Tutkielmani aiheena on paviljonkijärjestelmän mukaan rakennetun mielisairaalan miljöö Suomessa. Lähestyn tutkimuskohdettani esimerkin avulla eli tarkastelen erityisesti Nikkilän mielisairaalan miljöötä Sipoossa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miksi mielisairaalan alue suunniteltiin juuri sellaiseksi fyysiseksi paikaksi, joksi se ajan myötä vähitellen myös muokkautui. Samalla tutkimukseni antaa kuvan siitä, miten sairaalarakentamisen paviljonkijärjestelmä tuli suomalaiseen mielisairaalarakentamiseen. Olen käyttänyt tutkimukseni lähdemateriaalina tutkimuskirjallisuuden lisäksi vuosisadanvaihteen komiteamietintöjä, Nikkilän alueen asemapiirroksia, arkkitehtien rakennuspiirustuksia ja Paul Olssonin Nikkilän alueelle tekemiä puutarhasuunnitelmia. Vuosisadanvaihteessa psykiatriassa vaikutti non-restraint uusistusliike, joka tähtäsi mekaanisten rajoituskeinojen käytön vähentämiseen psykiatrisessa hoidossa. Tähän tavoitteeseen pyrittiin potilaiden inhimillisemmällä kohtelulla ja sairaala-arkkitehtuurin paviljonkijärjestelmällä. Myös vuosisadanvaihteen hygieniadiskurssi suosi paviljonkirakentamista. Vuosisadanvaihteessa psykiatriassa etsittiin lisäksi laitoshoidolle vaihtoehtoja. Erityisesti oltiin kiinnostuneita perhehoidosta ja maanviljelyssiirtokunnista, vaikka suuremmassa mittakaavassa näitä hoitomuotoja ei vielä tuolloin voitu toteuttaa. Nikkilän sairaalarakennukset suunnitteli arkkitehti E. A. Kranck ja myöhemmän täydennysrakentamisen arkkitehti Gunnar Taucher. Puutarhasuunnitelman alueelle teki puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Tutkimuksessani tarkastelen alueen arkkitehtuuria ja puutarhasuunnitelmaa oman aikansa arkkitehtuurin ja puutarhasuunnittelun kontekstissa. Täydennysrakentamisen jälkeen Nikkilän alueesta muodostui paviljonkisairaalan ja blokkisairaaloita jo muistuttavien rakennusten yhdistelmä. Nikkilän alueella näkyy siis jo enteitä 1900-luvun ensimmäisen kolmanneksen aikana tapahtuneesta sairaalarakentamisen paradigman muutoksesta.