Tarkastelen tutkielmassani Leena Krohnin teosta Ettei etäisyys ikävöisi – 2 kertomusta tarkoituksenmukaisena asetelmana, kompositiona, jonka merkityssisältö on elimellisessä suhteessa esittämisen tapaan ja muotoon. Pyrin hahmottamaan teoksen yksilöllisten lainalaisuuksien ja merkityksenrakentumisen logiikan, jonka seurauksena muodon ja merkityksen suhteessa toisiinsa syntyy taiteellisen intention mukaista merkityksellisyyttä.

Tutkielman kohdeteoksen kahdessa kertomuksessa todellisuuden yksiselitteisyys ja muuttumattomuus kyseenalaistetaan; ensimmäisessä kertomuksessa todellisuuteen ilmaantuu uusi entiteetti, jonka olemassaolon vain yksi henkilö kokee, ja toisessa kertomuksessa kaupunkia kohtaa selittämätön ilmiö, jonka seurauksena suurin osa kaupunkilaisista katoaa jäljettömiin. Huomioita todellisuuden ja kokemusmaailman muutoksista tehdään niitä kokevien tekstuaalisten tajuntojen kautta, jolloin mahdollistuu sekä erilaisten todellisuuskuvien vertautuminen toisiinsa että tajunnan merkityksen näkyväksi tekeminen todellisuuskokemuksen muotoutumisessa.

Leena Krohnin sanataide on moniselitteistä, arvoituksellista, filosofista ja kysyvää. Teos Ettei etäisyys ikävöisi problematisoi todellisuuden ja tajunnan käsitteet ja valaisee niiden kaksisuuntaisen vaikutussuhteen. Näin ollen kysyn minäkin, millaiseksi ja miten teoksen kompositio rakentuu todellisuuden luonteen kyseenalaistuessa. Teoksen muotoa, rakennetta ja kerronnan erityispiirteitä tarkastelen lähinnä klassinen narratologian keinoin. Toinen oleellinen esittämäni kysymys on, mikä ja millainen on tekstuaalinen mieli. Näin kysyessäni osallistun keskusteluun tekstuaalisen mielen antropomorfisuudesta, suhteesta todelliseen inhimilliseen mieleen. Tekstuaalista mieltä tarkastellessani sovellan joitakin jälkiklassisen narratologian metodeita.