Lattiapinnoitteita on käytetty jo pitkään teollisuudessa sekä toisarvoisissa tiloissa. Näissä tiloissa lattian ulkonäöllä ei ole ollut kovinkaan suurta merkitystä, vaan suunnittelussa on keskitytty lähinnä toiminnallisuuteen. Kuitenkin viime vuosina lattiapinnoitteet ovat alkaneet syrjäyttää muun muassa muovimattoja julkisessa rakentamisessa. Julkisissa tiloissa ei kuitenkaan selvitä enää samanlaisilla ulkonäkö- ja lujuusvaatimuksilla kuin aiemmin. Pinnoitteen alustan tulee olla huomattavasti tasaisempi ja sileämpi kuin esimerkiksi muovimaton alustan, sillä ohut pinnoite voi jopa korostaa alustassa olevia virheitä ja epätasaisuuksia. Tämän takia julkisissa tiloissa pinnoitteiden alla on alettu käyttää lattiatasoitteita. Lattiatasoitteiden käyttö pinnoitteiden alla ei ole kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta. Tasoitteet ovat saattaneet murtua pinnoitteen alla joko pinnoitteen kuivuessa tai käyttörasituksen seurauksena. Pinnoitteet eivät ole myöskään aina kyenneet muodostamaan riittävää tartuntaa tasoitealustaan, jolloin pinnoitteet irtoavat tasoitteen päältä. Joissain tapauksissa pinnoitteen pohjuste ei ole kyennyt kuivumaan normaalisti tasoitteen päällä. Joskus tasoitteen pinta on myös osoittautunut ilmakuplien takia hyvin reikäiseksi, mikä on hankaloittanut pinnoitustyötä ja lisännyt kustannuksia. Tämän diplomityön tarkoituksena olikin selvittää näiden ongelmien syyt sekä keinot niiden välttämiseksi. Tässä diplomityössä tutustuttiin eritoten akryyli-, epoksi- ja polyuretaanipinnoitteiden sekä sementti- ja kalsiumsulfaattipohjaisten tasoitteiden käyttöön keskiraskaan kulutuksen tiloissa. Aluksi lähdettiin tutkimaan alalta löytyvää kirjallisuutta. Myös tasoite ja pinnoitevalmistajien ohjeisiin tutustuttiin sekä alan ammattilaisia haastateltiin. Lopuksi vielä kerättiin toteutuneista kohteista aineistoa ja tehtiin vetolujuuskokeita eri tasoitteiden ja akryylipinnoitteen välillä. Tällä hetkellä tiedetään jo, minkä lujuisia tasoitteiden tulee olla, jotta ne menestyisivät pinnoitteisen alustana. Keskiraskaaseen käyttörasitukseen joutuvan tasoitteen pinnan vetolujuuden tulee olla vähintään 1,2–1,5 N/mm2 riippuen pinnoitteesta ja tasoitteen puristuslujuuden tulee olla vähintään 25 N/mm2. Kuitenkaan tieto tästä ei ole täysin välittynyt kaikille pinnoitteiden ja tasoitteiden parissa työskenteleville eikä tasoitevalmistajilta vaadita tuotteensa pinnan vetolujuuden määritystä. Tämän takia olisikin hyvä, jos pinnoitettavaksi soveltuvilta tasoitteilta vaadittaisiin pinnan vetolujuuden määritys CE-merkin saamiseksi, kuten kulutuspinnaksi soveltuvilta tasoitteilta vaaditaan kulutuksen keston määritystä. Tasoitetyössä erityistä huolellisuutta noudattaen voidaan oikeilla tuotteilla saavuttaa erinomainen alusta pinnoitteelle. Työssä tulee kiinnittää erityisesti huomiota alustan huolelliseen pohjustamiseen, lisättävän veden määrään, tasoitteen levittämisen yhteydessä tehtävään pinnan viimeistelyyn, olosuhteisiin työn ja kuivumisen akana sekä tasoitteen riittävään lujittumiseen ennen pinnoitusta. Tässä diplomityössä selvitettiinkin ensisijaisesti oikea työmenetelmä pinnoitettavien tasoitelattioiden tekemiseen. Suurimpana ongelmana tällä hetkellä kuitenkin tuntuisi olevan tietämättömyys kemiallisesti yhteensopimattomista tuotteista. Sitä, mitkä tasoitteiden monista lisäaineista eivät sovellu yhteen minkäkin pinnoitteen kanssa, ei tiedetä. Tämän takia tällä hetkellä joudutaan käytännössä tutkimaan tartuntavetokokein jokaisen tuotteen yhteensopivuus erikseen. Tästä johtuen tasoite tulee valita yhteistyössä valmistajan kanssa. Tehokkaampi tapa olisi selvittää ne tasoitteen komponentit, jotka eivät sovellu kunkin pinnoitteen kanssa yhteen. Tällöin pinnoitettavilta tasoitteilta voitaisiin vaatia, että ne eivät sisällä yhteensopimattomia aineita, kuten tasoitteilta vaaditaan kaseiinittomuutta, tai yhteensopimattomien aineiden osuutta tasoitteessa voitaisiin rajata.