Tutkimuksessa tarkastellaan OECD-maiden välisiä eroja julkisen sektorin koossa, rakenteessa ja kehityksessä viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Julkisen sektorin kehitystä tarkastellaan menoryhmittäin kansantalouden tilinpitoon perustuen. Julkinen sektori on laajentunut bruttokansantuoteosuudella mitattuna kaikissa OECD-maissa. Kasvulle on ollut ominaista nopeiden ja hitaiden kasvujaksojen vuorottelu. Julkisen sektorin kasvu oli poikkeuksellisen nopeaa 1970-luvulla, mutta 1980-luvulla erittäin hidasta. Julkisen sektorin kehityksessä on eri maiden ja menoryhmien välillä ollut suurta vaihtelua. Julkisen sektorin menorakenne on OECD-maissa muuttunut siten, että sosiaalisten tulonsiirtojen ja korkomenojen osuudet ovat kasvaneet voimakkaasti. Aikaisemmasta kehityksestä poiketen 1980-luvun kehitys jakoi OECD-maat selvästi kasvavan ja supistuvan julkisen sektorin maihin. Irlannissa ja Isossa-Britanniassa julkisen sektorin koko supistui merkittävästi. Supistuvan julkisen sektorin maille oli tunnusomaista pitkään jatkunut voimakas yhtämittainen julkisten menojen kasvu ja suuret rahoitusalijäämät 1970-luvulla. Kasvavia julkisen sektorin maita olivat mm. eteläeurooppalaiset maat ja Suomi, joissa julkisen sektorin koko oli vielä 1980-luvulle tultaessa OECD-maiden pienimpiä. Eurooppalaiset taloudet ovat tänä päivänä korkean julkisen velan ja korkean työttömyyden puristuksessa. Korkea julkinen velka ja pysyvä korkealle asettunut työttömyys ovat sitoneet julkisen sektorin voimavarojan velanhoitoon ja toisaalta työttömyyden hoitoon. Tämä on heikentänyt julkisen talouden sopeutumiskykyä olennaisesti monissa OECD-maissa.