Tämän tutkimuksen aiheena on alakouluikäisten lasten vanhempien näkemys leikistä ja sen merkityksestä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesän ja syksyn 2014 aikana teemahaastattelun avulla. Kohdejoukkona tutkimuksessa oli kuusi alakouluikäisen lapsen vanhempaa, kaksi isää ja neljä äitiä. Haastateltujen vanhempien kouluikäiset lapset olivat iältään 7–11-vuotiaita. Analysointimenetelminä käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhempien näkemyksiä leikistä, sen merkityksestä kouluikäiselle lapselle ja leikin ilmenemisestä heidän lastensa elämässä. Tarkoituksena oli myös selvittää vanhemman näkemyksiä leikin olemuksesta ja merkityksestä vanhempi-lapsisuhteessa.

Tutkimustuloksena tuli esille, että vanhemmat arvostivat leikkiä erittäin paljon. Leikki koettiin kouluikäisellekin lapselle välttämättömänä toimintana, johon haluttiin kannustaa ja luoda tarvittavat edellytykset. Vanhempien kuvaillessa lastensa leikkejä erottuivat lasten leikit perinteisen sukupuolijakautuneesti, tyttöjen ja poikien leikkeihin. Kuitenkin vanhemmat kuvailivat monipuolisesti erilaisia lastensa leikkejä. Vanhemmat olivat hyvin kiinnostuneita lastensa leikeistä. Lapset eivät leikeistään kuitenkaan mielellään kertoneet vanhemmilleen. Tietokone- ja konsolipelaaminen nähtiin leikin vastakohtana, sitä vanhemmat olivat halunneet rajoittaa, jotta vapaa leikki mahdollistuisi. Leikki nähtiin myös parempana tekemisenä kuin harrastukset, koska se koettiin monipuolisemmaksi toiminnaksi. Vanhemmat toivoivat lastensa leikkivän mahdollisimman pitkään, ainakin yläkouluikäiseksi saakka. Vanhemmat kuvailivat monipuolisesti erilaisia yhteisiä leikkejä kouluikäisten lastensa kanssa. Fyysisissä leikeissä tuli esille vanhempien oma leikkimielisyys ja huumori. Myös ns. rough-and-tumble-leikkiä esiintyi yhteisissä fyysisissä leikeissä. Yhteiset kuvitteluleikit olivat vanhempien mielestä vähentyneet lapsen kasvaessa, tosin vanhemmat eivät niihin kovin mielellään ryhtyneetkään. Vanhemmat kokivat yhteiset leikit lastensa kanssa ensisijaisesti positiivisina kokemuksina. Leikkiin ryhtyminen saattoi tuntua vanhemmasta hankalalta mutta itse leikki oli hieno yhteinen kokemus. Yhteisten leikkien kautta oli syntynyt vanhemman ja lapsen välille yhteys ja vahva suhde. Vanhempien mielestä ilman yhteisiä leikkejä suhde lapsiin olisi jäänyt etäiseksi. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa leikki oli ollut yhdistävä tekijä koko lapsen siihenastisen lapsuuden ajan.

Vanhempien kiinnostuksella lapsensa leikkeihin sekä yhteisillä leikeillä näyttäisi olevan suuri merkitys lapsen ja vanhemman välisen kasvatussuhteen dialogisuudelle. Leikit muuttuvat lapsen kasvaessa mutta yhteisten leikkien ei silti tarvitse loppua, vaan ne jatkuvat läpi lapsuusajan luoden yhteyttä vanhemman ja lapsen välille. Tutkimus tuo uutta näkökulmaa kouluikäisten lasten leikkiin selvittämällä vanhempien näkemyksiä ilmiöstä. Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä vanhemman merkityksestä lapsensa leikin tukijana ja kannustajana. Lapsen ja vanhemman yhteinen leikki ei kuulu vain lapsen varhaisvuosiin vaan se on parhaimmillaan koko lapsuuden ajan kestävä leikkisuhde. Vanhempi on tärkeä esimerkki lapselle siitä, että leikkimielisyys voi jatkua läpi koko ihmiselämän.