Johdanto Tämä tutkielma käsittelee lastenkirjallisuuden kääntämistä ja vertailee opiskelijoiden ja ammattilaisen tekemiä käännösratkaisuja käännettäessä ruotsista suomeen kaksi erilaista tekstipätkää Astrid Lindgrenin lastenkirjasta Veljeni Leijonamieli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia lastenkirjallisuuden kääntäjiä ruotsin/pohjoismaisten kielten opiskelijat ovat, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä opiskelijoiden ja ammattilaisen käännöksissä on sekä mitkä kohdat teksteissä tai kielelliset rakenteet ovat olleet helppoja/vaikeita opiskelijoille kääntää ja miksi.

Aineistona tutkimuksessa on käytetty Astrid Lindgrenin alkuperäisteosta Bröderna Lejonhjärta (1973), Kaarina Helakisan käännöstä Veljeni Leijonamieli (1974) sekä kolmen ruotsin/pohjoismaisten kielten opiskelijan käännöksiä kahdesta tekstipätkästä mainitusta kirjasta. Opiskelijat, joiden käännöksiä on analysoitu, ovat kahdesta eri yliopistosta ja heidän äidinkielensä on suomi. Opiskelijoita on pyydetty sähköpostitse kääntämään kirjasta yksi runo ja tekstipätkä, jossa on dialogia ja puhekieltä, yhteensä noin puoli sivua tekstiä. Lisäksi opiskelijoiden tehtävänä oli kommentoida lyhyesti, mikä kääntämisessä oli vaikeaa/helppoa ja miksi.

Kyseessä on laadullinen tutkimus, sillä pääasiallinen metodi on vertaileva analyysi opiskelijoiden ja Helakisan käännösten välillä. Lisäksi selvitetään, kuinka helppona/vaikeana opiskelijat ovat kokeneet kääntämisen.

Teoreettinen tausta Käännöstieteen historia on hyvin monimuotoinen alue ja käsitykset kääntämisestä sekä käännösten roolista ja tehtävästä ovat vaihdelleet eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa kulttuurissa ajan kuluessa (Bassnett 1995:57). Yksi vanhimmista käännetyistä kirjoista on Raamattu, jonka käännöksistä kiisteltiin 300-luvulta aina 1600-luvulle asti. Oittinen (1995:17) toteaa, että tänä päivänä törmäämme käännöksiin koko ajan arkielämässä. Hänen mukaansa tämän vuoksi käännöksiin liittyy näennäisiä itsestäänselvyyksiä, kuten täydellinen vastaavuus lähtö- ja kohdekielen välillä. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta, ja Oittisen (1995:31) mukaan hyvä kääntäjä on uskollinen lähtötekstille ja hyvä käännös seuraa uskollisesti lähtötekstiä. Tässä yhteydessä Oittinen mainitsee termin ekvivalenssi, jonka hän käsittää vastaavuudeksi lähtö- ja kohdekielisen tekstin välillä. Bassnett (1995:42−43) listaa neljä erityyppistä ekvivalenssia, jotka ovat Popovicin (1970) perua: lingvistinen ekvivalenssi, paradigmaattinen ekvivalenssi, tyylillinen ekvivalenssi ja syntagmaattinen ekvivalenssi.

Mitä tulee kaunokirjallisuuden kääntämiseen, toteaa Oittinen (2007:165), että se koskee aina sekä muotoa että sisältöä, jotka yhdessä luovat teksteihin erityisen ilmaisutavan. Kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyy vahvasti lyriikan, runojen ja laulujen, kääntäminen, ja Jones (2011:4) toteaa, että lyriikan kääntäjän tekemä työ on monimutkaista ja moniulotteista. Lautamatin (1982:6) mukaan lyriikan kääntäminen, kuten kaikenlainen kääntäminen, synnyttää tiettyjä ongelmia, kuten kielellisen merkin ja sen tarkoitteiden välinen suhde. Hänen mukaansa tämä suhde muuttuu käännettäessä, varsinkin, kun on kyse sosiaalisista tai alueellisista murteista, sanaleikeistä ja lähtökielen ilmaisuihin liittyvistä assosiaatioista.

Puurtisen (2005:211) mukaan tänä päivänä 75−85 % Suomessa vuosittain julkaistuista lastenkirjoista on käännöksiä. Noin 20 % Suomen kansalaisista on alle 14-vuotiaita, joten lastenkirjallisuuden yleisö on suuri. Lastenkirjallisuuden kääntämiseen liittyen Desmidt (2006:86−87) mainitsee joukon normeja, jotka tukevat käännösprosessia. Hänen mukaansa yleisten käännösnormien lisäksi on otettava huomioon mm. didaktiset normit, pedagogiset normit ja tekniset normit.

Puurtinen (2005:211) toteaa myös, että on olemassa lause- ja sanatason piirteitä, jotka ovat tyypillisiä juuri suomennetulle lastenkirjallisuudelle. Näitä ovat esimerkiksi infiniittisten rakenteiden runsaus, konjunktioiden käyttö tietyissä konteksteissa ja puhekielisten ilmaisujen välttäminen.

Aineisto Tutkimuksen aineistona käytetyt Kaarina Helakisan ja opiskelijoiden suomenkieliset käännökset ovat versioita kahdesta tekstipätkästä, jotka ovat Astrid Lindgrenin ruotsinkielisestä lastenkirjasta Bröderna Lejonhjärta (1973). Kirja kertoo kahdesta veljeksestä, Joonatanista ja Korpusta, jotka kuolevat ja päätyvät salaiseen maailmaan nimeltä Nangijala. Siellä he tapaavat monta uutta tuttavuutta ja kokevat monenlaisia jännittäviä seikkaluja. Kaikki ei Nangijalassa kuitenkaan ole niin taivaallista kuin miltä ensin on näyttänyt.

Ensimmäinen opiskelijoille tutkimusta varten valittu tekstipätkä on runo, kirjan tarinassa oikeastaan laulu, jota Joonatan laulaa pikkuveljelleen Korpulle lohduttaakseen tätä, kun tämä makaa sängyssä sairaana ja pelkää kuolemaa. Myöhemmin, kun Joonatan kuoleekin ensin, lentää eräänä päivänä valkea kyyhky Korpun ikkunaan kuten laulussa, ja silloin Korppua lohduttaa ajatus, että kyyhkynen on Joonatan, joka on tullut tervehtimään häntä Nangijalasta. Tämän tekstipätkän valitsin, koska runokäännöksiä on aina mielenkiintoista analysoida runojen erikoispiirteiden vuoksi, kuten tietynlainen rytmi, tunnelma ja mahdolliset loppuriimit.

Toinen tekstipätkä, jonka käännöksiä on analysoitu, on lyhyt vuoropuhelua ja puhekieltä sisältävä tekstipätkä, jossa tilanne on hieman erilainen kuin runossa. Tekstissä Joonatanin ja Korpun ystävä Matias (alkup. Mattias) toruu miehiä, jotka ovat tulleet hänen taloonsa sotkemaan paikkoja, koska he etsivät Joonatania, joka on piilossa vaatekaapin takana olevassa salahuoneessa. Matias on sullonut vaatekaapin täyteen vanhoja vaatteita ja lampaan villaa, jotka miehet heittävät lattialle takan eteen, jossa ne syttyvät tuleen. Lopulta miehet saavat tulipalon sammutettua, mutta Matias on silti vihainen heille. Tämän tekstipätkän valitsin, koska siinä on lastenkirjoille tyypillisiä seikkoja, kuten dialogia, puhekieltä ja ”hauskoja” sanoja, kuten gräla, gubbe, joiden käännösratkaisuja on mielenkiintoista analysoida. Lisäksi on mielenkiintoista tarkastella, millaisia käännösratkaisuja Helakisa ja opiskelijat ovat tehneet alkuperäisessä tekstissä esiintyvän nimen Mattias suhteen, joka ei ole tavallinen nimi suomalaisessa kontekstissa.

Tulokset Tutkimuksesta saadut tulokset eivät ole yllättäviä: opiskelijat käänsivät taitavasti ja heidän teksteistään näkee, että he ovat perehtyneet (kaunokirjallisuuden) kääntämiseen. Ammattilaisen, tässä tapauksessa Helakisan, käännökset olivat kuitenkin jossain määrin pidemmälle hiottuja ja niiden kieli oli jonkin verran luontevampaa kuin opiskelijoiden käännöksissä. Muutamaa poikkeuskohtaa lukuun ottamatta opiskelijoiden käännökset erosivat sekä toisistaan että Helakisan käännöksistä melko paljon sana- ja lausetasolla, mutta kaiken kaikkiaan käännökset olivat onnistuneita.

Ensimmäisen tekstipätkän, runon, suhteen sekä opiskelijat että Helakisa olivat päätyneet hyvinkin erilaisiin käännösratkaisuihin, mutta onnistuneet säilyttämään tietyn tunnelman ja rytmin ja jopa loppuriimit, jotka olivat runossa selvästi nähtävissä. Toinen tekstipätkä dialogeineen ja puhekielisyyksineen osoittautui ehkä yksiselitteisemmäksi kuin runo, eikä Helakisan ja opiskelijoiden käännöksissä sen suhteen ollut niin suuria eroja.

Mitä tulee opiskelijoiden mielipiteisiin siitä, mikä kääntämisessä oli helppoa tai vaikeaa, voidaan yleistäen todeta, että runo koettiin vaikeammaksi kuin toinen tekstipätkä. Erään opiskelijan mielestä erityisesti runon selkeät loppuriimit tekivät siitä hankalan kääntää, kun taas toinen opiskelija kertoi käyttäneensä vain vähän aikaa toisen tekstipätkän kääntämiseen.