Sökning

Työehtosopimusten kattavuus vuosina 2017/2018

QR-kod
Finna-recension

Työehtosopimusten kattavuus vuosina 2017/2018

Työehtosopimusten kattavuudella tarkoitetaan järjestäytyneiden työnantajien palveluksessa olevien palkansaajien osuutta työehtosopimusten sopimusalan kaikista palkansaajista. Suomessa tämä osuus on tärkeä kriteeri yleissitovuuspäätöksissä. Mikäli osuus on vähintään noin puolet, sopimus todetaan yleissitovaksi, kaikkia sopimusalan työsuhteita koskevaksi.

Vuodesta 2001 lähtien toimineen työehtosopimusten vahvistamislautakunnan päätökset ja niiden perustelut muodostavat tutkimuksen perusaineiston. Vertailuaineistona käytetään lisäksi Tilastokeskuksen palkkarakennetilastojen toimialoittaisia lukumäärätietoja. Tilastotiedot ovat vuodelta 2017 ja tutkimus koskee vuosina 2017/2018 solmittuja sopimuksia.

Työehtosopimusten kattavuus yksityisellä sektorilla oli kaikkiaan 65,2 % (66,2 % v. 2014). Tämän verran yksityisellä sektorilla työskentelevistä palkansaajista toimi järjestäytyneiden yritysten palveluksessa vuonna 2017. Lukumääräisesti heitä oli kaikkiaan 945 252 (922 737 v. 2014). Yleissitovuuden perusteella työehtosopimusten piiriin tuli lisäksi 269 311 palkansaajaa (305 784 v. 2014) ja kaikkiaan yksityisellä sektorilla oli työehtosopimusten piirissä 1 214 563 palkansaajaa (1 228 521 v. 2014) vuonna 2017.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2017 yksityisellä sektorilla oli kaikkiaan 1 449 192 palkansaajaa. Näin sopimusten ulkopuolelle jäi 234 629 palkansaajaa ja työehtosopimusten piirissä olevien osuus yksityisen sektorin palkansaajista oli 83.8 %. Kun otetaan huomioon myös julkinen sektori, jolla sopimukset kattavat kaikki palkansaajat, kuului vuonna 2017 työehtosopimusten piiriin 88.8 % palkansaajista. Vuonna 2014 osuus oli 91.9 %.

Sparad: