Haku

EMU ja talouden häiriöalttius

QR-koodi

EMU ja talouden häiriöalttius

Talouksien häiriöalttiutta koskevan tutkimuksen runsaus viime vuosina on seurausta vuosikymmenen vaihteessa uudelleen henkiinherätetystä EU:n talous- ja rahaliittohankkeesta. Teoreettinen viitekehys tälle tutkimukselle on haettu optimaalisen valuutta-alueen kirjallisuudesta. Tämä kirjallisuus on painottanut rahaliittoon liittyviä ongelmia silloin, kun jäsenvaltioiden taloudelliset häiriöt ovat epäsymmetrisiä. Pulmalliseksi rahaliitto nähdään erityisesti niille maille, joiden maakohtaiset häiriöt ovat hallitsevia alueen yhteisiin, symmetrisiin häiriöihin nähden. Tämän ajatuksen pohjalta on tutkittu häiriöalttiutta tarkastelemalla talouksien rakennetta, muun muassa eri makromuuttujien vaihteluita ja korrelaatioita. Ekonometrisin menetelmin on yritetty analysoida makrotaloudellisten häiriöiden luonnetta, jakaa niitä kysyntä- ja tarjontapuolen häiriöihin sekä näitä edelleen EU-maille symmetrisiin ja epäsymmetrisiin häiriöihin. Lisäksi on tutkittu maittaista ja toimialoittaista tuotannon ja viennin rakennetta. Tämän rakennetarkastelun pohjalta on arvioitu, mitkä EU- maat muodostaisivat optimaalisen valuutta-alueen. Tässä raportissa jäsennetään käytyä keskustelua ja arvioidaan, mitä häiriöalttiustutkimuksesta voi oppia analysoitaessa EU:n jäsenvaltioiden rakenteita sekä niiden erojen merkitystä yhteisen rahan ja rahapolitiikan näkökulmasta. Samalla otetaan myös kantaa rahapolitiikan mahdollisuuksiin näiden erojen tasaajana ja puskurina. Lopuksi arvioidaan häiriöalttiustutkimuksen tulevia haasteita.

Tallennettuna: