Tämä tutkielma selvittää all-around-kitaristi Ilpo Murtojärven pitkän uran aikana soitettujen kitarasoolojen tyyliä ja rakennetta sekä mahdollisuutta tarkastella niitä hybrideinä. Hybridillä tarkoitan monimuotoisuutta, kaksi tai useampaa niin sanottua identiteettikategoriaa sisältävää. Kitarasoolot joista on eroteltavissa viittauksia useampiin genreihin tai tyyleihin tai jotka ovat jonkinlaisessa ristiriidassa kappaleen tyylin kanssa, voidaan tulkita hybrideiksi. Tällaisia viittauksia eri tyyleihin ja niiden yhteensulautumista oletan löytyvän erityisesti all-around-kitaristin soittamista kitarasooloista. Hybridisyyden tutkimisessa käytän Bruno Moschini Alcalden kehittämää monimuotoisen musiikin analyyttista kehystä. Soolojen analyyseissä käytän perinteistä sointuanalyysiä ja musiikin ja erityisesti kitarasoolojen analyyseissä käytettyjä menetelmiä ja kehittämääni kvantitatiivista menetelmää, jolla voidaan soolosta tuoda esiin sen erilaisia säveltaso-ominaisuuksia. Sen lisäksi pyrin selvittämään, mitä termi all-around-kitaristi tarkalleen ottaen käsittää. Siinä apuna käytän tekemääni Ilpo Murtojärjen haastatteluaineistoa, muita hänen urastaan kertovia lähteitä sekä kahden muun tunnetun suomalaisen all-around-kitaristin Heikki Laurilan ja Antero Jakoilan kokemuksia.

Tutkija David J. Elliotin muusikkouteen liittyviä ajatuksia ja eri musiikillisen tiedon alueita käytän apuna eritellessäni keskeisiä all-around-kitaristin tiedon alueiden sisältöjä. Näistä esimerkiksi nuottien osaaminen (formaali tieto) ja kyky pitää tavoite mielessään soiton aikana sekä pidemmällä tähtäimellä (ohjaava tieto) tulivat esiin tutkimieni kitaristien kohdalla ja olivat edellytyksenä uralle ammattilaisena. All-around-kitaristit, eroteltuna esiintyjätyypistä (showman), näyttäytyvät nimenomaan ammattilaisina (craftsman), jotka haluavat tehdä työnsä hyvin ja saavuttaa ensisijaisesti arvostusta kollegojen ja musiikkialan toimijoiden keskuudessa. Aikaisempaan tutkimukseen ja kitaristien omiin näkemyksiin nojaavan ”genreistä erillään oleva kitarismi” -käsitteen avulla olen tuonut esiin kitarismin perustalla olevaa tietoa ja osaamista (esim. formaali tieto). Esimerkkejä kitarismin eri genrejen suhteen jossain määrin olevaa erillisyyttä ja vapautta ovat soittamisen proseduraalinen luonne, fyysinen puoli ja kitaristin mahdollisuus tuoda mukanaan omaa persoonatyyliään eri genrejen välillä liikkuessaan. Murtojärven kitarasoolojen analyyseissä esiin nousseita piirteitä ovat: 1) runsas lisäsävelisyys, myös odottamattomissa konteksteissa, 2) jännitteiset pitkälinjaiset fraasit erityisesti soolon alussa, 3) ”Hendrix-soinnun” käyttö, 4) hybridisyys (erityisesti ”Lulu”-soolossa), 5) varhaiseen jazziin viittaavat idiomit, 6) kvarttirakenteisten sointujen käyttäminen, 7) harmonisen jännitteen luominen kromaattisuudella ja moodin tai sävellajin ulkopuolisilla (outside) sävelillä (jazz-konteksti) käyttäen erilaisia konsepteja (mm. dim7-arpeggiot, sekvenssit). Murtojärven sooloista on todennettavissa sekä hybridisyyttä että omassa kontekstissaan pitäytyvää tyylinmukaisuutta. Jatkotutkimuksen aiheiksi ehdottaisinkin suomalaisten kitaristien persoonatyylien tutkimista ja soolojen analysoimista myös mahdollisina hybrideinä. Eri identiteettikategorioiden löytymisen kannalta lähtökohtaisesti laajan ja monipuolisen musiikillisen tiedon ja taidon omaavien all-around-kitaristien soolot saattavat sopia hybridisyyden ja tutkimiseen mielestäni erityisen hyvin.