Monet ulkomailta adoptoidut lapset ovat eläneet ensimmäisen elinvuotensa ympäristössä, jossa ei ole ollut mahdollisuutta muodostaa suhdetta yhteen pääasiallisesti lasta hoivaavaan aikuiseen. Pysyvän hoivaajasuhteen puutteen tiedetään lisäävän kiintymyssuhdehäiriöiden esiintyvyyttä. Vähemmän kuitenkin tiedetään näiden häiriöiden vaikutuksista lapsen myöhempään kehitykseen.

Tämä tutkimus on osa suomalaista FinAdo- tutkimusta (Finnish Adoption Study). Tutkimuksessa lähetettiin kyselylomakkeita kaikille vuosina 1985-2007 adoptiojärjestöjen kautta adoptoitujen lasten vanhemmille ja lapsille itselleen (N= 1450). Vanhemmat arvioivat lapsen reaktiivisen kiintymyssuhdehäiriön oireita adoption jälkeen, lapsen senhetkisiä oppimiseen ja kielenkehitykseen liittyviä ongelmia, sekä lapsilta itseltään kysyttiin heidän koulukiusauskokemuksistaan. Tämän lisäksi arvioitiin muutosta osalle lapsista toteutettavassa kiintymyssuhdekäyttäytymisen seurantatutkimuksessa 1,9 ja 3,8 vuotta adoption jälkeen. Tuloksia verrattiin suomalaiseen verrokkiryhmään.

Tutkimus osoittaa, että suomalaisilla adoptiolapsilla on vähintään kolme kertaa enemmän oppimisen ja kielenkehityksen ongelmia kuin heidän ikätovereillaan. Oppimisen ja kielenkehityksen ongelmia sekä koulukiusauskokemuksia oli enemmän niillä lapsilla joilla oli tulovaiheessa kiintymyssuhdehäiriön oireita. Adoptoiduilla lapsilla oli enemmän kiintymyssuhdekäytöksen ongelmia kuin verrokkilapsilla kaksi vuotta adoption jälkeen, mutta ero ikätovereihin ei ollut nähtävissä enää neljä vuotta adoptiosta.

Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että adoption jälkeiset kiintymyssuhdehäiriön oireet ovat merkki riskistä myöhemmille kehityksen ongelmille. Tutkimus osoittaa laaja-alaisen kehityksellisen arvion ja hoitosuunnitelman tarpeellisuuden mikäli lapsella on näitä oireita.