Haku

Portti toiseen todellisuuteen - Yliluonnollisten kokemusten vaikutus kokijoiden narratiiveissa

QR-koodi

Portti toiseen todellisuuteen - Yliluonnollisten kokemusten vaikutus kokijoiden narratiiveissa

Tutkimukseni kohdistuu siihen, millaisia vaikutuksia yliluonnolliseksi tulkitulla kokemuksella on kokijan jokapäiväisessä elämässä. Millaisen tarinan kokija kertoo elämästään ennen ja jälkeen outoa kokemusta; mikä muuttui kokijan elämässä tuon kokemuksen myötä ­ vai muuttuiko mikään? Tämän tutkimuksen tarkoitus on avata yliluonnolliseksi tulkitun kokemuksen merkitystä kokijoilleen kokijan omasta näkökulmasta katsottuna.

1990-luvulta lähtien ihmisten kiinnostus henkisyyteen sekä yliluonnolliseen aihepiiriin on ollut jatkuvassa kasvussa. ”Uuden ajan henkisyyden” piirissä toimiva kenttä värikkäine palveluineen on koko ajan laajentunut ja uudet henkisyyden merkitykset ovat (mm. vaihtoehtohoitojen ja viihdeteollisuuden kautta) jossakin määrin muuttuneet aikaisemmista alakulttuurisista myös valtakulttuurin sisällä jaetuiksi. Omakohtainen henkinen tai yliluonnollinen kokemus ja siitä kertominen on keskeinen osa uutta henkisyyttä. ”Uuden ajan henkisyys” on yhteiskunnallinen ruohonjuuritason ilmiö, joka omaa monia hämmentäviä piirteitä sekä kaipaa myös tutkimuksen tuomaa selkeyttä ja asiatietoa. Yliluonnollinen kokemus elää ja uusiutuu kulttuurissa ennen kaikkea siitä kerrottujen tarinoiden kautta; outo kokemus saa yliluonnollisen tulkintansa nimenomaan kielellisellä tasolla. Tämä tutkimus sijoittuu sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuvaan narratiiviseen sosiaalipsykologiaan ja tarkastelee merkitysten sekä tulkintojen rakentumista tarinallisella tasolla.

Tutkimukseni perustuu kielelliseen lähestymistapaan; analysoin narratiivisen näkökulman kautta nimenomaan yliluonnolliseksi tulkitun kokemuksen vaikutuksista kerrottuja tarinoita. Tutkimukseni pohjana on 35 yliluonnollisen kokemuksen kokeneen henkilön haastattelua. Tyypittelin yliluonnollisen kokemuksen vaikutuksista neljä erilaista tarinatyyppiä, joissa ydinjuoni vaihtelee seuraavasti: 1) silminnäkijän tarina, jossa yliluonnollinen kokemus ei muuta kokijan arkista elämää, 2) etsijän tarina, jossa yliluonnollinen kokemus johtaa kokijan etsimään tietoa yliluonnollisista asioista, 3) oppilaan tarina, jossa yliluonnollinen kokemus toimii asteittaisen elämänmuutosprosessin käynnistäjänä ja 4) pelastetun tarina, jossa yliluonnollinen kokemus tuottaa kokijalle uskonnollistyyppisen kääntymyksen.

Aineiston 35 kokijaa jakautuivat eri tarinatyyppeihin seuraavasti: silminnäkijät 7 kpl, etsijät 6 kpl, oppilaat 18 kpl ja pelastetut 4 kpl; eli varsinaisia elämänmuutostarinoita aineistossa oli yhteensä 22 ja muutoksettomia tarinoita 13 kappaletta. Yliluonnolliseksi tulkitulla kokemuksella vaikutti siis olevan potentiaalia toimia omaehtoisen elämänmuutoksen käynnistäjänä, vaikka kaikkien kokijoiden kohdalla näin ei ollut tapahtunut. Yliluonnollisen kokemuksen aiheuttama muutosprosessi koettiin pääsääntöisesti positiivisena.

Aineistoni kokemusten kirjo vaihteli. Yliluonnollisen kokemuksen sisältö ei näyttänyt suoraan määrittävän kokemuksen vaikutusta kokijan elämässä. Elämänmuutostarinoiden kertojilla tulkinnat yliluonnollisen kokemuksen syistä sekä seurauksista olivat selkeämpiä ja jäsentyneempiä kuin muutoksettomissa tarinoissa. Heillä oli myös huomattavasti muita kokijoita enemmän yliluonnolliseen aihepiiriin suuntautuneita alakulttuurisia kohtaamispaikkoja. Onkin mahdollista, että kohtaamispaikkojen sosiaalinen vuorovaikutus ohjasi tulkintojen omaksumista ja myös osaltaan tuki elämänmuutosprosessin toteuttamista. Suurin osa kohtaamispaikoista oli New Age ­henkisiä, mutta joukossa oli myös joitakin kristillisen uskonnon piiriin kuuluvia kohtaamispaikkoja.

Kaiken kaikkiaan tuloksista oli luettavissa, että yliluonnolliseksi tulkittu kokemus oli kokijoilleen tärkeä henkinen voimavara, jota he käyttivät omaehtoisen, monien kokijoiden kohdalla varsin mittavan elämänmuutoksen toteuttamiseen. Suurin osa kokijoista tiedosti kokemuksensa tulkinnallisen luonteen ja fiktiivisen ulottuvuuden. Kokemuksen miellettiin sijoittuvan ”toiseen todellisuuteen” tai tietoisuuden tasoon, mikä ei häirinnyt jokapäiväistä elämää, vaan toi siihen lisää sisältöä ja rikkautta.

Avainsanat: yliluonnollinen kokemus, henkisyys, tulkintakonteksti, vaikutus, elämänmuutos ja narratiivisuus

Tallennettuna: