Televisiokeskustelu yhteiskehittelynä. Tapaustutkimus tv-tuotannosta ja merkityksellistämisen taidosta. Television conversations as co-configuration. A case study of television production and the art of meaning construction.

Tutkimus käsittelee televisiokeskusteluohjelman tuotannon toteuttamista ja kehittämisen mahdollisuuksia. Se sijoittuu televisiovälineen historiassa tilanteeseen, jossa monikanavatelevisiosta syntyy digitaalinen televisio osaksi uutta, monivälineistä mediamaisemaa. Tämä asettaa uusia haasteita television tuotantotapojen kehittämiselle. Rautkorven tutkimus soveltaa kehittävän työntutkimuksen, vuorovaikutuksen tutkimuksen ja taidepedagogiikan näkökulmia. Kehittämisen lähtökohtana on, että korkeatasoiset käsityöläismäiset television sisältöjen ja ilmaisun rakentamisen taidot tulisi säilyttää myös uudessa mediamaisemassa. Ne olisi saatava osaksi yhteiskehittelyä, joka kehittävässä työntutkimuksessa on uusi asiakaskeskeinen työn tekemisen sukupolvi.

Viitekehyksestään käsin Rautkorpi ymmärtää televisiotyön yhteistoiminnalliseksi merkitysten tuottamiseksi. Tapaustutkimuksen tutkimuskohteena on YLE Teema-kanavaa varten suunniteltu T-klubi-keskusteluohjelmasarja ja sen tuotantokaudet vuosina 2004-2006. Tuotannosta on kerätty interaktiivisen etnografian menetelmin monitasoinen aineisto, jonka keskeisiä analyysin kohteita ovat ohjaajan kaksi stimulated recall -haastattelua ja ohjelmasarjan jakso, jossa keskustellaan hyvästä televisiokeskustelusta. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka T-klubi-tuotantotiimi suhtautuu televisio-ohjelmien asiakkaaseen, televisioyleisöön. Ohjelman asiakassuhdetta eritellään myös lopputuloksen tasolla eli yleisöpuhuttelun rakentumisena valmiissa keskusteluohjelmassa. Toiseksi kysytään miten sisällön ja muodon välinen yhteistyö toteutuu tuotannossa.

Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat monenkeskinen, refleksiivinen vuorovaikutus ja sen responsiivisuus. Responsiivisessa vuorovaikutuksessa tuotantoprosessin eri toimijat eivät vain sopeudu toisten toimintaan, vaan pysyvät kaiken aikaa toimivina subjekteina, jotka kyseenalaistavat ja muotoilevat merkityksiä. Tutkimuksessa kehitetyillä menetelmillä analysoidaan toimijoiden kehittämispuhetta, josta näkyy mihin suuntiin toimijat itse haluavat kehittää televisiojournalismia ja -ilmaisua. Toisaalta tarkastellaan vuorovaikutuksen toteutumista valmiissa keskusteluohjelmassa hyödyntäen kehittävässä työntutkimuksessa käytettyä häiriöanalyysia.

Hyvää televisiokeskustelua käsittelevän jakson kehittämispuheesta löytyy neljä erilaista kulttuurista tapaa ymmärtää televisiokeskustelu. Tuotannon häiriöanalyysissa löytyy julkisen palvelun historiaan liittyvä opettava yleisöpuhuttelu, joka on T-klubissa ironian sävyttämä mutta kahlitsee toimittajaa myös silloin, kun hän pyrkii reflektoimaan aidosti työnsä ongelmia televisioyleisölle. Muut häiriöanalyysin tulokset liittyvät syvemmin television tuotantotapoihin ja televisiokeskustelun sisällön ja muodon yhteensovittamisen ongelmiin. T-klubin tuotantotapa, suoran kaltainen monikameratuotanto, asettaa sisältötiimin ja visuaalisen tiimin yhteistyölle erityisiä velvoitteita ja rajoituksia ja tekee osaltaan T-klubista toimittajajohtoisen ohjelman, vaikka ohjelman tuottajat ja sisältötiimi haluavat edistää osallistujien vapaasti kehkeytyvää keskustelua ja neuvottelua merkityksistä.

Tutkimuksen keskeinen tulos on, että merkitysten rikastamiseen perustuvan televisiotuotannon organisoimisessa ei voida tukeutua välittäjiin, vaan sisällön ja muodon yhteistyö ja asiakaskeskeinen yhteiskehittely edellyttää, että vuorovaikutukselle avataan laaja-alaiset edellytykset kaikkien televisio-ohjelman tuotantokonseptin osapuolien välille. Johtopäätöksinä pohditaan, kuinka tv-työssä voitaisiin soveltaa käytettyjä tutkimusmenetelmiä ja järjestää kehittämisalustoja ja avoimia oppimisympäristöjä työpaikkalähtöiseen oppimiseen. Rautkorven tutkimus liittyy ajankohtaiseen keskusteluun luovan työn johtamisen menetelmistä.