Haku

Musculoskeletal Pain in Schoolchildren: Occurrence, prognosis and determinants

QR-koodi

Musculoskeletal Pain in Schoolchildren: Occurrence, prognosis and determinants

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten niska-, selkä ja raajakipujen esiintyvyyttä, syytekijöitä ja ennustetta. Tutkimuksessa seurattiin neljän vuoden ajan yli 1700 lahtelaista 10-12 -vuotiasta koululaista ja arvioitiin kyselyiden avulla heidän tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) vaivojaan. Lisäksi kysyttiin niiden aiheuttamia haittoja sekä muita vaivoja kuten päänsärkyä, vatsakipua ja unihäiriöitä. Tutkimuksen alussa testattiin myös fyysistä kuntoa ja nivelten yliliikkuvuutta.

Viidenneksellä koululaisista oli tuki- ja liikuntaelimistön kipuja, joka paikantui yleisimmin niskaan tai alaraajaan. Vaivat olivat toistuvia tai pitkäkestoisia, sillä noin puolet alussa niistä kärsineistä raportoi kipua myös vuoden ja neljän vuoden seurannassa. Pitkäaikaista kipua esiintyi eniten lapsilla joiden nivelissä on yliliikkuvuutta. Laaja-alaisia kipuja oli kuitenkin vain 7%:lla ja ne parantuivat paikallisia kipuja useammin. Paljon liikkuvilla oli eniten vammasta johtuvia kipuja, kun taas niillä lapsilla joilla TULE-vaivat eivät johtuneet vammasta esiintyi myös muita enemmän päänsärkyä ja päiväväsymystä.

Tuki- ja liikuntaelimistön kipuoireet ovat yleisiä koululaisilla. Ne liittyvät osin runsaaseen liikuntaan, jossa syntyy sekä vammoja että rasitusta. Toisaalta myös psyykkiset tekijät kuten masentuneisuus, päiväväsymys ja muut psykosomaattiset oireet vaikuttavat kivun esiintymiseen, mahdollisesti siksi että ne ovat yhteydessä vaivan kokemiseen. Laaja-alainen kiputila paranee lapsilla useammin kuin aikuisilla.

Tallennettuna: