Tämän tutkielman aiheena on työn ja vapaa-ajan yhdistäminen suomalaisissa työssäkäyvissä perheissä. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea se, mitkä tekijät edesauttavat tai uhkaavat yhteensovittamisen onnistumista. Erityishuomiota annan sukupuolen, perhetilanteen, koulutuksen ja työn ominaisuuksien kaltaisille muuttujille. Työn ja vapaa-ajan yhdistämistä on tutkittu paljon, mutta aihe on työelämän ja perhearvojen muutoksessa jatkuvasti ajankohtainen. Tutkimusaineistona käytetty kvantitatiivinen European Social Survey-aineisto on koottu vuonna 2010 ja se on julkaistu tutkimuskäyttöön syksyllä 2011. Suomalaisten vastaajien määrä vaihtelee 791-882 välillä perheen ja työn yhdistämistä koskevissa kysymyksissä. Kuvailevien tilastollisten menetelmien lisäksi tutkin aihetta lineaarisen regressioanalyysin avulla.

Huolimatta työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen liittyvistä lähtökohtaisista ongelmista, tämän tutkimuksen mukaan työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on suomalaisilla perheillä suhteellisen hyvin hallinnassa. Työn ylikorostuminen on kuitenkin huomattavasti yleisempää kuin kodin ylikorostuminen. Tulos vahvistaa aiempaa tutkimusta siitä, että perhe ollaan satunnaisesti valmiita ohittamaan työkiireiden vuoksi, mutta perheen tai vapaa-ajan ei anneta häiritä työntekoa tai sitä ei tunnusteta. Tässä tutkimuksessa sukupuolella ei ole vaikutusta työn tai kodin ylikorostumisen kannalta. On kuitenkin todettava, että erilaisella tutkimusasetelmalla ja muuttujavalinnoilla sukupuolten väliset erot olisi luultavasti saatu näkyviin.

Keskeinen työn ja vapaa-ajan aikatasapainoa edistävä tekijä on avun saaminen omilta työtovereilta tarvittaessa. Avun puute ennustaa vahvasti tasapainon järkkymistä sekä työn että kodin näkökulmasta. Toinen keskeinen tekijä on työn kiireisyyden negatiivinen vaikutus työn ja muun elämän yhteensovittamiselle. Kiireellä ja aikapulalla on keskeinen rooli lähes kaikista tarkastelukulmista katsottuna. Vastoin ennakko-oletuksia myös työntekijöiden aikaautonomia vaikutti negatiivisesti vastaajien työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen. Tulosta saattaa selittää se, että usein työtehtävät, jotka mahdollistavat oman työajan hallinnan, ovat itsenäisiä ja vaativia esimies- tai asiantuntijatehtäviä.