Tämän diskurssianalyyttisen tutkimuksen tehtävä on selvittää, millaista isyyttä pienten lasten äidit tuottavat puheellaan kertoessaan perhevapaiden ja hoivavastuun jakamisesta perheessään. Tarkoitus on ymmärtää syvällisemmin sitä monimutkaista prosessia, jossa perheet tekevät päätöksiä hoivavastuun ja perhevapaiden jakamisen suhteen, sillä äidit kantavat yhä suuremman vastuun lastensa hoivasta ja käyttävät valtaosan perhevapaista. Ainoastaan tekemällä jotakin näkyväksi, voidaan sitä helpommin muuttaa ja löytää vaihtoehtoisia tapoja myös rakentaa sitä toisella tavalla. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi sekä oletus siitä, että äideillä on tahatonta valtaa tai portinvartijuutta perheen sisäisissä hoiva- ja perhevapaaneuvotteluissa. Tämä valta tai portinvartijuus ei kuitenkaan tarkoita, että isällä ei olisi lainkaan valtaa tai vastuuta hoivapäätöksissä. Näistä lähtökohdista käsin olen valinnut tutkimuskohteeksi juuri äitien tuottaman isyys- ja vanhemmuuspuheen. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä, jonka avulla olen hahmotellut aineistosta viisi erilaista äitien isille asettamaa subjektipositiota. Kuvaamalla erilaisia isille asetettuja subjektipositioita, tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on tehdä näkyväksi tapoja, joilla äidit rakentavat isyyttä ja sitä kautta myös äitiyttä.

Tutkimuksen aineiston muodostaa Suomen Akatemian rahoittaman CHILDCARE-tutkimushankkeen keräämä 1–2-vuotiaiden lasten äitien haastatteluaineisto. Haastattelu on toteutettu puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastatellut äidit olivat heteroseksuaalisessa parisuhteessa puolisonsa kanssa ja muodostivat kahden vanhemman perheen. Teemat, joista äidit puhuvat aineistossa koskevat muun muassa hoivavastuun ja perhevapaiden jakamista perheessä, lastenhoitojärjestelyjä ja sairaan lapsen hoivaa. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu 10 äidin haastattelusta, joista viidessä tapauksessa äidin puoliso oli käyttänyt itsenäistä perhevapaata ja toisessa viidessä isä ei ollut käyttänyt lainkaan itsenäistä perhevapaata.

Hahmottelin äitien haastattelupuheesta yhteensä viisi erilaista isille asetettua subjektipositiota. Nämä isien rooleja kuvaavat subjektipositiot ovat perhekeskeinen isä, tasa-arvoinen isä, palkkatyötä priorisoiva isä, kevyt vanhempi ja ulkopuolinen. Pääsääntöisesti isät kuvataan aineistossa aktiivisina toimijoina, mutta ulkopuolisen subjektipositiossa isät kuvataan yleensä passiivisina toimijoina. Tässä aineistossa erottuvat selvästi myös aiemmissa tutkimuksissa havaitut vanhemmuuspuhetta jäsentävät äidinhoivan, jaetun vanhemmuuden ja hoivaavan isyyden diskurssit ja ideaalit, jotka houkuttelevat äitejä asettamaan puolisonsa tai isät yleisellä tasolla näihin hahmottelemiini subjektipositioihin.

Analyysin tulokset osoittavat, että tasa-arvoinen, vanhemmuutta äidin kanssa tasapuolisesti jakava isä kuvataan yleensä poikkeuksellisena, ja normaalia edustaa niin sanottu epätasa-arvoinen isä, jota isien yleisellä tasolla kuvataan olevan. Lisäksi vaihtoehtona äidin antamalle hoivalle ei nähdä isän antamaa hoivaa, vaan hoivajärjestelykeskustelussa siirrytään pohtimaan muita hoivan järjestämisen mahdollisuuksia. Näin isä asetetaan ulkopuoliseksi hoivajärjestelykeskusteluissa ja tasa-arvon teemat jäävät keskustelun ulkopuolelle. Analyysin perusteella myös isän ensisijainen elatusvelvollisuus perhettään kohtaan läpäisee kaikki isille asetetut subjektipositiot – jopa tasa-arvoisen isän subjektiposition. Lisäksi isän vanhemmuus kuvataan useimmiten jollakin tavalla alisteisena äidin vanhemmuudelle. Äiti kuvataan päähoivaajana ja isän hoivaroolit vaihtelevat hänelle asetetun position mukaan, mutta isä ei ole koskaan lasten päähoivaaja. Näin ollen voidaan päätellä, että vaikka tasa-arvo ja vanhemmuuden jakaminen vanhempien kesken ovat usein läsnä puheessa, on silti alueita, joille sen ei nähdä luonnostaan kuuluvan. Perhevapaiden jakamattomuutta vanhempien kesken ei yleensä nähdä esteenä isän hoivaavalle ja perhekeskeiselle tai tasa-arvoiselle isyydelle, sillä isän ensisijaisen vastuun vanhempana nähdään olevan perheen elättäminen, kun taas äidin ensisijaisena tehtävänä nähdään lasten hoivaaminen.