Näyttelijä, käsikirjoittaja, lausuntataiteilija

Liisamaija Laaksonen on esittänyt vuodesta 1966 kymmenkunta elokuvaroolia, joista huomattavimpiin kuuluvat nimiosa elokuvassa Marja pieni! (1972) ja naispääosa-Jussilla palkittu Anna Lepaa Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988). Hän on luonut merkittävän televisiouran Yleisradion kiinnitettynä näyttelijänä 1963–98 ja saavuttanut vuodesta 1986 menestystä myös tv-tuotantojen käsikirjoittajana. Laaksosen arvostetuimpiin töihin lukeutuvat mm. tunteettoman Saara-äidin roolisuoritus tv-sarjassa Solveigin laulu (1974) ja tv-elokuvan Lumikit (1986) käsikirjoitus. Lausuntataiteilijana hän on esiintynyt vuodesta 1961 lukuisissa runoilloissa ympäri Suomea sekä ulkomailla.


Liisamaija Laaksonen syntyi 1938 Lahdessa veturinkuljettaja Aarne Laaksosen ja sairaanhoitaja Raakel Lahtosen perheeseen. Hän soitti pianoa, kirjoitti näytelmiä omalle luokalle tyttölyseossa, näytteli Lahden Teiniteatterissa ja opiskeli lausuntaa Laina Kalmarin johdolla Viipurin musiikkiopistossa. Kalmarin ja lausuntanäytteestään saamansa erinomaisen arvostelun kannustamana Laaksonen pyrki Suomen Teatterikouluun 1960. Hän valmistui näyttelijäksi 1963.

Liisamaija Laaksonen loi merkittävän televisiouran Yleisradion kiinnitettynä näyttelijänä 1963–98, josta Ylen Televisioteatterissa 1963–91. Hänen ensimmäisiin huomattaviin tv-rooleihinsa lukeutuvat mm. nimihenkilöt tv-elokuvissa Ruma Elsa (1965), Kukunor (1973) ja Tartuffen (1976) Elmire. Laaksosen tunnetuimpia roolisuorituksia on tunteeton Saara-äiti Lasse Sinkkosen romaaniin pohjautuvassa ja Reima Kekäläisen ohjaamassa tv-sarjassa Solveigin laulu (1974). Hänen myöhemmistä rooleistaan mieliinpainuvimpiin kuuluvat mm. Siri von Essen tv-elokuvassa Tribadien yö (1983) ja ilkeä Ellida Hyökki tv-elokuvassa Liian paksu perhoseksi (1998). Ylen Radioteatterissa Laaksonen on esittänyt pääosiin luettavia rooleja mm. Eino Leinon romaaniin pohjautuvassa ja Antero Alpolan ohjaamassa kuunnelmassa Naisen orja (1969) sekä Jukka Jalkasen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa Tässä talossa (1995).

Kun Ylen Televisioteatterin naisnäyttelijöiden roolit alkoivat ehtyä 1980-luvulla, kirjoitti Laaksonen naistensairaalaan sijoittuvan tv-näytelmän Lumikit, jonka Hannu Kahakorpi ohjasi Yleisradiossa tv-elokuvaksi 1986. Katsojia syvästi liikuttanut teos naispotilaiden kohtaloista ja heidän keskinäisestä solidaarisuudestaan voitti Monte Carlon kansainvälisillä tv-festivaaleilla pääpalkinnon, Kultaisen nymfin vuonna 1987. Lumikkien lisäksi Laaksonen on käsikirjoittanut useita Yleisradion suosittuja tv-elokuvia kuten laivaristeilylle sijoittuvan komedian Irti maasta (1989), perhedraaman Viisi tytärtäni (1997) ja rakkaustarinan Lacrimosa (2008). Hänen käsikirjoittamistaan tv-sarjoista vaikuttavimpiin kuuluu tositapahtumiin pohjautuva, omaishoitajan elämästä kertova Kiinnisidottu (1994), jonka Åke Lindman ohjasi Yleisradiolle Pohjois-Karjalan maisemissa.

Liisamaija Laaksosen ensimmäinen filmirooli oli toimittaja Anne Lindströmin sivuosa Jarno Hiilloskorven ohjaamassa draamassa Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966). Vuonna 1969 hän sai naisnäyttelijän Jussi-palkinnon esittäessään Jörn Donnerin ohjaamassa elokuvassa Mustaa valkoisella (1968) päähenkilön vaimoa, diplomiekonomi Anja Holmia ja Aito Mäkisen komediassa Vain neljä kertaa (1968) Pirkkoa, päähenkilön toista ja neljättä vaimoa. ”Donnerin Mustaa valkoisella oli härski, mutta minun roolini ei ollut. Siitä minä pidin. Elokuvien Vain neljä kertaa (1968) ja Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966) roolejani ihan häpeän. Sitä nyt tuli mentyä mukaan ajattelematta sen enempää”, Laaksonen paljasti Katsolle antamassaan haastattelussa 1972. Eija-Elina Bergholmin ohjaamassa draamassa Marja pieni! (1972) hän sai tehdä yhden haastavimmista päärooleistaan pankin konttoristi Marja Marosena, jonka mielenterveys alkaa horjua työpaineiden ja rakkaudessa koetun ankaran pettymyksen takia. ”Tämän näyttelijätyön herkkyys ja intensiivisyys on todella poikkeusluokkaa”, kiitteli mm. Heikki Eteläpää Uudessa Suomessa.

Liisamaija Laaksosen arvostetuimpia ja esittäjälleen mieluisimpia elokuvarooleja on naispääosa-Jussilla palkittu kartanonomistaja Anna Lepaa, kirjailija Martti Hongiston nuoruudenrakkaus Matti Kassilan ohjaamassa Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988). Hänen huomattaviin roolisuorituksiinsa lukeutuvat myös naissivuosa-Jussilla palkittu Taimi-emäntä Pekka Lehdon ohjaamassa tragediassa Kaivo (1992) ja tyttärensä poikaystävän viettelevä oopperadiiva Marjatta Teräsvaara Kari Paljakan ohjaamassa draamassa Äidin tyttö (1993). ”Minulla on ollut onni siinä, että minut on näyttelijänä huomattu, että olen saanut käyttää rooleissani koko skaalaani. Minua ei ole koskaan lyöty karsinoihin, vain tietynlaisten osien esittäjäksi. Olen saanut tulkita naisen tuntoja ja olemusta laidasta laitaan”, Laaksonen kertoi Annalle antamassaan haastattelussa 1998. Hänen pienempiin elokuvarooleihinsa kuuluvat pankkivirkailija Liisa elokuvassa Sixtynine 69 (1969), päähenkilön ääni draamassa Anna (1970), nimihenkilön äiti Mikko Niskasen ohjaamassa nuorisoelokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika (1983) sekä maalaispankin johtajatar Kaarin Forssell Taavi Kassilan rikosdraamassa Petos (1988).

Vierailevana näyttelijänä Liisamaija Laaksonen on toiminut mm. Helsingin Kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisteatterissa, Intimiteatterissa ja Suomen Kansallisoopperassa. Lausuntataiteilijana hän on esiintynyt vuodesta 1961 lukuisissa loppuunmyydyissä runoilloissa ympäri Suomea sekä Ruotsissa, Saksassa ja Pohjois-Amerikassa. Laaksonen lauloi 1960-luvun lopulla Tarja-Tuulikki Tarsalan ja Iris-Lilja Lassilan kanssa yhtyeessä Stidit, jonka suurin hitti oli Laaksosen säveltämä Pienenä tyttönä vuonna 1969. Hän teki vuonna 1995 oopperalaulaja Martti Wallénin kanssa perinteisiä suomalaisia lauluja ja runoja sisältävän levyn Elämästä ja rakkaudesta (Suuri suomalainen kirjakerho). Liisamaija Laaksoselle on myönnetty mm. Yleisradion sivistyspalkinto 1986, Pro Finlandia vuonna 1989, Suomi-palkinto 1994 ja elämäntyö-Venla vuonna 2011.

Liisa-Maija Laaksosen avioliitto varatuomari Raimo Kaitueen kanssa 1963–78 päättyi puolison tapaturmaiseen kuolemaan. Pariskunnan kolmesta lapsesta Katariina Kaitue (s. 1967) on toiminut vuodesta 1991 vakituisena näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa ja esiintynyt muutamissa elokuvarooleissa. Liisamaija Laaksonen harrastaa runoja, puutarhanhoitoa ja ruuanlaittoa.


Sisko Rytkönen
3.3.2021



Kirjallisuutta ja lähteitä

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 585.

Kuka kukin on 2007. Päätoimittaja Risto Rantala. Helsinki: Otava 2006, 474.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993. Toim. Riitta Seppälä ja Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1993, 246.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983. Toim. Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1983, 247.

Tuula Kasanen: ”Liisamaija Laaksonen – naurun, itkun ja sisun nainen”. Anna 35/1998, 42–50.

Ilse Rautio: ”Hellä ja raju Liisamaija Laaksonen”. Helsingin Sanomat kuukausiliite 10.6.1995, 19–22.

Aikki Perttola-Flinck: ”Nainen kotimaisessa elokuvassa”. Katso 26/1972, 6.

Heikki Eteläpää: ”Unelmat ja todellisuus: Uusi Suomi 2.3.1972.

https://www.kultainenvenla.fi/arkisto/voittajat-2011/ [Linkki tarkastettu 3.3.2021]

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.631334 [Linkki tarkastettu 3.3.2021]

https://www.rtva.kavi.fi/program/searchAjax/?search=liisamaija+laaksonen [Linkki tarkastettu 3.3.2021]

https://www.imdb.com/name/nm0479240/ Liisamaija Laaksonen [Linkki tarkastettu 3.3.2021]