Tässä  tutkimuksessa  tarkastellaan  eurooppalaisten  nuorten  aikuisten  siirtymää  aikuisuuteen. Aihetta lähestytään monesta eri näkökulmasta: työn empiriaosuuden  alussa  pohditaan,  mitkä  aikuistumiseen  liitettävät  demografiset  siirtymät  kuvastavat aikuisuutta, mitkä eivät. Analyysiä jatketaan tutkimalla, milloin nämä eri  siirtymät  ajallisesti  tapahtuvat.  Näiden  tarkasteluiden  jälkeen  kartoitetaan,  mikä  yhteys  siirtymien  tärkeänä  tai  tarpeettomana  pitämisellä  on  siihen,  milloin  siirtymät konkreettisesti tapahtuvat. Monien aiempien tutkimusten tapaan tässäkin  tutkimuksessa osoitetaan, että useat siirtymät tapahtuvat verrattain myöhään. Siksi  empiriaosuuden  lopuksi  tarkastelu  keskittyy  myöhäisiin  sekä  keskeneräisiin  ja  vaillinaisiin  siirtymiin.  Näitä  eri  näkökulmia  käyttäen  rakennetaan  erilaisia  aikuisuuteen  siirtymisen  maaryhmiä.  Tutkimuksen  empiirisinä  aineistoina  käytetään European Social Survey (ESS) ‐aineistoa vuosilta 2006 / 2007, European  Union Statistics on Income and Living Conditions (EU‐SILC) ‐aineistoa vuodelta 2012  sekä  tilastoaineistoja  Eurostatilta,  OECD:ltä  ja  UNECE:ltä  eri  vuosilta.  Tutkimus  käsittää 20 Euroopan maata. 

Perinteisesti  tarkasteltuna  aikuistumiseen  liitettäviä  siirtymiä  ovat  muutto  pois  lapsuudenkodista,  siirtyminen  opinnoista  työelämään,  parisuhteen  solmiminen  ja  lapsen  hankkiminen.  Nuorten  elämänkulku  on  kuitenkin  poikennut  viime  vuosina  aikuistumisen  perinteisestä  mallista.  Enää  erilliset  siirtymät  eivät  välttämättä  tapahdu  tietyn  ikäisinä,  tietyssä  odotetussa,  normien  mukaisessa  järjestyksessä,  vaan  aiempaan  verrattuna  myöhempään  tai  ne  jäävät  kokonaan  toteutumatta.  Siirtymä  aikuisuuteen  on  nykyään  monelle  eurooppalaiselle  nuorelle  asteittain  etenevä,  yksilöllinen  prosessi.  Muutosten  seurauksena  on  myös  alettu  pohtia,  kuvastavatko  perinteiset  siirtymät  enää  nykytilannetta.  Aikuisuuteen  siirtymisen  keskeisinä  merkkeinä  onkin  esitetty  olevan  ennemmin  esimerkiksi  kyky  huolehtia  itsestään tai kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä.    Tutkimuksen  tulokset  osoittavat,  että  siirtymä  aikuisuuteen  eroaa  merkittävästi  Euroopan  maiden  välillä,  mutta  tietyissä  maissa  näkemykset  ja  toimintatavat  muistuttavat  toisiaan.  Näkökulmasta  riippumatta  yhteneväisiä  piirteitä  on  havaittavissa  vain  Pohjoismaiden  välillä  (Suomi,  Ruotsi,  Norja,  ja  Tanska  osassa  analyyseistä).  Tämän  lisäksi  portugalilaisten  ja  bulgarialaisten  nuorten  aikuisten  ajatuksissa  ja  käyttäytymisessä  on  löydettävissä  yhteneväisyyttä.  Kuitenkaan  ylipäänsä  se,  että  maiden  välillä  ilmenee  eroja  ja  se,  että  analyysien  perusteella  muodostetut  maaryhmittymät  eroavat  toisistaan,  ei  ole  yllätys.  Eurooppa  on  edelleen  hyvin  heterogeeninen,  eivätkä  kansalliset  erot  ole  kadonneet  globalisaation  myötä.  Nuoren  aikuisen  aikuistumisen  mahdollisuuksia  ohjaavat  kussakin maassa esimerkiksi institutionaaliset järjestelmät, hyvinvointivaltio, perhe,  työmarkkinat ja koulutusjärjestelmä sekä kulttuuriset perinteet.  

Tämän tutkimuksen tulokset eroavat selkeästi myös aiemmista tutkimustuloksista.  Vertaileva tutkimus aihepiiristä on perinteisesti hyödyntänyt maaryhmittelyissään  klassista  hyvinvointiregiimiluokittelua.  Tämän  tutkimuksen  tulokset  osoittavat  yksiselitteisesti,  että  kyseinen  lähestymistapa  ei  ole  käyttökelpoisin,  kun  tehdään  vertailevaa aikuisuuteen siirtymisen tutkimusta. Käytetty näkökulma ja käytettävät  indikaattorit määrittävät keskeisesti sen, miten maat ryhmittyvät toisiinsa.   Tutkimuksessa  havaittavat  erot  eri  maiden  välillä  antavat  aiheen  epäillä,  että  eurooppalaisten  nuorten  siirtymät  aikuisuuteen  olisivat  jatkossakaan  samanlaisia  eri  maissa.  Aikuisuuden  saavuttamisen  haasteet  ovat  tällä  hetkellä  erityisen  näkyvät, sillä vuonna 2008 alkanut taloudellinen taantuma iski erityisesti nuoriin –  tietyissä  maissa  vieläpä  erityisen  voimakkaasti.  Euroopan  tasolla  on  kuitenkin  monia  hyviä  käytäntöjä  nuorten  aikuisten  aikuistumisen  tueksi,  mutta  kuten  todettu,  yhteisten  suuntaviivojen  hahmottaminen  tulee  olemaan  jatkossakin  haastavaa.