Kulkurin valssi
Vagabond-valsen (ruotsinkielinen nimi)
Vagabondvalsen (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
La Valse du Vagabond (ranskankielinen nimi)
Vagabondvalsen (tanskankielinen nimi)
The Vagabond's Waltz (englanninkielinen käännösnimi)
Der Vagabundenwalzer (saksankielinen käännösnimi)
Finna-recension
Kulkurin valssi
Toivo Särkän ohjaama ja Mika Waltarin käsikirjoittama Kulkurin valssi (1941) perustuu J. Alfred Tannerin sanoittamaan samannimiseen musiikkikappaleeseen. 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvassa romanttisessa kulkurielokuvassa suomalainen vapaaherra Arnold (Tauno Palo) suututtaa Pietarissa ruhtinas Avertsejevin (Uno Wikström) päihittämällä hänet sekä korttipelissä että naisten suosiossa. Kaksintaistelun jälkeen Arnold pakenee Suomeen, missä hän saa turvapaikan ensin sirkuksesta ja sitten mustalaisten parista. Hurmuri valloittaa akrobaatti Cleon (Laila Jokimo) ja mustalaiskaunotar Rosinkan (Regina Linnanheimo), eikä kreivitär Helenakaan (Ansa Ikonen) voi vastustaa komeaa kulkuria.
Sparad:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Åldersgräns | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Skådespelare | ||||||||||||
Okrediterade skådespelare
|
||||||||||||
Övriga upphovsmän | ||||||||||||
Okrediterade
Ensembler
|
||||||||||||
Produktion | ||||||||||||
|
||||||||||||
Visningar | ||||||||||||
|
||||||||||||
Inspelningsplatser | ||||||||||||
|
||||||||||||
Inspelningsdatum | ||||||||||||
30.8. - 22.12.1940 - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Innehållsbeskrivning | ||||||||||||
|
||||||||||||
Pressöversikter | ||||||||||||
"Suomen Filmiteollisuuden Kulkurin valssi vetoaa romantiikankaipuuseen ja antaa katsojan heittäytyä täysin sydämin tähän värikkääseen, sadunomaiseen, välin perin naiiviin, mutta viehättävään maailmaan", tiivisti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 20.1.1941) vastaanoton ilmapiirin. "Kulkurin valssin skenaristi ja ohjaaja - Toivo Särkkä - ovat kaikesta päättäen panneet koko mielikuvitusvarastonsa liikkeelle ja hyvänä apuna heillä on Hannu Lemisen lavastus. Parhainta elokuvassa on huolellinen miljöökuvaus, josta ehyen romanttisen tunnelman aikaansaaminen suureksi osaksi riippuu." "Se on sellaisenaankin hyvin huomattava saavutus", kiitti E. P-la (Eino Palola, Helsingin Sanomat 20.1.1941), "suomalaisten filmien parhaita, eikä joudu häpeään monen ulkomaisenkaan rinnalla. Erityisenä etuna on se, että tunnelmaa ja vaikuttavuutta ei ole saavutettu tekstin, vaan välittömästi kuva-aineksen, valokuvauksellisten keinojen käyttämisen avulla, joihin sitten liittyy George de Godzinskyn tavallista onnistuneempi, Tannerin valssin säveltä muunteleva ja mustalaisromanssien aineksia taitavasti käyttelevä musiikki." "Filmi on lajissaan ehoimpia kotimaisen elokuvateollisuuden tuotteita", säesti P. T-i (Paula Talaskivi, Ilta-Sanomat 22.1.1941). "Tarinan tahallinen vanhanaikainen naivisuus on saatu tehoamaan, aivan erikoisesti viehättämään katsojaa, ja juuri se, että sen vaatima sävy koko ajan pysyy vallitsevana, on ohjaajan suuri ansio. Toinen ohjauksen silmiinpistävä avu tässä filmissä on runsaitten joukkokohtausten joustava, tyylikäs hallinta: monet mustalaiskohtaukset esimerkiksi vetävät hyvin vertoja vastaavien hyvien ulkomaisten filmien tilanteille." "Efter en räcka konstnärliga misslyckanden har S.F.-konsernen lagt till alla klutar för att åstadkomma någonting riktigt stiligt i filmväg", tunnusti myös H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 21.1.1941). "Vagabondvalsen är en rätt grann film, som man ser med ganska oblandat nöje. Historien är i sig själv högromantisk och billig, men man tar ju heller inte den friherrliga landstrykarens äventyr på fullt allvar. Huvudsaken är att stoffet inspirerat till en präktig, omväxlande och stundom rentav elegant filmberättelse, där man framför allt uppskattar farten, det lätta handalaget och den obekymrat muntra speltonen." Muiden osatekijöiden ohessa kuvaus sai erityiskiitosta: "Tapahtumaympäristön aitoa sävyä korostaa niinikään erittäin kiitettävällä tavalla Felix Forsmanin kamerankäyttö", kirjoitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 22.1.1941). "Lisäksi hän tuo omalta osaltaan myöskin vaihtelua elokuvaan ja parantaa sen kokonaistasoa, sillä katsojan mieleen jää esim. miellyttäviä muistikuvia kauniiden puuasetelmien koristamista metsämaisemista, joita kulkuri taivalluksensa varrella sivuuttaa. Niiden lyyrillisessä sävyssä on jotain tenhoavaa, jota vailla tämä seikkailusatu vaikuttaisi pikemminkin lavastetulta pukuoperetilta kuin kulkuriromanssilta." "Kaunis kiiltokuva, sellaisena laatuunkäypä, mutta ei myöskään mitään muuta", esitti Parras (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 20.1.1941) varauksensa. "Elokuvan suurin ansio on joustavan kevyt vauhti, jolla tapahtumat seuraavat toisiaan. Ohjaaja Toivo Särkkä on saanut kuvaansa naivin huoletonta kulkurihenkeä, joka Kulkurin valssin sävelten säestyksellä pelastaa koko kuvan. Katselija unohtaa pariksi tunniksi mielellään kaikki juonen mahdottomuudet ja antautuu tapahtumien virran vietäväksi, kun se tapahtuu varsin vaivattomasti ja reippaan hyväntuulisesti." Näyttelijätyöhön paneutui tunnollisimmin P. T-i, jonka mukaan Tauno Palo "lienee ainoa oikea" valinta pääosaan: "Mielestäni on osan tulkinta Palon tähänastisesti paras - vaikuttaa siltä kuin tulisi jokainen liike, ilme, äänenpaino tällä kertaa häneltä itsestään, ja mikä tärkeintä, hänen hurmaamiskykynsä näyttää varsin vakuuttavalta. Ansa Ikonen nuorena kreivittärenä rakentaa osansa tyylikkäästi. Hän karrikoi pienillä eleillä nuoren neidon olemusta juuri vivahduksen verran - sen verran kuin älykäs näyttelijä tässä osassa luontuu luonnostaan tekemään, jottei tulkinta koituisi äiteläksi - ja onnistuu juuri täten tuomaan osaansa tarpeellisen annoksen sitä romanttisuutta, joka on tarpeen." Lukuisat tv-esitykset eivät ole antaneet aihetta uudelleenarviointeihin, mutta aika on antanut perspektiiviä pohdinnoille elokuvan menestyksestä ja sen olemuksesta. "Kulkurin valssin menestys perustuu tarkkaan lasketulle synteesille suomalaisten haavemaailmasta", kirjoitti Markku Varjola (Vaasa 14.1.1981). "Siinä rakastetaan yhtä rajusti kuin tapellaan ja uhitellaan herroille, unelmoidaan pukujen, lavasteiden (Hannu Leminen) yltäkylläisyydessä kuin myös luonnon hehkeydessä." "Elokuva on suomalainen vastine kaksi vuotta aiemmin valmistuneelle Tuulen viemää -melodraamalle", kirjoitti puolestaan Katso -lehden (47/1990) Antti Lindqvist, "kuvaavathan molemmat teokset nostalgisesti menneen ajan idylliä, jota ei ollut koskaan olemassa. Kulkurin valssi on välirauha-Suomen ankeissa oloissa kukkineiden todellisuuspakoisten haaveiden ja unelmien sekä laskelmoitujen kartanoromanttisten kliseiden letkeästi paikasta toiseen liikkuva kokoelma." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Bakgrund | ||||||||||||
Kulkurin valssin lähtökohtana oli vanha ruotsalainen Vandrarevalsen -sävelmä, josta J. Alfred Tannerin vuonna 1909 sanoittamana oli tullut suosittu Suomessakin. Elokuvan syntyhistoriaa tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä muisteli neljännesvuosisata myöhemmin (Kinolehti 7/1965) seuraavasti: "Olin jo pitkän aikaa hyräillyt tätä melodiaa ja jo silloin ajattelin, että minä vielä teen tämän elokuvan. Sitten kerran tulin Kouvolasta - ja sattumalta samassa makuuvaunussa olikin Mika Waltari. Silloin minä kysyin Mikalta: 'Kuuleppas Mika, eikös tehdä tämmöistä elokuvaa jonka nimi on Kulkurin valssi. Sinähän tiedät laulun sanat ja sävelmän, puno siihen nyt mukava juoni.' 'Juu, juu, kyllä minä sen teen', innostui Mika. Ja siinä makuuvaunussa me löimme kättä päälle. Ja taisi meillä olla viiniäkin siellä." Itse asiassa Särkkä oli ehtinyt ajatella käsikirjoituskilpailua aiheesta, mutta, kuten SF-Uutiset 1/1941 kertoi, "maist. Särkkä rupesi Waltarin kohdatessaan uudelleen tuumimaan asiaa ja ajatteli 'itse tykönään', että taitaa olla turhaa tällaisen kilpailun julistaminen, koska Waltari sen kuitenkin voittaisi. Paljon nopeammin ja vaivattomammin hän saisi aiheensa käsikirjoituasteelle, jos hän ilman muuta tilaisi scenarion Waltarilta." Käsikirjoituksestaan Waltari sai 50 000 markan suuruisen palkkion. Kuvaukset alkoivat 30.8.1940, ja viimeiset studiojaksot kuvattiin 22.12.1940. Erilaisia lavasteita oli kaikkiaan 42, ja ne suunnitteli Suomi-Filmistä yhtiön palvelukseen siirtynyt Hannu Leminen. Kuvaajana oli nuori Felix Forsman (1917-2005). Kesäisiksi tarkoitetut ulkokuvat tuottivat syyssäässä vaikeuksia - hankalimmaksi muodostui jakso, missä päivän varjoa kantava Helena (Ansa Ikonen) kohtaa joen rannalla auringonpaisteessa lekottelevan Arnoldin (Tauno Palo). Ansa Ikonen muisteli Elokuva-Aitassa 2/1948: "Kulkurin valssi oli kaikkein mahdottomin filmaus, mihin koskaan olen osallistunut. Kahden viikon aikana syksyn synkeimpinä viikkoina koko kuvausryhmä, noin 30 henkeä, heräsi kello 4 aamulla. Vettä tuli kuin saavista, kun kipaisimme studioon maskeerattaviksi ja klo 6 lähdettiin Vantaan rannalle, jossa sitten odotettiin sateen loppumista klo 11 saakka, jolloin Taunon ja minun piti olla teatterissa harjoituksissa. Koitti sitten aamu, jolloin pilvet hetkeksi väistyivät, kamerat oli jo kannettu esille ja kaikki oli valmiina, kun havaittiin, että tuo kovan onnen päivänvarjo, jota olisi niin kipeästi tarvittu, oli unohtunut studioon. Voitte uskoa, että silloin me pojat noiduimme oikein kolmenkymmenen hengen voimalla." Elokuvan alkuun sisältyy selvä anakronismi. Kun ruhtinas Avertsejev päivää 10 000 ruplan shekkinsä, on 23.5.1887 - kun vapaaherra Arnold seuraavana aamuna pakenee Pietarista ja lyöttäytyy kiertelevän sirkuksen matkaan, on sirkuksen ohjelmajulisteessa päiväys "kesä 1878". George de Godzinskyn etunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Georges. Ylipitkää käsikirjoitusta on leikkausvaiheessa pitkin matkaa tiivistetty. Repliikkiä "Kai sallitaan kuokkavieraan laulaa laulu morsiamen kunniaksi?" Hannu Leminen hyödynsi elokuvassaan Rosvo Roope (1949), missä nimihenkilö (Tauno Palo) Erkylän Helenan (Helena Kara) häissä lausuu: "Sallitaan täällä kai kuokkavieraan ainakin laulaa morsiamelle?" Kulkurin valssista tuli suomalaisen elokuvan historian siihenastisista menestyksekkäin elokuva - myöhemminkin on sitä enemmän yleisöä kerännyt vain saman yhtiön Tuntematon sotilas (1955). Ensiesitys tapahtui 12 kopion voimalla 19.1.1941 yhtaikaa yhdeksässä kaupungissa ja 12 teatterissa, Helsingin, Kuopion, Lahden, Porin, Tampereen, Turun ja Vaasan lisäksi myös Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla 1941 Kulkurin valssia esitettiin pääkaupungissa yhtaikaa yhdeksässä teatterissa. Yksistään Helsingissä kolmen ensimmäisen esityskuukauden aikana Kulkurin valssi keräsi 160 000 maksavaa katselijaa, ja vuoden 1945 loppuun mennessä koko maassa 1 230 993 henkeä, joista aikuisia 1 032 220 ja alennuslippulaisia 198 773. Ensimmäisenä kotimaisena elokuvana tammikuussa 1941 tapahtuneen leimaverolain muutoksen jälkeen Kulkurin valssin pääsylipputuotoista jouduttiin suorittamaan 10 %:n huvivero. Tilikirjan mukaan elokuvan tuotantokustannukset olivat 2 355 542 markkaa, ja tuottajan osuus pääsylipputuotoista 1940-luvun loppuun mennessä 6 522 156 markkaa. Kulkurin valssi myytiin Ruotsiin ja Tanskaan, Bulgariaan ja Jugoslaviaan sekä mahdollisesti myös Turkkiin. Kulkurin valssin seitsemäs televisioesitys 14.1.1981 keräsi kuvaruutujen ääreen 2 238 000 katsojaa. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musik | ||||||||||||
1. Kulkurin valssi Säv. trad. ruotsalainen ja J. Alfred Tanner, san. J. Alfred Tanner ja Mika Waltari, sov. George de Godzinsky 1) Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky (off), kahteen kertaan, yht. 4' 10". 2) Es. Tauno Palo, vihellys (100 %), 0' 15". 3) Es. Vilho Auvinen, viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 15". 4) Es. Tauno Palo, laulu ja viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 1' 40". 5) Es. Tauno Palo, laulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 0' 45". 6) Es. Tauno Palo ja "kartanon työläiset", laulu sekä soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka sekä klarinetisti ja viulisti (playback, Tauno Palo, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesterin yhtye, joht. George de Godzinsky), 1' 15". 7) Es. soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka sekä klarinetisti ja viulisti (playback, Helsingin Teatteriorkesterin yhtye, joht. George de Godzinsky), 0' 35". 8) Es. Ansa Ikonen, hyräily (100 %), kahteen kertaan, yht. 0' 20". 9) Es. Verna Piponius, hyräily ja rallatus (playback ja off), 0' 50". 10) Es. Ansa Ikonen, cembalo (playback, George de Godzinsky, piano), kahteen kertaan, yht. 0' 25". 11) Es. Tauno Palo ja "kartanon työläiset", laulu (playback, Tauno Palo, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 05". 12) Es. Tauno Palo, laulu ja Vilho Auvinen, viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 0' 40". 13) Es. Vilho Auvinen, viulu (playback ja off, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 30". Levytykset: J. Alfred Tanner, pianon säestyksellä; His Master's VoiceX-2382, 15.7.1926. Eugen Malmstén ja Sointu-orkesteri; Sointu 317, 6.11.1940. Ansa Ikonen ja Tauno Palo, orkesteri, joht. George de Godzinsky; KISS RPLP-5007 (kasetti RPC-6007), 1974. 2. Mustalaismusiikki 1 Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari Es. "mustalaisyhtye", soitto, sekä "mustalaiset", laulu (playback ja off, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 45". 3. Kesäilta / Ol' kaunis kesäilta Säv. trad., sov. George de Godzinsky 1) Es. Tauno Palo, viulu ja "mustalaisyhtye" (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 15". 2) Es. Tauno Palo, vihellys (100 %), 0' 25". 4. Improvisaatio Säv. George de Godzinsky Es. Olavi Haapalainen, viulu (100 %), 0' 35". 5. Matalan torpan balladi Säv. ja san. trad., sov. George de Godzinsky Es. Tauno Palo, laulu ja viulu, sekä tunnistamaton mies, laulu (playback, viulusäestys), 0' 50". 6. "Tässä nuori meripoika on he-heijaa, merta kyntämään hän käy --" Säv. George de Godzinsky, san. R. R. Ryynänen 1) Es. Tauno Palo, laulu, ja Jalmari Parikka, harmonikka (playback, harmonikkasäestys), 0' 25". 2) Es. Toppo Elonperä, laulu, ja Jalmari Parikka, harmonikka (playback, harmonikkasäestys), 0' 25". 3) Es. Tauno Palo, laulu, Jalmari Parikka, harmonikka, sekä posetiivinsoittaja, Unto Kuhankoski, klarinetti, kaksi puhaltajaa ja rumpali (playback, Helsingin Teatteriorkesterin soitinyhtyeen säestys, joht. George de Godzinsky), 2' 30". 7. Mustalaismusiikki 2 Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari Es. Vilho Auvinen, viulu, ja "mustalaiset", laulu (playback, viulusolisti, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 00". 8. "Mustalaisten juomalaulu" ("Itse hepoani ohjaan, elon pikarista pohjaan --") Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari Es. Jalmari Rinne ja "mustalaiset", laulu (playback, Jalmari Rinne, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 25". 9. Tanssimusiikki Säv. George de Godzinsky Es. soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka, sekä klarinetisti ja viulisti (playback ja off, Helsingin Teatteriorkesterin soitinyhtye), 1' 00". 10. "Sinulla on suu kuin ruusun kukka ja silmät kuin kaksi tähteä --" Säv. George de Godzinsky, san. trad. ja Mika Waltari Es. Tauno Palo, laulu (playback, harmonikkasäestys), 0' 55". 11. Salonkitanssi Säv. George de Godzinsky Es. "soittopeli" (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 10". 12. Fanfaari Säv. George de Godzinsky Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 0' 20". 13. Juhlamusiikki Säv. George de Godzinsky Es. "jousikvartetti" (playback, Helsingin Teatteriorkesterin jouset, joht. George de Godzinsky), 0' 45". Huomautuksia: Kulkurin valssi (nro 1) on alku- ja loppumusiikin aiheena sekä toistuu muunneltuna useaan kertaan taustamusiikissa. Tauno Palo virittää viulua (100 %), 0' 10", Ansa Ikonen harjoittelee pianolla (100 %), 0' 15". "Mustalaiset" tanssivat, solistina Margareta Wasenius, musiikin numero 2:n aikana, numero 1:4:n aikana Regina Linnanheimo ja Vilho Auvinen, numero 7:n aikana Regina Linnanheimo ja Tauno Palo, numero 8:n aikana "mustalaiset", numero 1:6:n aikana "kartanon työläiset", numero 1:7:n, 11:n ja 1:13:n aikana Ansa Ikonen ja Tauno Palo sekä numero 10:n aikana Tauno Palo ja Laila Rihte. - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Inspektionsdetaljer | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniska fakta | ||||||||||||
|
||||||||||||
Språk | ||||||||||||
finska |