Tämä kandidaatintutkielma käsittelee lähiöitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Selvitän, miten suomalaisissa uutismedioissa on vuoden 2020 aikana käsitelty lähiöitä, millaisia asioista niistä on nostettu esiin ja millaiseksi niiden maine uutisoinnin myötä muotoutuu. Tutkimuskysymykseni on, miten vuoden 2020 aikana uutismedioissa rakennetaan 1960- ja 1970-lukujen aikana Suomessa rakennettujen lähiöiden mainetta.

Keskityn tutkielmassani vain Suomen ensimmäisiin, 1960- ja 1970-lukujen aikana rakennettuihin lähiöihin, jotka saivat alkunsa teollistumisen myötä. Toisaalta lähiöihin muutettiin suoraan maalta kaupunkiin tultaessa, parempien työllistymismahdollisuuksien toivossa, toisaalta taas kaupungin keskustojen ahtaista ja likaisista oloista. Lähiöt tarjosivat asukkailleen luonnonläheisyyttä sekä väljyyttä. Pian näille alueille kuitenkin huomattiin kasaantuvan erilaisia ongelmia. Palveluista oli pulaa ja asukkaat kärsivät yksinäisyydestä ja juurettomuudesta. Ongelmat heijastuivat myös lähiöistä tehtyyn uutisointiin, jossa lähiöistä alettiin median toimesta luoda epätoivoista kuvaa. Tällainen ongelmiin keskittynyt uutisointi on myös ajan myötä rakentanut näille lähiöille negatiivisen maineen, jolla on tutkittu olevan vaikutusta esimerkiksi alueelliseen segregaatiokehitykseen.

Tutkimukseni aineisto koostuu 17 artikkelista, jotka kaikki on julkaistu Helsingin Sanomien tai Yle.fi verkkosivuilla vuoden 2020 aikana. Kaikki artikkelit käsittelevät jollain tavalla yhtä tai useampaa lähiötä tai niissä tapahtuvaa asiaa. Tutkimusmenetelmänäni on kriittinen diskurssianalyysi, joka keskittyy erityisesti kieleen ja puhetapoihin todellisuutta ja yhteiskuntaa rakentavana tekijänä. Analyysia jäsentämään olen valinnut Norman Faircloughin kehittämän kolmijako-opin, jonka mukaan kaikkia media-aineistoja voidaan analysoida jaottelemalla ne representaatioihin, identiteetteihin ja suhteisiin. Analyysissani etsin siis aineistoni artikkeleista sellaisia puhetapoja, joilla lähiöitä representoidaan, luodaan identiteettejä sekä kuvataan lähiöihin suhtautumista niiden ulkopuolelta.

Lähiöitä representoidaan artikkeleissa neljän erilaisen puhetavan avulla. Toisaalta elämä lähiöissä esitetään jo kuihtuneeksi ja parhaat päivänsä nähneeksi. Palveluiden kuvaillaan kadonneen ja nykypäivän surkeutta korostetaan tuomalla esiin muistoja menneisyydestä, jolloin lähiöiden sosiaalinen elämä oli vilkasta ja ostarit kukoistivat. Toisaalta lähiöt esitetään paikkoina, joissa mikään ei ole muuttunut ja kaikki tunnutaan tehtävän samoin kuin aina ennenkin. Näiden lisäksi lähiöitä kuvailtiin niin levottomiksi ja väkivaltaisiksi tiloiksi kuin myös rauhan ja väljyyden tyyssijoiksi. Ristiriitaisuuksia eri puhetapojen väliltä löytyy siis runsaasti. Artikkeleissa lähiöille luodaan pääasiassa kahta erilaista identiteettiä. Lähiöt esitetään monikulttuurisina ja kansainvälisinä paikkoina, joissa kantasuomalaiset saattavat olla jopa vähemmistön roolissa. Myös yhteisöllisyys on artikkeleiden perusteella iso osa lähiöiden identiteettiä. Ulkopuolelta lähiöihin suhtaudutaan toisaalta niitä peläten ja karttaen, toisaalta ne taas nähdään taloudellisen hyödyn maksimoinnin ja uudistuksien paikkana. Kaiken kaikkiaan artikkelien lähiöille rakentama maine ei muodostu ristiriitaisen puhetapojen johdosta erityisen myönteiseksi tai kielteiseksi. Toivo paremmasta tulevaisuudesta on kuitenkin havaittavissa runsaiden uudistamistrendien sekä lähiöiden potentiaalin korostamisen johdosta.