Haku

Lamminrahka, Kangasala Lamminrahkan alue ympäristöineen Tampereen kaupunkiseudun yhtenä kasvualueena

QR-koodi

Lamminrahka, Kangasala Lamminrahkan alue ympäristöineen Tampereen kaupunkiseudun yhtenä kasvualueena

Diplomityö pohjautuu 13.10.2008 – 20.2.2009 järjestettyyn Kangasalan Lamminrahkan alueen aatekilpailuun osallistuneeseen ehdotukseeni ”Vihreä nauha”. Ehdotus palkittiin lunastuksella kilpailussa jaetuista ensimmäisestä palkinnosta ja viidestä lunastuksesta. Kilpailuehdotuksen kehittämisessä diplomityöksi on luovuttu kilpailussa annetusta aluerajauksesta. Jo kilpailuehdotuksessa tarkastelin Lamminrahkan alueen liittymistä ympäröivään kaupunkirakenteeseen pyydettyä laajemmin. Diplomityössä tarkastelua on tarkennettu ja käsitelty aluetta osana laajempaa kokonaisuutta Tampereen ja Kangasalan rajalla. Toisaalta aluekokonaisuus sijoitetaan osaksi kasvavaa kaupunkiseutua ja sen kehitystä. Laajemman näkökulman avulla diplomityössä on pyritty löytämään koko alueelle sen ympäristön lähtökohdista kasvava luonne ja sisältö sekä reunaehdot sen toimimiselle osana kestävää yhdyskuntarakennetta. Lamminrahkan alueen osalta tätä kautta on arvioitu uudelleen kilpailuohjelmassa sen suunnittelulle esitettyjä lähtökohtia ja tavoitteita. Kokonaissuunnitelman osana Lamminrahkan alueelle esitetään tarkempia kaupunkisuunnittelullisia keinoja kokonaisvision yhden osan toteuttamiseksi. Seudullisen mittakaavan tason tarkastelussa on diplomityössä tutkittu Tampereen kaupunkiseutua tilastotietojen ja karttojen analysoinnin kautta, ja näin sijoitettu ja suhteutettu alue seudun kokonaisuuteen. Näiden nykytilanteen analyysien sekä lähiseudun historian tarkastelun perusteella on muodostunut uusi luonteva rajaus tarkastelualueelle. Alue levittäytyy valtatie 12 varrelle, kahden merkittävän kaupallisen keskuksen; Koilliskeskuksen ja Lentolan välille. Alueen keskeisenä painopisteenä on Lamminrahkan kohdalle hahmoteltu rautatieseisake. Kilpailun pohjaksi asetettujen sekä muiden alueen suunnittelua ohjaavien tavoitteiden, kaavojen ja strategioiden uudelleentarkastelun sekä olemassa olevan lähiympäristön analysoinnin kautta aluekokonaisuudelle luodaan kokonaisvisio ja reunaehdot. Kokoisvaltainen perusratkaisu “Koilliselle kehityskäytävälle”, joka nykyisiä suunnitelmia laajemmin käsittelee aluetta kokonaisuutena. Lamminrahkan ja muiden uusien alueiden on tarkoitus toimia visiossa yhdessä olemassa olevien asuntoalueiden kanssa ja kuroa yhteen alueen hajanaista rakennetta. Tavoitteina on kaupunkirakenteen tiivistäminen, olemassa olevien alueiden yhteyksien kehittäminen ja niiden liittäminen osaksi elävämpää ja kestävämpää esikaupunkirakennetta. Tarkemmassa suunnittelussa on vision pohjalta ideoitu koko alueen kannalta oleellisia osatekijöitä. Valtatie 12 on keskeisin alueen kehittämiseen vaikuttava tekijä. Haasteeksi on otettu luoda nykyisille moottoritiesuunnitelmille vaihtoehto, jossa tie liittyy kiinteämmin koko alueen kehittymiseen ja sen tulevaan rakenteeseen eikä muodosta aluetta hajottavaa häiriötekijää. Yhtä tärkeitä kokonaisuuden kannalta ovat Lamminrahkan rautatieseisake ja lähijunaliikenne. Työssä on tutkittu sen toteuttamisen reunaehtoja ja verrattu Kangasalan suunnan joukkoliikenteen hoitamisesta esitettyjä vaihtoehtoja. Tärkeäksi kehitettäväksi alueen vetovoimatekijäksi nousee myös seudullisesti merkittävä viheryhteys Kangasalan Kirkkoharjun ja Niihaman välillä. Näiden tukemana on visioitu uutta ja täydentävää maankäyttöä sekä toisaalta olemassa olevien alueiden kehittämistä osana kokonaisuutta. Tarkastelualuetta ympäröiviä alueita on tarkasteltu täydennysrakentamisen näkökulmasta. Niille on luotu mahdolliset kehityspolut, joiden pohjalta täydennysrakentaminen ja alueen muuntuminen voisi lähteä liikkeelle. Kaikki eri osia käsittelevät suunnitteluratkaisut on koottu yhteen strategiasuunnitelmassa. Strategiasuunnitelmassa esitetään yhtenäinen koko tarkastelualueelle ja sen lähialueille ulottuva avoin visio niiden kehittymisestä. Suunnitelmassa on pyritty etsimään uudenlaista tapaa esittää strategisia suunnitelmia nykyisiä kaavoitusmerkintöjä joustavammassa ja avoi¬memmassa muodossa. Strategiasuunnitelma esittää tavoiteltuja päämääriä aluiden muutoksen voimakkuuden, yhteyksien ja rajojen kautta. Koko alueen kehittämisprosessille lähtökohtia luovan strategiasuunnitelman lisäksi diplomityössä on esitetty tarkemmin Lamminrahkan alue strategiasuunnitelman sovellutuksena. Tarkemman suunnittelun tavoitteena on havainnollistaa konkreettisempia keinoja kokonaissuunnitelman toteuttamiseksi sen yhdellä osa-alueella. Diplomityössä on pyritty esittämään kaupunkisuunnittelun pitkä linja seudullisista lähtökohdista konkreettiseen kaupunkiympäristöön asti ehjänä kokonaisuutena niin että suuren mittakaavan tavoitteet säilyvät ja näkyvät myös syntyvissä korttelitason suunnitelmissa. Työ pyrkii hyvän kaupunkisuunnittelun tavoin olemaan runsas ja rönsyilevä, asettamaan suuntaviivoja ja luomaan ratkaisuja sekä tavoitteita mutta myös avaamaan näkökulmia innostaviin mahdollisuuksiin, herättämään kysymyksiä ja toivottavasti edelleen uusia ajatuksia. /Kir10

Tallennettuna: