Tutkimuksen lähtökohtainen tutkimusongelma on filosofiaksi rajaamisen ongelma suomalaisen akateemisen filosofian lähihistoriassa. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen akateemisen filosofian lähihistorian akateemisesti merkittävimpien filosofien filosofiakäsityksiä, suomalaisen filosofian lähihistorian kuvaamisen tapoja ja kysymystä suomalaisen filosofian identiteetistä.

Filosofian rajaamisen ongelma suomalaisessa akateemisessa filosofiassa on nähtävissä filosofian tutkimukselle ajankohtaiseksi: esimerkiksi Georg Henrik von Wright epäröi vielä 1990-luvulla oman kulttuurifilosofisen tuotannonosansa rajaamista filosofiaksi. Visaiseksi ongelman suomalaisen filosofian lähihistorian tutkimukselle tekee se, että eräät suomalaisen filosofian johtavimmat akateemiset filosofit erityisesti Eino Kaila ovat rajanneet filosofian tai kelvollisen filosofian problemaattisen ahtaasti. Kailan, jota on pidetty Suomen filosofian merkittävimpänä suunnannäyttäjänä sitten J. V. Snellmanin, voikin nähdä rajanneen filosofian pääasiassa edistyväksi tieteelliseksi tutkimukseksi. Kailan filosofiakäsitys rajasi niin ikään filosofian relevantit tutkimusongelmat varsin ahtaasti. Kailan edustaman loogisen empirismin filosofiasuuntauksen tutkimusongelmien ahtautta voi osaltaan kuvata lainaus Oiva Ketosen Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus teoksesta vuodelta 1961: Looginen empirismi on määritellyt metafyysiset ongelmat sellaisiksi näennäisongelmiksi, joita luonteensa vuoksi ei voida ratkaista ja jotka niin ollen ovat asiallisessa suhteessa mielettömiä. ( ) Filosofiasta jää jäljelle vain logiikka, tieto-oppi ja tieteiden metodologia.

Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa systemaattisesti suomalaisfilosofien Eino Kailan (1890 1958) ja Erik Ahlmanin (1892 1952) filosofiakäsityksiä. Kailan ja Ahlmanin keskinäisen kritiikin tarkastelussa nostetaan esille kritiikin metafilosofista ominaispiirrettä sekä Ahlmanin roolia suomalaisessa filosofiassa loogisen empirismin kriitikkona. Kailan ja Ahlmanin filosofiakäsitysten eroavuutta kuvaa hyvin jo se, että Kaila korosti tuotannossaan filosofian tutkimuksen liittymistä kiinteästi tieteelliseen tutkimukseen ja korosti filosofian edistyvää ratkaisukeskeisyyttä, kun taas Ahlman jaotteli filosofian tutkimuksen perinteisemmin (i) tietoteoriaan, (ii) metafysiikkaan ja (iii) arvofilosofiaan ja painotti filosofiakäsityksessään filosofian problematisoivuutta sekä lähestymistavoissaan ja käsitteistössään monipuolista sivistystietämisen luonnetta.

Tutkimuksessa kiinnitetään kriittisesti huomiota suomalaisen filosofian lähihistoriasta tehtyihin historiografisiin narratiiveihin niiden henkilö-, tuotannon- ja kehityslinjojen kuvauksissa. Tutkimuksen sisältämien kriittisten näkökulmien taustalla on väittelijän pyrkimys edistää moniäänisempää keskustelua suomalaisen filosofian lähihistoriasta ja sen tutkimuksesta.