). "Elokuvan pitäisi esittää helsinkiläisten aktivistiylioppilaiden toimintaa venäläis-japanilaisen sodan aikana. Kuitenkin on tuon toiminnan pohja, rakkaus isänmaahan ja Suomen kansan vapaudentahto jätetty kokonaan syrjään. Asehankinnoissa puuhaavat nuorukaiset voivat aivan yhtä hyvin olla venäläisiä nihilistejä kuin suomalaisia aktivistejakin - edelliseen viittaavat puheet vallankumouksesta ja tsaarista. Kun elokuvan on ohjannut 'tulenkantajana' tunnettu Nyrki Tapiovaara, ymmärtää, mistä aatteellinen onttous johtuu. Tuosta onttoudesta kärsii sitten koko elokuva: siinä on suomalainen paikallisväri, mutta suomalainen henki puuttuu."

Näyttelijöistä sai suurimmat kiitokset Tuulikki Paananen, joka esitti "vaativan osansa ilmeikkäästi ja eläytyneesti" (E. H.) ja jonka "esitys oli pehmeydessään, joustavuudessaan ja eläytymisessään parhaiden kotimaisten filmiosasuoritusten joukkoon luettava" (A. S-o). "Hän varmentaa tälläkin suorituksellaan asemansa eräänä suomalaisen filmin lahjakkaimmista näyttelijättäristä", kirjoitti S. S. Paanasesta ja jatkoi: "Santeri Karilo asekauppiaana pelastaa niinikään omat kohtauksensa ja valaa osaansa sopivaa jännitystä." Myös Annie Mörk sai huomiota "erinomaisena tyyppinä" (E. H.), kun taas Ilmari Mäntyä pidettiin soveliaana sankarityyppinä, mutta "vähemmän vakuuttavana" (E. H.) ja hänen koettiin "jättävän katsojan melko kylmäksi" (S. S.).

Vuoden 1954 uusintaensi-illan ja myöhempien tv-esitysten yhteydessä suhtautuminen oli ratkaisevasti muuttunut. "Kotimaisen elokuvan näköpiirissä Nyrki Tapiovaaralla on tänäkin päivänä merkittävä ja yksilöllinen asemansa", kirjoitti Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 8.3.1954). "Kun nyt katselee Varastettua kuolemaa ja ajattelee elokuvan lyhyttä historiaa yleensä, tuntuu merkilliseltä, että suomalaisen elokuvan kehitys Tapiovaaran päivistä tähän hetkeen on voinut kulkea niin äärimmäisen hitaasti ja milteipä näkymättömästi. Tietenkin on selvää, että teknillinen kehitys on ottanut aimo harppauksia, mutta mihin on jäänyt elokuvamme kokeileva rohkeus ja polttava luomisilo, mihin on jäänyt kaikki se millä Tapiovaara yhä jaksaa innostaa katsojia."

"Varastetun kuoleman uusintaesitys on merkkitapaus", tähdensi myös J. D. (Jörn Donner, Vapaa Sana 7.3.1954). "Varastettu kuolema on elokuva, jota sopii muistella, kun näkee tämän päivän suomalaisen elokuvateollisuuden tuotteita. Se on edelleen aktuelli, sen kuvat elävät edelleen voimakkaina, se kertoo meille tarinan suoraviivaisesti, ja elokuva kokonaisuutena antaa aavistuksen tekijöittensä rakkaudesta tähän vuosisatamme taiteeseen."

Tv-esitysten yhteydessä Varastettu kuolema tunnustettiin "ehdottomaksi klassikoksi" (Harri Moilanen, Kansan Uutiset 13.9.1990) ja "yhdeksi näkemyksellisimpiä kotimaisia elokuvia" (Antti Lindqvist, Katso 20/1987 ja 37/1990), samalla kun Tapiovaaran asemaan ja "myyttiin" alettiin ottaa jo kriittistä ja problematisoivaa etäisyyttä. "Näkemystä Varastetun kuoleman erityisestä kunnianhimoisuudesta", kirjoitti Putte Wilhelmsson (Uusi Suomi 13.9.1990), "korostaa niin ohjaajan mytologioita ruokkiva hahmo kuin elokuvan valmistuminen kutakuinkin studiojärjestelmän ulkopuolella, kollektiivisen ponnistelun tuloksena. [- -] Varastetussa kuolemassa tiivistyy suomalaisen elokuvan historia: sen menneisyys tavassa, jolla Tapiovaara asiantuntevasti hyödyntää vuoden 1938 näkökulmasta menneitä elokuvallisia tyylejä, ja sen tulevaisuus hänen itsevarmassa taiteellisessa visiossaan."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.