Tutkielma käsittelee Ravattulan Ristimäen hautamerkkejä. Ristimäki on Kaarinassa sijaitseva, Suomen vanhin tunnettu kirkonpaikka, jota on tutkittu arkeologisesti vuosina 2010–2016. Kirkko on rakennettu todennäköisesti 1100-luvun loppupuolella ja jäänyt pois käytöstä 1200-luvun alkupuolella. Ristimäki on toiminut ruumiskalmistona jo ennen kirkon rakentamista, ja hautaamista on jatkettu kirkon käytön loppumiseen asti. Hautoja on merkitty kirkkomaalla hautakivillä ja puisilla rakenteilla. Analysoin tutkielmassa Ristimäen 61 kokonaan tutkitun hautauksen hautamerkkeihin liittyvän löytöaineiston ja luon niiden pohjalta typologisen luokitusjärjestelmän hautamerkeille. Tutkin myös hautamerkkien suhdetta niiden alle haudattuihin vainajiin sekä erilaisten merkkien esiintymistä hautausmaan eri käyttövaiheissa sekä fyysisesti sen eri puolilla.

Tutkielman perusteella suurin osa Ristimäen haudoista on ollut maanpinnalle merkittyinä ja hautamerkit ovat suojanneet niitä hyvin myöhemmin kaivetuilta hautakuopilta. Yleisin merkitsemistapa on ollut haudan molempiin päätyihin asetettu kivi tai puurakenne. Myös vain toiseen päätyyn pystytettyä merkkiä, haudan keskelle sijoitettua rakennetta, hautakuopan päällä kulkevaa kiviriviä, haudan ulkopuolista merkkiä ja näiden yhdistelmiä on käytetty. Kaikki hautakivet ovat muokkaamattomia luonnonkiviä, joissa ei ole kaiverruksia. Ne ovat enimmäkseen graniittia ja muita paikallisesta kallioperästä löytyviä kivilajeja. Hautamerkkeinä käytettyjä kiviä on valikoitu muodon ja värin perusteella. Erityisesti on suosittu pitkänomaisia, viisikulmiota tai kolmiota muistuttavia ja laakamaisia kiviä sekä väriltään vaaleita tai punertavia kivilajeja. Hautausmaalla vaikuttaa käytetyn sekä paalumaisia että laudasta valmistettuja puisia hautamerkkejä. Monia puurakenteita on tuettu pystyyn kivien avulla ja puiden liitoksissa on käytetty pitkähköjä rautanauloja. Myös joitain viitteitä puurakenteiden koristelusta löytyy.

Hautamerkkejä on pystytetty useammin aikuisille ja nuorille aikuisille kuin lapsena kuolleille. Aikuisille pystytetyt hautamerkit ovat saattaneet myös olla suurempia ja näyttävämpiä. Merkkien käyttö vaikuttaa olevan yhtä yleistä naisten ja miesten haudoissa. Mikään hautarakenteissa ei viittaa siihen, että niiden tarkoituksena olisi ollut estää pelättyä vainajaa palaamasta vaeltamaan elävien keskuuteen. Hautoja on merkitty Ristimäellä jo ennen kirkon rakentamista, mutta merkkien käyttö on lisääntynyt huomattavasti ajan myötä erityisesti aikuisten ja nuorten aikuisten haudoissa ja vaikuttaa olevan ennemmin kristillinen kuin esikristillinen tapa. Näyttävillä hautarakenteilla on saatettu haluta korvata kristinuskon myötä yksinkertaistuvia hauta-asuja ja korostaa vainajan sosiaalista asemaa. Hautamerkkien variaatio on ollut suurta eikä varhaiskristillisen haudan merkitsemiselle ole ollut yhtä vakiintunutta tapaa.