Tässä pro gradu-työssä tarkastellaan ADHD-diagnosoitujen aikuisten sosiaalisen osallisuuden toteutumista yhteiskunnassa heidän itsensä näkökulmasta. Tutkimus on tehty haastattelemalla kuutta ADHD-diagnoosin saanutta aikuista ja heidän haastattelujensa kautta on pyritty selvittämään, millaisena ADHD-diagnosoitujen aikuisten sosiaalinen osallisuus yhteiskunnassa toteutuu ja minkälaisia oireyhtymään liitettäviä sosiaaliseen osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä heidän puheissaan on osoitettavissa. Tutkimus on tehty haastattelemalla teemahaastattelun keinoin kuutta aikuista, joilla on diagnosoitu ADHDoireyhtymä, jotta sosiaalisen osallisuuden tilaa ADHD-aikuisten kohdalla on voitu lähestyä nimenomaan heidän itsensä näkökulmasta.

Tutkimusaiheen ajankohtaisuus nousee esille toukokuussa 2017 tehdystä muokkauksesta ADHD:n Käypä hoito -suositukseen, johon lisättiin infoa ja hoitokäytänteitä ADHD:hen liittyen myös aikuisten kohdalla, niiden sieltä tuolloin vielä puuttuessa. Ylipäätään ADHD:n diagnosoiminen on nykyisellään liian vähäistä oireyhtymästä kärsivien aikuisten määrään nähden. ADHD:n kanssa elävien ihmisten tarinoista eri teoksista, artikkeleista, haastatteluista ja keskusteluista keskustelupalstoilla lukien piirtynyt kuva oireyhtymän synnyttämästä ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteesta on johdattanut tarkastelemaan nimenomaan heidän yhteiskunnallista asemaansa sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta.

Haastatteluista nousi esille samankaltaisina toistuvia teemoja jokaisen kuuden vastaajan puheissa. Haasteet koulutuspoluilla ja työelämässä, ongelmat henkisessä hyvinvoinnissa sekä vaikeudet elämänhallintataidoissa ja sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat tämän tutkimuksen vastaajien mukaan heikentävän ADHD-diagnosoitujen aikuisten sosiaalisen osallisuuden toteutumista yhteiskunnassa. Mahdollisuudet koulutukseen, työhön, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja näiden kautta välillisesti toimeentuloon ja asuntoon eivät vaikuta toteutuvan heidän kohdallaan tasa-arvoisesti sellaisena kuin yhteiskunnassa sosiaalisen osallisuuden oletetaan toteutuvan. Näiden heikentävien tekijöiden rinnalla puheissa oli kuitenkin osoitettavissa myös sosiaalista osallisuutta tukevia tekijöitä, jotka osaltaan auttavat siinä, että heikentävien tekijöiden vaikutus ei olisi niin merkittävä sosiaaliselle osallisuudelle kuin mitä se voisi olla ilman näitä auttavia tekijöitä. Tällaisina voidaan mainita diagnoosin saaminen, lääkitys, oma asenne ja toimivat sosiaaliset suhteet.