Anna
Kesän kuva (työnimi)
Finna-arvio
Anna
Jörn Donnerin ohjaama ja yhdessä Eija-Elina Bergholmin kanssa käsikirjoittama draamaelokuva Anna (1970) kertoo juuri tohtoriksi väitelleestä, vuosia sitten eronneesta yksinhuoltajasta Annasta (Harriet Andersson) joka väitöstilaisuutensa jälkeen lähtee tyttärensä Liisan (Maarit Hyttinen) ja kotiapulaisensa Helenan (Marja Packalén) kanssa kesälomalle saaristoon. Mökillä he tutustuvat naapureihinsa, entiseen kansanedustajaan Kalle Koivuun (Tapio Rautavaara) ja hänen poikaansa Veikkoon (Pertti Melasniemi). Lomalaisten välillä syntyy konflikteja kun henkilökohtaiset elämät kohtaavat saaristossa. Uusia suhteita syntyy ja vanhoja kuihtuu. Tulee myös aika, kun kaikkien on palattava taas kaupunkiin.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
K12 |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Claes af Geijerstamin studio-orkesteri
Claes af Geijerstamin studio-orkesteriHae aiheistaKreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
22. 6. - heinäkuu 1970 |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Annassa Donner tuntuu palanneen lähemmäksi ensimmäisten elokuviensa tyyliä", pohjusti Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat 24.10.1970), "maailmaa jonka ihmiset ja tunnelmat ovat kaikua jonkun Antonionin tai Bergmanin sisäistyneestä tavasta kertoa ihmisen yksinäisyydestä, elämän tyhjyydestä ja puuttuvasta yhteydestä ympäristöön. Tavoitteet näyttävät siis 'kunnianhimoisemmilta' ja 'taiteellisemmilta' kuin Sixtyninessa tai Naisenkuvissa. Arvostelijat voivat huokaista helpotuksesta ja todeta hyvällä omallatunnolla, että tuhlaajapoika on palannut takaisin ja ruvennut taas käsittelemään 'vakavia' ja 'keskeisiä' ongelmia." "Det är inga nya problem Donner pekar på", ajatteli myös Bengt Pihlström (Nya Pressen 26.10.1970), "men de kommer att bli allt vanligare, och det finns i Donners sätt att forma främst porträttet av Anna men i överraskande hög grad också de andra en personlig touch, man känner att han satsar något av sig själv. Just i det avseendet innebär Anna en ny upptakt." "Teema on mielenkiintoinen paperilla, ja hyvin kirjallinen", koki Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 25.10.1970), "elokuvana siitä tulisi mielenkiintoinen, siitä voisi tulla järkyttävä tragedia, jos pystyttäisiin kuvaamaan Annaa tiedostamassa tilanteensa, vetämässä johtopäätöksiä. Donnerin Annassa on vain itse tilanne ja joukko hyvin irrallisina leijuvia ihmisiä, siksi on pakko todeta - vaikka periaatteessa miten iloitsisi ohjaajan vakavoitumisesta viime talven kaupparatsukauden jälkeen - että Annalla on anemia. Loistavaa värikuvaa kyllä ja tietty sileä tekninen perfektio kaiken yllä. Mutta Donnerille ohjaajana Anna ei merkitse kehitystä, vaan entisen ohuuden, entisten rajoitusten kertautumista." "Heikki Katajisto tarjoaa nautittavaa värikuvausta ja Erkki Seiro on leikannut filmatusta materiaalista melko eheän kokonaisuuden", näki Martti Savo (Kansan Uutiset 25.10.1970). "Elokuvan ansiot ja viat, etenkin viat, piilevät kuitenkin pohjaideassa, Donnerin synopsiksessa, joka oletettavasti sisälsi yksilöllisen ja mahdollisesti myös yksityisen ongelmavyyhdin tai paremminkin solmun. Solmu jäi selvittämättä, mutta syntyi elokuva Anna - pidättyväinen, nostalginen, hieman kylmä kuten Suomen ulkosaaristo." "Se on ulkokohtainen, elegantti ja pitkästyttävä", luonnehti puolestaan Erkka Lehtola (Aamulehti 25.10.1970). "Eija-Elina Bergholm on Jörn Donnerin aiheen mukaan tehnyt käsikirjoituksen, jossa on ainesta ja lähtökohtaa, mutta kun tulos on se mikä on, niin joskus alkaa tuntua siltä kuin katselisi laimeilla tunteilla maustettua Finnairin broshyyriä. Samantapainen ilmiö on tuttu jo Donnerin Ruotsin-kauden elokuvista. Hän yrittää puhua tärkeistä asioista, mutta puhe jää puolitiehen; siitä tulee teknisesti hyvin toteutettua mutta sinänsä mitäänsanomatonta suhtautumista. Donner ei mene lähelle ihmisiään. Ja kuitenkin pitäisi mennä - vaikka hänen kuvaamansa ihmiset olisivatkin kaukaisia toisilleen. Lopputulokseksi tulee sujuvaa pinnallisuutta, ammattitaidolla toteutettua kalseata suhtautumista. Hyvin siistiä kylläkin." Eeva Järvenpää (Helsingin Sanomat 25.10.1970) kiitti näyttelijäsuorituksia, mutta katsoi Harriet Anderssonin Annan jäävän "ohueksi ja pinnalliseksi": "Osasyynä saattaa olla, että ruotsalaisen näyttelijättären puhe on dupattu suomeksi. Ja millaiselle suomenkielelle. Anna puhuu kankeaa kirjakieltä siinä kun muut käyttelevät aika joustavasti tavallista puhekieltä. Ehkä Donner on kuvitellut kielen avulla hahmottavansa yhteiskunnan eri kerrostumia, mutta siinä hän kyllä on epäonnistunut tyystin." "Jörn Donnerin seestyneintä ja tasapainoisinta elokuvantekemistä", määritteli Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 15.8.1981) vuoden 1981 tv-esityksen aikaan. "Hallittu ja elämänmakuinen Anna kannattaa katsoa", suositteli Jussi Karjalainen (Helsingin Sanomat 4.5.1994) 1994 ja A-A. Tuominen (Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset 4.5.1994) kirjoitti: "Jos Donner olisi hiukan enemmän pitänyt henkilöistään, Annasta olisi tullut pikkuklassikko 70-luvulta. Tällaisenaankin Anna käy hyvästä oppitunnista 60- ja 70-luvun vaihteen aatemaailmaan ja elokuvakäsitykseen. Anna on aikansa elokuva kaikkine maneereineen." - Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Anna perustui Jörn Donnerin alkuperäisideaan, jonka hän muokkasi edelleen käsikirjoitukseksi Eija-Elina Bergholmin kanssa. Nimiosaan Donner kiinnitti vuosina 1961-67 neljässä elokuvassaan naispääosan näytelleen ruotsalaisen Harriet Anderssonin (s. 1932). Annasta, tehtiin sekä suomen että ruotsinkielinen versio, suomenkielisessä versiossa Anderssonin repliikit puhui Liisamaija Laaksonen. Ruotsinkielisen version osatuottajaksi mainittiin tukholmalainen Stockholm Film. Toisessa miespääosassa nähtiin Tapio Rautavaara (1915-1979) viimeisen kerran valkokankaalla. Toisen naispääosan esittäjä, ensikertalainen Marja Packalen (s. 1948) löytyi teatterikoulun kolmannelta vuosikurssilta. Kustavi-jaksot kuvattiin "ilman ainuttakaan lamppua, kesän valo on tämän elokuvan valaistus". Heikki Katajisto sai työstään vuoden kuvaus-Jussin - myöntöperusteena mainittiin myös Naisenkuvia. Peter Cowien toimittama International Film Guide 1972 nimesi Annan vuoden kymmenenneksi parhaaksi elokuvaksi koko maailmassa. Jo ennen kuvausten alkamista, toukokuussa 1970, Anna kerrottiin myydyn Suomen ja Ruotsin lisäksi kuuteen muuhun maahan. Suomessa ensiesitys oli 23.10.1970 yhtaikaa kaikissa yhdeksässä suuressa kaupungissa, Helsingissä kolmessa elokuvateatterissa. Katsojia elokuva keräsi vain runsaat 75 000 henkeä eli noin puolet vuoden keskiarvosta. Tuotantokustannukset nousivat 687 000 markkaan, mutta esitystuottoja kertyi ainoastaan 253 500 markkaa. DVD-levitykseen otettiin kotimaisen version sijaan Annan kansainvälinen versio, jossa on englanninkieliset alkutekstit. Pertti Melasniemi ja Matti Ijäs suunnittelivat ja ohjasivat kustavilaisesta kalastaja Paavo Laaksosesta (Annan kalastaja Koivisto) dokumenttiohjelman Suomuista elämää, jonka ensiesitys TV1:ssä oli 21.2.1976. - Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. Washington Post Säv. John Philip Sousa Pop-yhtye (off), 0' 30" 2. Tango Säv. Claes af Geijerstam Claes af Geijerstamin studio-orkesteri (off), 0' 40". 3. Pop Säv. Claes af Geijerstam Tunnistamaton mieslaulaja, laulu, ja Claes af Geijerstamin studio-orkesteri (off, matkaradio), 1' 05". 4. Karjalan kunnailla Säv. trad., san. Valter Juva, sov. Peter Lacovitch Cantores Minores -kuoro (off), kahdessa osassa, yht. 0' 40". Levytys: Cantores Minores, joht. Peter Lacovitch; Rytmi R-6230 ja RTLP-7511, 19.9.1954. 5. Loppumusiikki Säv. Claes af Geijerstam Claes af Geijerstamin studio-orkesteri (off), 1' 40". Huomautuksia: Taustamusiikkina (off) ravintolassa marssia, 0' 35", ja Annan kotona huilusävelmä, 1' 40". Annan sisäisen monologin aikana tehosteääni muuttuu sähkökitaramusiikiksi, 1' 00". Helenan ehdottaessa Veikolle rakastelua saksofonimusiikkia, 0' 50". Juhannusyönä "ilotulitusmusiikki", 0' 30". - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|