Lasten lukemisharrastus on aihe, joka herättää paljon keskustelua. Näitä keskusteluja ohjaavat käsitykset lapsen ja lapsuuden olemuksesta. Puheenvuorojen takana olevia lapsikäsityksiä ei kuitenkaan usein osata tai haluta esittää eksplisiittisesti, vaan ne jäävät kätköön sekä keskustelun osanottajilta että sen kohteilta, lapsilta itseltään. Lisensiaatintutkielmani tavoitteena on tuottaa historiallisesta näkökulmasta ymmärrystä siitä, millaisista aineksista rakentuu lasten lukemisharrastuksesta käyty keskustelu kirjastokontekstissa.

Tutkimuksessani etsin vastausta kysymykseen: millä tavalla 1940-1950-luvun Kirjastolehdissä suhtaudutaan lasten lukemisharrastukseen? Aineistona ovat kaikki 1940-1950-luvun Kirjastolehden artikkelit, jotka käsittelevät lasten lukemisharrastusta. Aineiston analyysissa keskityn neljään eri alakysymykseen: millaisia lapsilukijoita artikkeleissa esiintyy, millaisia teoksia lapsilukijan pitäisi aineiston perusteella lukea ja millaisia karttaa, millä tavalla lapsilukijan toivotaan lukevan sekä millä tavalla kirjaston pitäisi kannustaa, ohjata ja rajoittaa lasten lukemisharrastusta.

Tutkimukseni sijoittuu kirjastohistorian ja lapsuudentutkimuksen välimaastoon. Pyrkimykseni on tavoittaa kahden eri näkökulman risteyskohta: lapsuuden tutkimuksen näkökulmasta aineistosta nousee esiin erilaisia lapsuuden konstruktioita, kun taas kirjastohistorian kannalta on kiinnostavaa, millaisia merkityksiä aineistossa annetaan lukemiselle ja kirjastolle lukemisen mahdollistajana. Molempien näkökulmien säilyttäminen mahdollistaa alueiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelun. Miten lapsikäsitykset muokkaavat käsityksiä lukemisesta ja päinvastoin?

Tutkimukseni keskittyy aikuisiin ja aikuisten käsityksiin lapsista, lukemisesta ja kirjastosta lasten lukemisharrastuksen mahdollistajana. Aikuisten asennoituminen lapsiin on yhteiskunnallisesti tärkeä tutkimuskohde, koska lapsuuden määrittely on pitkälti aikuisten käsissä. Aikuisten ja lasten välisen valtasuhteen epäsymmetrisyys asettaa meille velvollisuuden jatkuvasti pohtia, käytämmekö valtaamme oikein. Lasten lukemisharrastuksessa käydyissä keskusteluissa luodaan ihanteita ja uhkakuvia lasten lukemisharrastuksesta ja lukemisen seurauksista. Samalla tuotetaan käsityksiä normaalista ja epänormaalista lukemisesta. Näillä käsityksillä on konkreettisia seurauksia lapsilukijoille.

Tutkimuksessa löytyi kolme eri näkökulmaa, joista lasten lukemisharrastusta tarkasteltiin. Kasvatuksellinen ja psykologinen näkökulma ovat perusjuonteet, jotka löytyvät kaikkialta aineistosta. Ne eroavat toisistaan selvästi, mutta voivat esiintyä myös rinnakkain samankin artikkelin sisällä. Psykologinen näkökulma on kirjoituksissa voimakkaampi kuin kasvatuksellinen näkökulma. Ainoastaan kirjaston toimintaa käsittelevissä kirjoituksissa painottuu enemmän kasvatuksellinen näkemys. Kasvatuksellisen ja psykologisen näkökulman lisäksi joissakin artikkeleissa on nähtävissä myös kokemuksellinen näkökulma, mutta se esiintyy vain kasvatuksellisen näkökulman rinnalla ja sille alisteisena. Kasvatuksellisesta näkökulmasta lapsilukija nähdään ennen kaikkea kasvatuksen kohteena ja kirjallisuus kasvatuksen välineenä. Lukemisen tarkoituksena on opettaa tai sivistää lasta. Lukemisen vaikutukset ovat suotuisia, kun lapsilukija oppii kirjallisuudesta hyödyllisiä asioita. Lapsilukijan voimakkaan eläytymisen takia lukemiseen sisältyy moraalisen turmeltumisen riski. Toisaalta vastaavasti kirjallisuuden ajatellaan olevan voimallinen hyvän moraalin opettaja. Kaikki lukemisen tavat eivät ole samanarvoisia, vaan lasten ja nuorten toivotaan lukevan suunnitelmallisesti ja opiskelevasti myös silloin, kun lukeminen on vapaaehtoista. Lukijana on mahdollista kehittyä, jolloin lapsi- tai nuori lukija siirtyy asteittain samastuvasta lukutavasta kohti aikuisen analyyttista lukutapaa.

Kirjaston perustehtävä on kasvatus tai sivistys. Kasvatuksellinen painotus onkin erityisen voimakas kirjoituksissa, jotka käsittelevät kirjaston toimintaa. Kirjaston toivotaan ottavan aktiivinen rooli lasten ja nuorten lukemisen ohjaamisessa. Kirjastossa viihtymistä pidetään tärkeänä, kunhan se ei varasta pääroolia. Yleensä kirjoituksissa katsotaan, että kirjaston tulee tavalla tai toisella rajoittaa lasten lukuharrastusta.

Psykologisesta näkökulmasta lapsilukijaa tarkastellaan ennen kaikkea kehittyvänä vaistojen ohjaamana olentona, jonka toiminta perustuu tiedostamattomiin tarpeisiin. Kirjallisuuden tarkoitus on sosiaalistaa lapsi. Lapsen lukemisharrastus kehittyy samassa tahdissa lapsen sosiaalisen, moraalisen ja psykologisen kehityksen kanssa. Kirjaston pitää tuntea lapsen kirjallisen kehityksen vaiheet, mutta antaa kehitysprosessin edetä omalla painollaan. Lapsilukijaa tarkastellaan kehityspsykologian valossa. Lukiessaan lapsilukija tyydyttää tarpeitaan. Tyttö- ja poikalukijan tarpeet ovat erilaisia, joten he valitsevat luettavansa eri perusteilla. Erilaisten kirjallisuusmakujen tarkoituksena on sosiaalistaa lukijat oikeisiin sukupuolirooleihin. Tyttö- ja poikalukijan tarpeet päätellään kehämäisesti lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, jonka taas ajatellaan vastaavan lukijan tarpeisiin.

Lukeminen voi kehittää lasta myös kirjallisesti. Kirjallisen kehityksen ajatellaan heijastavan sosiaalista ja psykologista kehitystä. Niinpä kirjallisuuden eri lajit vastaavat kehityksen eri vaiheita. Korkeimpana asteena pidetään aikuisuutta ja aikuisille suunnattua taidekirjallisuutta. Lukemisella on vahingollisia vaikutuksia kehitykseen, mikäli lapsilukija saa kehitystasolleen sopimatonta luettavaa.

Niin kasvatuksellisesta kuin psykologisestakin näkökulmasta lapsilukija pysyy tiukasti aikuisten ohjauksessa. Lapsi-aikuissuhteiden dynamiikka on kuitenkin erilainen. Kasvatuksellisessa näkökulmassa aikuisten rooli kirjallisuuden valinnassa ja lukemisen ohjaamisessa painottuu, kun taas psykologisessa näkökulmassa korostetaan lasten vapautta valita luettavansa. Lähemmin tarkasteltuna myös psykologinen näkökulma osoittautuu kuitenkin aikuislähtöiseksi. Psykologisesta näkökulmasta lasten lukemisharrastusta lähestytään kehäpäätelmällä: aikuisten kirjoittama lastenkirjallisuus kertoo lapsen kehityskulusta ja samalla vaikuttaa siihen.

Kokonaan toisenlainen kokemuksellinen näkökulma esiintyy kirjoituksissa, joissa kirjoittajat kertovat omakohtaisia lapsuuden lukemiskokemuksiaan. Vaikka myös omakohtaisissa artikkeleissa esiintyy sekä psykologinen että kasvatuksellinen näkökulma, leimaa kertomuksia voimakas kokemuksellisuus ja subjektiivisuus. Kokemuksellisessa näkökulmassa kirjoittajan suhde lapsuuden lukemisharrastukseen on nostalginen ja romanttinen. Kaikenlaiseen kirjallisuuteen suhtaudutaan suvaitsevasti ja jopa eskapistinen lukeminen hyväksytään. Kirjaston rooli on tarjota lukemista ja tukea lapsen lukemisharrastusta.

Tutkimustulokseni auttavat ymmärtämään myös tämän päivän puheenvuoroja. Käsitykset lapsuudesta ja lukemisesta muuttuvat hitaasti. Samoin arvelen, että tulokset ovat sovellettavissa yli mediumin rajojen: esimerkiksi keskusteluissa lasten internetin käytöstä ja tietokonepeleistä on paljon samaa kuin kirjallisuuskeskusteluissakin.