Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin vaikuttavuustiedon hyödyntämistä erikoissairaanhoidon johtajien työssä. Kiinnostuksen kohteena olivat johtajien arviot käyttämistään päätöksenteon tietolähteistä, johtajien käsitykset vaikuttavuudesta sekä miten vaikuttavuustietoa hyödynnettiin ja mitkä tekijät olivat yhteydessä vaikuttavuustiedon hyödyntämiseen johtajan työssä.

Väitöstutkimuksen aineistona oli kyselytutkimus yhden yliopistollisen sairaanhoitopiirin keskijohdon lääkäri-, hoitaja- ja sosiaalijohtajilta (N=404), dokumenttiaineisto viiden Suomen suurimman yliopistollisen sairaanhoitopiirin hallitusten ja valtuustojen pöytäkirjoista vuosilta 2001 ja 2006 (N=190) sekä haastatteluaineisto kyseisten viiden sairaanhoitopiirin medisiinisten, operatiivisten ja psykiatristen tulosyksiköiden johtajilta (N=38).

Tutkimustulokset osoittivat, että sosiaali- ja terveydenhuollon johtajat arvioivat käyttävänsä useita erilaisia tietolähteitä johtamisen päätöksenteossa. Tieteellinen tutkimustieto, johon myös vaikuttavuustieto liittyy, ei ollut ensisijainen tiedon lähde johtajan työssä.

Johtajat ymmärsivät vaikuttavuuskäsitteen hyvin laajasti sekä moniselitteisesti ja se sekoitettiin herkästi muihin terveystaloustieteen käsitteisiin. Tämä osoittaa vaikuttavuus käsitteen ymmärtämisen epäyhtenäisyyttä, joka vaikeuttaa vaikuttavuustiedon hyödyntämistä.

Toiminnan perustaminen vaikuttavuuteen terveydenhuollon poliittis-hallinnollisella tasolla ei perustunut osoitettuun vaikuttavuuteen, vaan retoriikkaan, jossa asioita perusteltiin vaikuttavuus käsitteen avulla ja tavoiteltiin yleistä vaikuttavuustiedon käytön ihannetta. Haasteena on siirtyä puheen tasolta toimintaan, joka edellyttää johtajilta johtamisroolin vahvistamista, kykyä monitahoiseen yhteistyöhön, myönteistä asennetta näyttöön perustuvaan johtamiseen sekä tiedon hyödyntämiseen johtamisessa.

Vaikuttavuustiedon hyödyntämistä johtajan työssä estivät tutkimustyöhön, johtamistyöhön ja organisaatioon liittyvät tekijät. Erityisesti johtajien liian kapea-alainen asioiden tarkastelu esimerkiksi oman yksikön näkökulmasta korostui. Myös ammattietiikka asetti tiedon hyödyntämiselle rajoituksia. Yksittäisen potilaan etu ja lääkärin subjektiivinen oikeus tehdä yksittäisen potilaan kohdalla päätöksiä, saattoivat mennä vaikuttavuustiedon edelle. Vaikuttavuustiedon hyödyntämistä edistivät vaikuttavuustiedon tuottamiseen ja johtajan omaan käyttäytymiseen liittyvät tekijät sekä yleinen vaatimus näyttöön perustuvasta toiminnasta. Johtajan myönteinen asenne, motivaatio ja kiinnostus vaikuttavuustietoa kohtaan koettiin vaikuttavan myönteisesti vaikuttavuustiedon hyödyntämiseen. Johtajien päätöksentekoa tulee kehittää ammattijohtajuuden suuntaan siten, että yksittäinen johtaja hyödyntäessään vaikuttavuustietoa päätöksenteossaan kykenee tekemään ratkaisuja laajemmin koko organisaation näkökulmasta.

Vaikuttavuustutkimuksen ja vaikuttavuusmittareiden tunnistaminen sairaanhoitopiireissä oli epäselvää. Monenlaisia tutkimuksia oli erikoissairaanhoidossa meneillään, mutta vaikuttavuuden osuutta niistä ei välttämättä tunnistettu. Samoin lukuisten organisaation suoritelukujen ja erilaisten järjestelmien tuottamasta tiedosta ei vaikuttavuustietoa helposti erotettu. Johtajat tarvitsevat nopeasti hyödynnettävää, helposti tietojärjestelmistä sovellettavaa ja mahdollisimman valmiiksi tiivistettyä vaikuttavuustietoa.

Tutkimus lisää ymmärrystä vaikuttavuustiedon asemasta erikoissairaanhoidon johtamisessa. Nykyinen vaikuttavuustieto ei välttämättä vastaa erikoissairaanhoidon johtajan päätöksenteon tarpeisiin. Vaikuttavuustietoa tulisi kerätä systemaattisesti sairaalan normaalitoimintana, jolloin myös sen hyödyntäminen todennäköisesti vahvistuisi. Vaikuttavuustiedon laatua, määrää ja saatavuutta kehittämällä sekä johtamistyötä vaikuttavuuden suuntaan tukemalla voitaisiin parantaa vaikuttavuustiedon hyödyntämistä johtamistyössä. Vaikuttavuustutkimus ja vaikuttavuuden mittaaminen näyttäisi olevan tarpeellista, erityisesti kustannusvaikuttavuustiedon näkökulmasta. Vaikuttavuustiedon hyödyntäminen johtajan työssä on tärkeää, ettei johtamisen keinoin tuettaisi sellaista toimintaa, joka ei ole vaikuttavaa.