Hakutermit:

koti, kotikäsite, asunto, asuminen

Mikä on ihmisen koti? Mitkä tekijät muodostavat kodin? Millainen on hyvä koti ja minkälaisia erotteluja yksilö muodostaa kodin ja ei-kodin välille? Miten kodista puhutaan ja miten siitä voi puhua suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa? Näiden kysymysten avulla pyrin ensinnäkin avaamaan kotikäsitteen monimuotoisuutta ja muodostamaan tieteellisestä kodista kokonaiskuvan, sen sijaan että eri tieteen alojen kotitutkimukset jäävät keskenään kommunikoimattomiksi. Toiseksi päämääränä on reflektoida omaa aineistoani ja siitä kumpuavia erityispiirteitä jo olemassa olevaan kotitutkimukseen ja kotikäsitteistöön. Kolmanneksi tarkoitukseni on myös kehittää kodin akateemisia ituja tulevaisuuden tutkimusta silmällä pitäen.

Tutkielmani päämääriä tavoittelin teemahaastattelujen, sisällönanalyysin, kulttuurillisesti hyväksyttyjen puhetapojen ja metafora-analyysin avulla. Olettamuksenani oli, että kotia on tutkittava jonkinlaisesta tieteellisen synteesin ja poikkitieteellisyyden perspektiivistä.

Aineistoni koostuu puolistrukturoiduista yksilö- ja teemahaastatteluista, jotka keräsin kolmeltatoista Tampereen keskustassa asuvalta ihmiseltä. Haastateltaviani määrittävät taustatekijät olivat omistus- ja vuokra-asuminen, kaupunkiasuminen ja kerrostaloasuminen. Haastateltavat eivät preferoineet omistus- tai vuokra-asumista, joskin asumismuotoihin liitettiin joitakin erilaisia positiivisia puolia. Kaupunkiasumista määritti haastateltavien mukaan ennen kaikkea helppous. Palveluita ei tarvitse hakea matkojen päästä ja virikkeet ovat helposti saatavilla. Asennoituminen kaupunkiasumiseen oli suurimmalta osin positiivista. Myös kerrostalossa asumiseen suhtauduttiin melko myönteisesti. Kaupunkiasumisen lisäksi myös kerrostaloa pidettiin helppona ja vaivattomana asumismuotona. Naapurit oli kuitenkin tekijä, joka yhdistettiin vahvasti kerrostaloasumiseen niin sanottuna ”välttämättömänä pahana”.

Aineistoni osoitti, että koti muodostuu useista eri tekijöistä. Näitä ulottuvuuksia haastatteluissa tuotiin esiin ihmiset ja ihmissuhteet, tavarat, tila ja ympäristö sekä talon materiaali ja pysyvyys. Sosiaaliset vuorovaikutussuhteet painottuivat kodin tekijöistä kaikista vahvimmin ­ siinäkin tapauksessa, että haastateltava olisi asunut yksin.

Yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna kodista puhuttiin tavalla, joka liittyy onnellisuuteen ja oman itsen näkemiseen edullisessa valossa. Haastateltavat puhuivat niin sanotun onnellisuusmuurin takaa korostaen omaa pärjäämistään ja luoden mielikuvaa puhtaasta ja tasapainoisesta kodista. Onnellisuusnormi ilmeni myös tarinan murtumissa: paikoissa, joissa haastateltava muutti huomaamattaan omaa kertomustaan tai perusteli aktiivisesti omia valintojaan, joita ei erikseen pyydetty perustelemaan. Raha-asiat, vuokralla asuminen, pärjääminen vaatimattomissakin oloissa ja tavaroiden kuluttaminen nousivat eräänlaisiksi selitystä vaativiksi, kotia normittaviksi kynnyskysymyksiksi.

Kodin olemus oli haastateltavien mukaan vaikeasti artikuloitavissa. Kodin tunnun selittämisessä käytettiin samoja sanoja, jotka toimivat metaforien tavoin ilmiön avaajina. Lämmin-adjektiivi metaforana tarkoitti julkisesta elämän alueesta erottautumista, kun ruoka liittyi ennen kaikkea sosiaalisuuteen ja akkujen lataamiseen. Siivoamisen voitiin tulkita olevan merkki ideologisesta, kansallisen projektin kodista, mutta myös osoitus omasta kontrollista. Kodin dynaamisuus taas oli metafora, joka kietoutui kotikertomuksiin ja ulottuvuuksiin kokonaisvaltaisesti ja esiintyi tasaisesti kaikkien haastatteluiden ajan.

Mikään kodin ulottuvuuksista tai metaforista ei riitä yksinään kuvaamaan kodinmuodostusprosessia. Kodilla on materiaalisten, yksilöllisten, kulttuuristen, ajallisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden ohella myös syvä moraalinen ja filosofinen ulottuvuus. Kaikki nämä kodinmuodostamisen tekijät toimivat dynaamisessa, alati muuttuvassa suhteessa toisiinsa yhteen kietoutuen.

Kodin jatkotutkimuksen suhteen todetaan, että kotia on ruodittu tähän mennessä useimmiten keskiluokkaisesta ja onnellisesta näkökulmasta. Kotikäsitys saattaisi laajentua ja tarkentua entisestään, jos tutkimusta tehtäisiin esimerkiksi laitosympäristöissä ja sijaiskodeissa asuvista henkilöistä. Lisäksi tänä aikana, jolloin puhutaan älykkäästä kodista ja kodin teknologiasta, olisi ensiarvoisen tärkeää analysoida myös yhteiskunta- ja sosiaalitieteellisesti sitä, mitä ollaan tekemässä, kenelle ollaan tekemässä ja mihin tarpeisiin ollaan tekemässä. Kolmas kehitettävä itu kotitutkimuksessa liittyy metodologiaan. Jos kotia lähestytään tulevaisuudessa vielä haastattelujen kautta, tulisi tutkimusmenetelmissä pohdinnan alle ottaa kysymys autenttisuudesta, siitä puhuvatko haastateltavat todella omasta arjen kodistaan vai kodin kulttuurisesta ja ideaalisesta mielikuvasta.