Tutkimuksessa tarkastellaan uskonnon roolia kotoutumisprosessissa ortodoksikristittyjen maahanmuuttajanaisten kokemusten kautta. Tutkimusaihetta lähestytään identiteetin, kielen, etnisyyden, uskonnollisen kulttuurin ja kansalaisuuden käsitteiden avulla. Tutkimuksessa kysytään, miten seurakunnan piirissä eläminen on tukenut kotoutumista ja miten yhteisöllisyys on edistänyt maahanmuuttajan omaa kotoutumista. Lisäksi kysytään, miten maahanmuutto on vaikuttanut maahanmuuttajien uskonnollisuuteen.

Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta tehdystä teemahaastattelusta. Aineistoa on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineistoa on käsitelty pelkistämällä, jonka jälkeen se teemoiteltiin haastatteluissa esiin nousseiden teemojen mukaisesti.

Tutkimuksessa selvisi, että uskonnon rooli kotoutumisessa työn, kielen ja koulutuksen rinnalla voi olla vahva uskonnollisesti aktiivisilla maahanmuuttajilla. Haastatelluille uskonnollisuus oli voimavaratekijä uudessa tilanteessa ja ympäristössä. Haastatellut ovat muuttaneet Suomeen yhteiskunnista, joissa ortodoksisen uskonnon asema on ollut näkyvä.

Seurakunnan piirissä uskonnon harjoittaminen näkyy säännöllisenä osallistumisena jumalanpalveluksiin. Erityisesti haastatellut kokivat oman kielen kuulemisen jumalanpalveluksessa tärkeänä ja kotoutumista edistävänä. Haastatellut esittivät kuitenkin toiveita siitä, että seurakunta omaksuisi aktiivisemman kotouttajan roolin varsinkin kotoutumisen alussa, jolloin sosiaalisen tuen tarve on suurin. Moni haastateltu vanhempi kasvattaa omia lapsiaan seurakuntayhteisön sisällä, mutta ei itse osallistu seurakunnan järjestämään omaan toimintaan. Haastatellut kokevat, ettei uskonto näy vahvasti suomalaisessa yhteiskunnassa. Siten seurakuntien merkitys kotoutumisen tukijoina korostuu.