Haku

Rakentaa ystävyyttä yli rajojen – kehitysyhteistyö osaksi Suomen Partiolaiset–Finland Scouter ry:n kansainvälistä toimintaa

QR-koodi

Rakentaa ystävyyttä yli rajojen – kehitysyhteistyö osaksi Suomen Partiolaiset–Finland Scouter ry:n kansainvälistä toimintaa

Tutkimus käsittelee Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n kehitysyhteistyön historiaa tarkastelukohteena kehitysyhteistyön alkuvuodet. Tutkimuksen lähtökohtana on halu selvittää ja selittää partiolaisten kehitysyhteistyön historiallista kehitystä, siihen vaikuttaneita tapahtumia ja motiiveja. Tutkimus on arkistolähteisiin perustuvaa historiantutkimusta, jossa sovelletaan myös kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen metodeja.

Tutkimus ajoittuu erityisesti vuosiin 1972 – 1984, mutta sivuaa myös 1960-luvun loppua. Suomen Partiolaisten aloittamat kehitysyhteistyöhankkeet ajoittuvat aikaan, jolloin ilmassa oli laajempaa yhteiskunnallista kiinnostusta kehitysmaiden tilannetta kohtaan. Nuorisoradikalismi ja nuorten politisoituminen värittivät 1960–1970 -lukuja vaikuttaen kiinnostuksen syntyyn. Niin Suomen valtio kuin monet kansalaisjärjestöt olivat aloittaneet kehitysyhteistyön tekemisen samoihin aikoihin. Ajan henki heijastui myös järjestön sisäisiin keskusteluihin. Partio ja Partiojohtaja lehdillä voidaan nähdä olleen roolinsa ajan hengen sanottajina sekä kansainvälisen tietämyksen avaajina.

Kehitysyhteistyön aloittaminen ajoittuu aikaan, jolloin Suomen Partiotyttöjärjestö ja Suomen Partiopoikajärjestö yhdistyivät yhdeksi järjestöksi Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:ksi. Järjestön yhdeksi tavoitteeksi asetettiin sen kansainvälisen roolin vahvistaminen. Ennen 1970-lukua partiolaisten kehitysyhteistyö perustui partiolaisten maailmanjärjestöjen WAGGGSin ja WOSMin tekemälle työlle. Ensimmäinen pienimuotoinen hanke oli Ambo 77 -projekti, jonka puitteissa palkattiin ambomaalaisille tyttöpartiolaisille johtaja. Onnistuneen Ambo 77- hankeen jälkeen uusi hanke aloitettiin Sambian kanssa. Sambian hankkeen kohtaamien vaikeuksien myötä opittiin kehitysyhteistyön toimintaperiaatteista.

Tarkasteltaessa Suomen Partiolaisten harjoittamaa kehitysyhteistyötä ja erityisesti sen alkuvuosia, on vaikea nähdä yhtä selkeää syytä toiminnan taustalla vaan sen voidaan nähdä olleen monen asian summa. Ajan hengen, kansainvälisen politiikan tapahtumien, kansainvälisen partioliikkeen esimerkin sekä partioaatteen velvoittavuuden voidaan nähdä vaikuttaneen asiaan. Näinä vuosina luotiin toimintatavat partiolaisten kehitysyhteistyölle, joka on jatkunut aina näihin päiviin saakka.

Tallennettuna: