Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee lääke- sekä huumausaineiden käyttöä ja merkitystä jatkosodan aikana. Käsiteltäviä aineita ovat amfetamiinipohjainen pervitiini sekä opiaattipohjaiset morfiini ja heroiini. Tutkimuksen keskiössä olevat lääke- ja huumausaineet ovat jakautuneet kahteen ryhmittymään niiden ominaisuuksiensa johdosta, jolloin kipua lievittäviä opiaatteja käsitellään erikseen pervitiinista, jonka ominaisuudet olivat pelkästään piristäviä. Kaikkia aineita yhdessä tarkasteltuna pervitiini kohoaa merkittävimpään rooliin koko tutkielmassani, sen kiistanalaisuuden sekä osaksi tuntemattomien vaikutustensa johdosta.
Tutkielmassa lääke- ja huumausaineita tarkastellaan kahden eri tahon kautta, joiden välillä suoritetaan vertailua. Ensimmäinen ryhmittymä käsittää jatkosodan aikaisen sodanjohdon ja heidän käsityksensä aineista. Tästä katsontakannasta tarkasteltuna vastaan siihen, millä tavalla sodanjohto oikeutti aineiden käytön ja jakelun. Toinen ryhmittymä pitää sisällään yksittäisiä sodassa palvelleita sotilaita, jotka olivat olleet tekemisissä tai itse käyttäneet tutkinnan kohteena olevia aineita ja tuoneet kokemuksiaan ilmi. Sotilaita tutkiessani vastaa kysymykseen siitä, kuinka tarpeelliseksi he kokivat eri aineiden käytön rintamalla.
Primääriaineistot jakautuvat tutkittavien ryhmittymien mukaisesti kahteen osaan. Sodanjohtoa tarkasteltaessa keskeisimmiksi aineistoiksi nousevat Puolustushallinnon arkistomateriaalit, ja erityisesti Päämajan lääkintäosastojen asiakirjat. Ne pitävät sisällään lääke- ja huumausaineiden jakelu- ja käyttöohjeistuksia sekä kirjeenvaihtoa aiheesta. Yksittäisiä sotilaita tutkiessani keskeisimmät lähdemateriaalit ovat elämänkertateoksia, joista tulee ilmi yksilöiden henkilökohtaisia kokemuksia tutkittavista aineista. Tutkimuksen tuloksina sodanjohdon ja rintamalla palvelleiden sotilaiden käsitykset erosivat osaksi toisistaan, samalla sisältäen yhtäläisiäkin käsityksiä. Ristiriidat eri tahojen välillä syntyivät käytettyjen lääke- ja huumausaineiden määristä sekä pervitiinin roolista sodassa. Molemmat tahot tunnustivat opiaattien elintärkeän roolin ja sen, että opiaatteja ei olisi ollut mahdollista korvata muillakaan lääkevalmisteilla.