Uusperheet edustavat omanlaistaan kulttuurista lapsuuden paikkaa, jossa kysymykset perheestä ja vanhemmuudesta eivät ole itsestäänselviä. Uusperheet muotoutuvat vanhempien avioeron ja uusien parisuhteiden myötä, joissa on mukana lapsia aiemmista liitoista. Vuoden 1999 lopussa Suomessa oli 47 000 uusperhettä (7,6 % kaikista perheistä). Näihin perheisiin kuului 97 000 alle 18-vuotiasta lasta (8,6 % kaikista lapsista). Tämän lisäksi uusperheissä asuu 18 vuotta täyttäneitä ei-yhteisiä lapsia. Samoin monet perheet ovat ajoittain 'uusperhetilassa' muualla asuvien aiemmista liitoista syntyneiden lasten vieraillessa vanhempansa luona. Uusperhe onkin ilmiönä perhetilastojen välittämää kuvaa laajempi.

Tässä tutkimuksessa uusperhe otetaan tarkasteluun lasten kautta. Mielenkiinto on siinä, millaisena perhe ja läheissuhteet ja niihin kietoutuvat ongelmat rakentuvat lapsille. Tutkimuksen aineistona ovat uusperheissä elävien lasten sekä uusperheissä eläviä lapsia työssään kohtaavien ihmissuhdeammattilaisten haastattelut. Lasten haastattelu itsessään on yksi tutkimuksen haasteista, lapsille annetaan paikka pätevinä oman elämänsä asiantuntijoina. Uusperheen tarkastelu lapsista käsin edustaa uutta näkökulmaa aiemmin aikuis- ja perhekeskeisessä uusperhetutkimuksessa.

Uusperheessä elävien lasten perhe- ja läheissuhteiden tarkastelun teoreettinen perusta on kriittisessä perhetutkimuksessa ja lapsuuden sosiologiassa. Tällöin lasten perheen nähdään merkityksellistyvän lapsille eri tilanteissa eri tavoin ja lasten itsensä annetaan määritellä oma perheensä.

Lasten perhemäärittelyissä yhdistyvät eri tavoin perhesuhteiden biologiset, juridiset, sosiaaliset ja psykologiset ulottuvuudet. Uusperheessä elävälle lapselle perhe voi olla (1) yhdessä asuvat uusperheen jäsenet (2) yhdessä asuvat ja näiden lisäksi muualla asuva biologinen vanhempi ja mahdollisia sisaruksia, (3) alkuperäinen biologinen perhe, tai perhe voi olla (4) jatkuva prosessi, jossa eri ihmisten kuuluminen perheeseen voi vaihdella. Vanhempien uudet kumppanit, useimmiten äitien uudet miehet samoin kuin uudet sisarukset tulevat määritellyiksi samojen ulottuvuuksien kautta. Keskeinen tulos on, että nämä suhteet eivät ole itsestään selvyyksiä,eivätkä samanlaisina pysyviä. Sen sijaan niitä määritellään uusperheen arkipäivän käytännöissä - ja lapsilla itsellään on tärkeä rooli suhteiden aktiivisena määrittelijänä.

Asiantuntijoiden tulkinnat lasten uusperhesuhteista nousevat ongelmatilanteiden perustalta. Yhtäältä uusperheillä asiakkaina nähdään olevan samanlaisia ongelmia kuin millä tahansa perheillä. Toisaalta uusperheiden nähdään kohtaavan ongelmia, joihin muut perheet eivät voi edes törmätä. Ammatillinen orientaatio uusperheeseen on hyvin aikuis- ja perhekeskeinen. Yleisellä tasolla asiantuntijat hyväksyvät vapaasti neuvotellut perhesuhteet. Ongelmien ratkaisut kuitenkin löydetään tiukasti määritellyistä perhesuhteista, joissa lapsilla ei ole neuvottelun sijaa.

Elämä lapsena uusperheessä vaatii kykyä eritellä omaa paikkansa moninaisten suhteiden keskellä. Lapset näyttävät selviytyvät hyvin, jos heille annetaan riittävästi tilaa heidän omiin tulkintoihinsa. Vaatimus sopeutua moninaisiin perhesuhteisiin voi olla myös liikaa lapsille. Molemmissa tilanteissa ymmärtävät ja joustavat vanhemmat uusperheessä ja biologisessa perheessä ovat erityisen tärkeitä.

Tutkimus avaa suomalaisittain vähän tutkittua uusperheen kenttää ja piirtää poikkileikkauskuvaa uusperheissä elävien lasten perhesuhteiden moninaisuudesta. Tämän moninaisuuden tunnistaminen ja suhteiden ulottuvuuksien erittely antaa näköaloja niin uusperheiden ongelmien kanssa työskentelyyn kuin lasten moninaistuvan perhekulttuurin ymmärtämiseen. Tutkimus tarjoaa myös yhden esimerkin lapsilähtöisen tarkastelutavan soveltamisesta empiiriseen lasten haastatteluihin perustuvaan tutkimukseen ja vie näin osaltaan eteenpäin yhteiskuntatieteellistä lapsuustutkimusta.