Tutkielmani aiheena on islamin diskursiivinen rakentuminen suomalaisten islamiin kääntyneiden naisten uskonnollisen tiedon etsimistä ja soveltamista koskevassa puheessa. Aineistona on 12 teemahaastattelua, ja aineiston analyysi on tehty diskurssianalyysillä. Teoreettis-metodologinen lähtökohta on sosiaalisessa konstruktionismissa.

Tarkastelen sitä, miten suomalaiset islamiin kääntyneet naiset rakentavat kuvaa islamista puhuessaan omasta uskostaan, uskonnostaan ja sen harjoittamisesta ja millaisia merkityksiä he antavat islamille puhuessaan uskonnollisen tiedon hankkimisesta ja sen soveltamisesta. Löysin aineistostani kaksi diskurssiparia. Molemmissa pareissa diskurssit muodostuvat toistensa vastadiskursseina ja rakentavat kuvan islamista toisaalta yhtenä yhtenäisenä kokonaisuutena, toisaalta monimuotoisena monista tulkinnoista koostuvana kirjona.

Puhtaan islamin diskurssissapyhät tekstit näyttäytyivät ensisijaisina uskonnon harjoittajiin nähden. Uskonnon ja sen harjoittajien erottamisella luotiin niiden välille etäisyyttä, joka auttoi rakentamaan kuvaa puhtaasta, koskemattomasta ja täydellisestä uskonnosta. Diskurssia käyttämällä rakentui kuva yhdestä yhteisestä jakautumattomasta ja turmeltumattomasta islamista.

Arjen islamin diskurssiakäytettäessä ensisijaiseksi nousi jokapäiväisissä valinnoissa todeksi eletty vakaumus. Pyhien kirjoitusten rooli muuttui tätä diskurssia käytettäessä funktionaalisemmaksi. Ensisijaista ei ollut teksteihin syventyminen, vaan niiden käytäntöön soveltaminen. Arjenislam artikuloitui vastadiskurssina ihanneislamille. Diskurssia käyttämällä rakentui kuva monimuotoisesta, joustavasta ja elämään mukautuvasta uskonnosta.

Omaehtoisuusdiskurssillaotettiin kantaa siihen, kenellä on oikeus määritellä yksilön vakaumusta. Omaehtoisuusdiskurssi limittyi arjen islamin diskurssin kanssa, mutta omaehtoisuusdiskurssissa yksilön oma islam ei vertautunut yhteen puhtaaseen islamiin, vaan lukuisiin muiden määrittelemiin potentiaalisesti yhtä vääriin islameihin. Diskurssilla rakennettiin kuvaa omien mieltymysten mukaan muotoiltavasta uskonnosta. Islam näyttäytyi tässä valossa hyvin monimuotoisena.

Mukautumisdiskurssissakeskeinen uskontoa määrittävä tekijä oli uskonnollinen yhteisö. Diskurssia käytettäessä esiin nousi yksilön ulkopuolelta tuleva paine, yhteisön tarjoamat vahvat roolimallit ja ideaalit. Omaehtoisuus- ja mukautumisdiskurssien avulla käytiin neuvottelua yhteisöllisyydestä ja liikkumatilasta yhteisön sisällä. Mukautumisdiskurssilla viitattiin yhteen jaettuun uskontoon.

Islam rakentui näitä neljää diskurssia käytettäessä samanaikaisesti yhtenä ja monena.

Asiasanat: islam, muslimi, diskurssianalyysi, sosiaalinen konstruktionismi