Interpolin edeltäjä, kansainvälinen rikospoliisikomissio (IKPK), perustettiin Wienissä vuonna 1923 vastauksena poliisin keskuudessa heränneeseen huoleen kansainvälistyvästä rikollisuudesta. Suomi liittyi siihen vuonna 1928. Maassa haluttiin pysytellä kansainvälisen kehityksen mukana, kehittää poliisia ja olla mukana rikollisuuden vastaisessa taistelussa. Vuonna 1938 Itävaltaan asettunut IKPK päätyi osaksi natsi-Saksan poliisikoneistoa ja menetti toisen maailmansodan alettua suurelta osin kansainvälisen luonteensa.

Tutkielmassani käsittelen Suomen poliisin kansainvälistä yhteistyötä ja suhdetta komissioon 1920- ja 1930-luvuilla, ennen kuin IKPK joutui lopulliseen hajaannukseen. Keskityn rikospoliisiyhteistyöhön, mutta samalla tarkastelen poliisia yleisemmin ammattikuntana ja esimerkiksi turvallisuuspoliisin roolia IKPK:ssa. Selvitän kansainvälisen yhteistyön motiiveja ja tavoitteita sekä IKPK:n asemaa Suomessa poliisissa. Lisäksi tarkastelen, kuinka ammattikunta loi omaa toimintakulttuuriaan IKPK:n viitekehyksessä. Poliisi oli politiikasta irrallaankin altis ympäristön vaikutteille. Lopulta pyrkiessään pysyttelemään kaiken poliittisen yläpuolella IKPK oli täysin kykenemätön suojelemaan itseään vuoden 1938 jälkeen. Samalla monissa maissa, Suomessakin, yhteistyö Saksan kanssa saatettiin nähdä täysin normaalina, kun se ei koskenut varsinaisesti poliittista rikollisuutta.

Tutkielma leikkaa läpi yhteistyön vakiintumisen 1920- ja 1930-luvuilla ja IKPK:n ajautumisen Saksan haltuun. Sota tiesi kohtalokasta iskua sen työlle ja toimii murrosvaiheena, johon tarkastelu on perusteltua päättää. Käyttämiini lähteisiin kuuluvat poliisiammattilehdet, IKPK:n julkaisut ja eri viranomaisaineistot, kuten Suomen rikostutkimuskeskuksen, ulkoministeriön ja valtiollisen poliisin materiaali. Ajassaan syntyneet lähteet sidotaan osaksi historiallista kontekstia ja näin tavoitetaan poliisitoiminnan ja -kulttuurin todellisuutta.

Kansainvälinen rikollisuus ei ollut Suomessa yleistä ja poliisiyhteistyö usein vaatimatonta, mutta IKPK:ta pidettiin tärkeänä. Merkittäväksi koettiin komissiossa luodut henkilökohtaiset suhteet, kehityksen seuraaminen ja oman toiminnan kehittäminen, minkä lisäksi sodan uhan kasvaessa kansainvälisen rikollisuuden ehkäiseminen koettiin jopa entistä tärkeämmäksi. IKPK taas heijasteli aikansa asenteita ja loi kulttuuria vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, mikä kantautui Suomeenkin. Saksalle järjestö oli osaltaan vaikuttamisen väline, kun kansainvälisellä foorumilla luotiin uhkakuvia ja keskusteltiin valvonnan keinoista. Tutkielmani lisää tietoa aiheesta, jota on Suomessa käsitelty varsin vähän, minkä lisäksi se täydentää kansainvälistä tutkimusta yhden jäsenmaan näkökulmasta.