Tutkimukseni aiheena ovat suomalaiset naisten historialliset soolotanssit, joista erityisesti keskityn Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston lähdeaineistokorteissa näiden joukossa useimmin mainittuun Vanhapiika-tanssiin. Kyseinen tanssi herätti mielenkiintoni poikkeuksellisen humoristisen liikekielensä kuvailun takia, mikä johdatti etsimään vastausta tutkimuskysymykseeni, keiden tanssimasta tanssista oli kyse entisajan agraariyhteisössä. Tutkin arkistoaineiston uudelleenarvioinnin kautta, millaisen merkityksen yhteisö antoi tanssitapahtumalle ja millaista sukupuolen kategoriaa tanssilla mahdollisesti rakennettiin osana potentiaalisesti kollektiivista identiteettiä.

Vanhapiika-tanssia käsitteleviä valtaosaltaan suomenkielisiä arkistokortteja on Kansanrunousarkistossa yhteensä 31 kappaletta yli sadan vuoden ajalta 1800-luvun alusta 1900-luvun alkupuolelle maantieteellisesti laajalta alueelta Etelä-, Keski- ja Itä- Suomesta. Vanhapiika-laulu on julkaistu kolmesti arkkiveisuna ilman melodianuotinnosta tai tanssiohjeita. Laajalti suositusta tanssilaulusta arkkiveisuksi päätyessään Vanhapiika edustaa populaarikulttuuria paritanssien syntymisen ajalta ja sitä ennen, joten tanssin eri toisintojen laulunsanojen ja piirteiden keskinäinen samankaltaisuus arkistolähteissä on täten osin ymmärrettävissä. Teoreettisena kehyksenä Judith Butlerin performatiivin ja performatiivisuuden käsitteet tuovat uutta näkökulmaa naisten historiallisiin soolotansseihin, joissa sosiaalinen keho ruumiillistuu Mihail Bahtinin groteskin ruumiin kautta.

Jaan analyysini kolmeen osaan: liikeanalyysiin, toimija-analyysiin ja skemaattiseen analyysiin. Ensimmäisessä vaiheessa tutkin Vanhapiika-tanssin liikemateriaalia, joka sisältää paljon näytelmällisiä ja improvisatorisia elementtejä. Toiseksi luokittelen aineiston soolo-, pari- ja yhteistansseihin. Kolmannessa vaiheessa hyödynnän kertomuksen skemaattisen analyysin mallia, jonka avulla on mahdollista nostaa esiin aineiston sisällössä toistuvia piirteitä.

Tanssin käsite on varsin laaja yhteisnimitys monelle esteettis-intentionaaliselle kineettiselle toiminnalle, mutta sen merkitys vaihtelee ajasta, paikasta ja tilanteesta riippuen. Ruumiillisena kommunikaationa tanssi rakentaa kaksisuuntaista vuorovaikutusta ympärilleen, jolloin sen on mahdollista uusintaa yhteisönsä arvoja kommentoimalla sitä, mitä pidetään normaalina ja mitä taas suljetaan sen ulkopuolelle. Karnevalistinen Vanhapiika-tanssi valottaa todellisuuden käsityksiä, jotka sisältävät kannanottoja naiseudesta ja sukupuolinormeista, siviilisäätyjen ja sosiaalisten luokkien eriarvoisuudesta sekä soolotanssijan rajojen ylittämisestä niin fyysisenä suorituksena kuin henkisenä irtiottona arjen odotuksista.