Pikaluotot tulivat Suomessa markkinoille nykyisessä muodossaan vuonna 2005. Siihen aikaan vain muutamilla pankeilla oli palveluvalikoimassaan pikavippien tapaisia palveluja. Pikaluottojen suosioon vaikuttaa lainanoton vaivattomuus. 1.9.2019 astui voimaan laki, jossa säädetään kaikille pikavipeille niiden euromääräisestä suuruudesta riippumaton 20 prosentin korkokatto. Hallituksen esitys, jonka pohjalta laki on säädetty, sisältää myös ehdotuksen sellaisten tilanteiden selkeyttämisestä, joissa pikaluotonantaja on rikkonut korkokattoa koskevaa säännöstä. Tutkimuskysymykset ovat 1. Millä tavoin pikaluottotoimintaa on säädelty laissa ja muilla säännöillä, miten sääntely on muuttunut sekä miten sitä säädellään tällä hetkellä? 2. Voidaanko pikaluotoista aiheutuneet korot ja muut kulut katsoa koronkiskonnaksi? Tutkielmassa käytetään metodina lainoppia ja oikeushistoriallista metodia. Tutkielmassa on käytetty lähteinä mm. kulutusluottodirektiiviä, kuluttajansuojalakia sekä hallituksen esityksiä.

Pikaluotto merkitsee tavanomaisesti kulutusluottoa, joka on summaltaan pieni, lyhyessä ajassa saatavilla oleva alle kolmen kuukauden pituinen, joka myönnetään internetissä tai tekstiviestillä tehtävän lainamyöntämisprosessin perusteella yksityishenkilöille, eivätkä vakuudet ole edellytyksenä lainan saamiseksi. Pikaluottoalan toimintaa sääntelee esimerkiksi kulutusluottodirektiivi, kuluttajansuojalaki, aluehallintovirasto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä tietosuojavaltuutettu.

Pikaluottoalan toiminnan sääntelyä on ehdotettu muutettavaksi hallituksen esityksissä HE 64/2009 vp, HE 24/2010 vp, HE 78/2012 vp sekä HE 230/2018 vp. Viimeisimpänä merkittävänä muutoksena hallituksen esityksessä HE 230/2018 vp esitettiin säädettäväksi siitä, että pikavippiyhtiöt eivät saa periä kuluttajan nostamasta luotosta korkeampaa korkoa kuin 20 prosenttia.

Talousvaikeuksiin liittyvien tuomioiden ja perintään joutuvien saatavien määrä on lisääntynyt sekä velka- ja talousneuvonnan työmäärä on kasvanut sen jälkeen, kun pikaluottotoiminta on alkanut Suomessa. Näin ollen lainsäätäjä on näitä ongelmia ratkaistessaan tarkentanut 1.2.2010 voimaantulleen rikoslain 36 luvun 6 § muotoilemalla koronkiskontaa liittyvää sanamuotoa niin, että säännöstä on mahdollista soveltaa pikaluotonantajiin, jotka eivät harjoita pankkitoimintaa, niin kuin muut luotonantajat.