Välikorvatulehdukset ovat lapsuuden yleisimpiä infektiosairauksia, ja niiden esiintyvyys on suurimmillaan 6–12 kuukauden iässä. Noin 10–30 % lapsista sairastaa toistuvia välikorvatulehduksia. Akuutissa välikorvatulehduksessa välikorvaontelon tulehduserite alentaa kuulokynnystä keskimäärin 20–30 dB, ja eritteen poistuminen tulehduksen parantuessa kestää muutamasta päivästä jopa pariin kuukauteen. Pysyvän, lievänkin kuulovian tiedetään vaikuttavan lapsen kielenkehitykseen. Sen sijaan välikorvatulehdusten aiheuttamien vaihtelevien kuulohavaintojen vaikutuksiakeskushermostolliseen kuulojärjestelmään ja kielenkehitykseen ei täysin tunneta.

Tässä väitöskirjassa tutkittiin 2-vuotiaiden, toistuvia välikorvatulehduksia sairastaneiden lasten kuulotiedon käsittelyä sekä puheen tuottoa. Kuuloherätevasteita (englanniksi event-related potential, ERP) aivosähkökäyrästä rekisteröimällä saadaan luotettavasti tarkkaa tietoa keskushermostollisen kuulojärjestelmän toiminnasta. Tutkimuksessa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa puheäänille ja yllättäville ääniärsykkeille syntyviä kuuloherätevasteita, kun pyrittiin selvittämään välikorvatulehduksia sairastaneiden lasten aivokuorella tapahtuvaa äänitiedon peruskäsittelyä, esitietoista kuuloerottelua ja automaattisen tarkkaavuuden kääntymisen mekanismeja. Lisäksi tarkasteltiin lasten tuottamien konsonanttien määrää ja laatua,koska akustisesti vokaaliäänteitä vaikeammin kuultavien konsonanttien omaksuminen heijastaa kykyä muodostaa tarkkoja muistiedustumia äidinkielen äänteistä. Myöskään konsonanttien tuottoa ei ole aiemmin suomen kieltä omaksuvilla, välikorvatulehduksia sairastaneilla lapsilla tutkittu.

Tulokset osoittivat, että toistuvia välikorvatulehduksia sairastaneiden lasten äänitiedon peruskäsittely oli vastaavaa kuin vertailuryhmän lapsilla, mutta heidän esitietoinen kuuloerottelunsa oli poikkeavaa useiden puheäänenpiirteiden osalta. Lisäksi automaattisen tarkkaavuuden suuntautuminen yllättäviin ääniärsykkeisiin oli välikorvatulehduksia sairastaneilla lapsilla poikkeavaa ja viittasi siihen, että nämä lapset häiriintyivät verrokkejaan enemmän yllättävistä mutta merkityksettömistä äänistä. Välikorvatulehduksia sairastaneet lapset myös tuottivat vähemmän konsonantteja kuin vertailuryhmän 2-vuotiaat. Erityisesti viive ilmeni sanan keskellä tuotettujen konsonanttien määrässä sekä akustisilta ominaisuuksiltaan vaikeasti havaittavissa olevan /s/-äänteen omaksumisessa.

Väitöstutkimus osoitti, että varhaislapsuudessa toistuvia välikorvatulehduksia sairastaneiden lasten kuulotiedon käsittelyssä on kypsymättömyyttä, mikä saattoi ilmetämyös puheen tuotossa. Välikorvatulehdusten vaikutukset kuulotiedon käsittelyyn säilyvät myös tulehduseritteen poistuttua, sillä lasten korvat olivat tutkimushetkellä terveet. Koska varhaislapsuuden aikainen tehokkaan hermosoluverkoston kehittyminen puheäänten käsittelylle luo pohjan myös myöhemmälle kielen oppimiselle, toistuvat välikorvatulehdukset on syytä huomioida yhtenä riskitekijänä lapsen kielenkehitykselle.