Tutkielma käsittelee todellisen kirjailijan ja hänen tuotantonsa välistä suhdetta. Kohteena on ranskalainen kirjailija Marguerite Duras ja hänen kirjoituksensa (écriture), jota manifestoivista teoksista on pääsialliseen käsittelyyn valikoitu omaelämäkerralliset ja esseetyyppiset romaanit L’Amant, L’Amant de la Chine du Nord, Un Barrage contre le Pacifique, La Douleur, Écrire, La Vie matérielle ja C’est tout. La Douleur toimii myös yksityiskohtaisemman analyysin kohteena.

Durasin omaelämäkerrat eivät asetu sujuvasti konventionaalisen omaelämäkerran muottiin. Tämän muotin avulla kirjoitetun tekstin tulisi olla lineaarinen ja totuudellinen selonteko kirjoittajansa elämästä, mutta omaelämäkerran tutkimuksen piirissä muotoa on kritisoitu sen kykenemättömyydestä saavuttaa todellisuus. Durasin epäkonventionaalisissa omaelämäkerroissa esiintyy sekä kronologian rikkomista ja fragmentoitunutta kerrontaa että totuuden ja fiktion välistä rajankäyntiä. Lisäksi niissä esitetty subjekti välttelee paikannusta eikä ole yksinkertaisesti tai essentialistisesti määriteltävissä. Tutkielmassa esitetään, että romaaneissa käytetyt epäjatkuvat kerronnan rakenteet ja fiktiiviset keinot kuitenkin enemmänkin edesauttavat kuin estävät todellisen kirjailijan minän ja elämän tavoittamista.

Omaelämäkerran todenvastaavuus on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti kirjailijan ja hänen tekstiensä yhdistymistä. Kirjailija voi myös ilmaantua konkreettisesti teoksiinsa metatekstin avulla sekä käyttää tuotannon sisäistä intertekstuaalisuutta (intra-intertekstuaalisuus) muodostaakseen kuvan itsestään kaikki teoksensa kattavan korpuksen sisälle. Kirjailijan omakuva on yhteydessä paitsi todellisen kirjailijan ja hänen tekstuaalisten ilmentymiensä, myös hänen yksityisen elämänsä ja julkisen roolinsa rajojen problematisointiin. Durasin julkisen minän rakentumisen kannalta erityisen oleellista on ensinnäkin hänen tapansa nähdä kirjoittaminen elimellisenä osana itseään jopa siinä määrin että hänen elämänsä näyttäytyy fiktiivisten linjojen mukaan kulkevana, sekä toiseksi hänen aktiivinen pyrkimyksensä korostaa osittain itse luomaansa La Duras-hahmoa.

Kirjailijan on katsottu voivan esiintyä teoksissaan ainoastaan tekstuaalisena konstruktiona, mutta tässä tutkielmassa esitetään, että todellinen ja tekstuaalinen kirjailija voidaan nähdä toisiinsa tiiviisti kytkeytyvinä. Päätelmä on siis, että kirjailijan ja hänen tuotantonsa välinen suhde voi olla läheisempi kuin tekstilähtöinen kirjailijan kuolemaakin povannut kirjallisuudentutkimus on antanut ymmärtää. Lisäksi tutkielmassa tarjotut vertailukohteet, Michel Leirisin ja André Marlaux’n erinäiset tekstit ja käsittelemät aiheet, antavat osviittaa siitä kuinka kirjailijan minän, elämän ja kirjoituksen symbioottinen suhde on laajennettavissa koskemaan muitakin omaelämäkerrallisia kirjailijoita kuin Marguerite Durasia.

Asiasanat: Marguerite Duras, minä, kirjoitus, omaelämäkerta, totuus, fiktio, metatekstuaalisuus, intra-intertekstuaalisuus, omakuva, todellinen/tekstuaalinen kirjailija, kirjailijamyytti