Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee samaan perheeseen kuuluneiden siirtolaisnaisten vaikeuksia kotiutua kasvissyöntiä kannattaneeseen utopiasiirtokuntaan Brasilian Penedossa 1920–1940-luvuilla. Naisten sopeutumisvaikeudet johtivat yli vuosikymmenen kestäneeseen matkustamiseen kahden maan välillä. Tutkimuksessani sijoitan Karjalankannakselta kotoisin olleen Sunin perheen äidin ja tyttären vaiheet osaksi Penedon yleistä historiaa ja vertailen heitä muihin Brasiliassa utopistisia unelmia tavoitelleisiin suomalaissiirtolaisiin. Tutkin sitä, miten Sunin naiset joutuivat siirtolaisuuteen 1920-luvun lopulla ja mistä heidän vuosia kestäneet sopeutumisvaikeutensa johtuivat.

Minua kiinnostaa se, miten siirtolaiset käsittelevät kodin, kodittomuuden ja koti-ikävän teemoja omissa kirjoituksissaan. Käsittelen kotia sekä fyysisenä paikkana että niin sanottuna mielen kotina. Tutkimukseni päälähteinä ovat siirtolaisten kirjoittamat muistelmat ja omaelämäkerralliset teokset. Sunin perheen naisten muistitiedon lisäksi tarkastelen ja vertailen myös muutaman muun Penedoon lähteneen siirtolaisen muistelmia, jotka vaihtelevat paljon sekä sisällöltään että kirjoitustyyliltään. Lisäksi käytän lähteinä siirtolaisten kirjoittamia kirjeitä ja heidän antamiaan haastatteluja. Muistitiedon käytön kiinnostavuus perustuu siihen, että se on ensikäden lähde kertojastaan muisteluhetkellä. Tutkittaessa muistitietoa on hyödyllistä pohtia, miksi joku muistelee niin kuin tekee ja mitä hän pitää missäkin tilanteessa tärkeänä ja muistamisen arvoisena.

Tutkimukseni päämetodi on vertaileva ryhmäbiografia, jonka vahvuutena on se, että sen avulla voidaan tuoda yhteen ja tarkastella ihmisten elämäntarinoita laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Tämä puolestaan valottaa erilaisia historiallisia kehityskulkuja ja rakenteita. Ryhmäbiografian avulla vältetään keinotekoisen oloinen eristäminen, joka usein seuraa keskityttäessä vain yhteen tutkimukselliseen päähenkilöön. Sunin perhe on Penedoon lähteneiden parinsadan suomalaissiirtolaisen joukossa monella tapaa poikkeuksellinen. Siksi onkin perusteltua vertailla Sunin perhettä tamperelaiseen Lehtolan perheeseen, joka noudattaa paremmin penedonsuomalaisten kaavaa. Toisaalta utopiasiirtolaisten muuton syyt myös vaihtelivat suuresti, joten massasiirtolaisuudentutkimuksesta tutun työntö ja veto -teorian soveltaminen on tutkimuksessa hankalaa.

Käsittelen tutkimuksessani siirtolaisten uudessa maassa kohtaamia haasteita ja heidän transnationaalisia eli ylirajaisia suhteitaan. Eristäytyneessä Penedossa suomalaissiirtolaiset säilyttivät hyvin pitkään oman kulttuurinsa, eikä kohtaamisia valtaväestön kanssa juuri tapahtunut. Muistelijat kuvaavat kuitenkin jonkin verran myös Penedon asteittaista sopeutumista brasilialaiseen kulttuuriin. Toisen ja kolmannen polven suomalaissiirtolaiset kokivat jo kuuluvansa täysvaltaisesti Brasiliaan. Siirtolaisen sopeutumiseen vaikuttavat ainakin tämän ikä, sukupuoli, lähtö- ja kohdemaa, koulutustaso ja muuttomotivaatio. Yhteydenpito kotimaahan oli monelle siirtolaiselle tärkeää, ja varsinkin kirjeenvaihto muodosti siirtolaiselle keinon käsitellä koti-ikävän tuntemuksia. Ylirajaisten suhteiden ylläpidon lisäksi siirtolaiset saivat vieraalla maalla lohtua myös toisistaan.

Tutkimustulokseni tukevat sitä teoriaa, että tavallisesti lapset sopeutuvat siirtolaisuuteen aikuisia paremmin. Sunin perheen tytär jäi asumaan Brasiliaan ja perusti siellä oman perheen, kun taas tämän äiti ei pystynyt unohtamaan kaipuutaan Suomeen ja muutti sinne vielä myöhemmällä iällä takaisin. Vaikka Sunin perhe vaihtoi 1920–1940-luvuilla fyysisiä koteja ja asuinmaataan ahkerasti, siirtolaisten muistelmista välittyy sellainen kuva, että tärkein koti on kuitenkin mielen koti, joka rakentuu siirtolaiselle rakkaiden ihmisten läheisyydestä. Sunit viettivät paljon aikaa matkustaen merellä ja maalla, minkä tutkimuksessani tulkitsen eräänlaiseksi henkiseksi kodittomuudeksi.

Monet siirtolaiset pettyivät elämään Brasiliassa ja päättivät palata takaisin Suomeen. Koti-ikävän ohella siirtolaisten paluumuuttoon vaikuttivat yleensä sairaudet, taloudelliset ongelmat sekä siirtokunnan tiukat säännöt. Sunin perheen naisten kotiutumisen vaikeus johtui ennen kaikkea siitä, että kumpikaan heistä ei siirtolaiseksi joutuessaan kannattanut Penedon utopiasiirtokunnan ideologiaa. Äiti ja tytär lähtivät vieraaseen maahan perheen isän tahdosta ja tätä seuraten. Vanhempien vastakkaiset näkemykset aiheuttivat perheessä ristiriitoja ja oman kodin etsintää eri maista. Eri-ikäisiä historiallisia toimijoita ja näiden kohtaloita tarkastellessa on hyvä kiinnittää huomiota myös niin sanottuun mahdollisuuksien horisonttiin. 1920-luvun lopulla Sunin perheen nuorella tyttärellä ei ollut mitään sananvaltaa oman siirtolaisuutensa suhteen. Toki myöhemmin hän teki itse päätöksen jäädä Brasiliaan.